Miksei Tampereen ja Oriveden välipysäkeiltä pääse enää bussiin?

Ysitien uudistamisen valmistuttua pysäkit otettiin pois käytöstä ainakin Yliskylän kohdalla.

1.11. 19:00

Reilu vuosi sitten saatiin Yliskylän tienhaaran ja Orituvan välinen 9-tien pätkä uudistettua muun muassa ohituskaistoja lisäämällä. Kaistojen väliin rakennettiin myös keskikaide ajoturvallisuutta takaamaan.Tieosuuden parantelu luonnollisesti on nopeuttanut ihmisten kulkua.

Asumme 2 kilometrin päässä Yliskylän tienhaarasta ja 12 kilometriä Orivedeltä. Aiemmin, ennen tieremonttia, käytin Yliskylän ja Viitapohjanraitin tienhaaran bussipysäkkejä. Pääsin busseilla (TKL no 95 sekä paikallis- ja pikavuoroilla) Tampereelle, Orivedelle ja Jyväskylään.

Mutta tien uudistamisen seurauksena pysäkit molemmin puolin tietä otettiin pois käytöstä. Ja kaiketi muutkin pysäkit Tampereen ja Oriveden väliltä? Bussitolpat levennyksineen ovat edelleen, mutta kai vain näön vuoksi.

Jos haluaisin mennä esimerkiksi Tampereelle, minun pitäisi kävellä tai pyöräillä Oriveden keskustaan ja sieltä nousta bussiin. Ja huristella Tampereelle ohi pysäkin, joka on kotimme lähellä.

Olen ollut yhteydessä Ely-keskuksen liikennepuolelle. Sieltä todettiin, että korkeiden nopeuksien (80 km/h) vuoksi bussipysäkkien käyttö on vaarallista, koska joutuu ylittämään tien. Mutta sama nopeusrajoitus on ollut aiemminkin ja olen turvallisesti osannut ylittää tien ja nousta busseihin olemassa olevilta pysäkeiltä. Ja tietääkseni kukaan ei ole tässä koskaan jäänyt auton alle.

Eikö jo ilmastonmuutoksen torjunnan vuoksikin olisi parempi, etten ajaisi mieheni autolla matkojani, vaan minä ja muut voisimme käyttää yleisiä kulkuneuvoja.

Odotan kovasti päätöstä, että mahdollisuus bussien käyttöön palautettaisiin!

Eeva Puttonen

Orivesi

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut