Seurakuntavaaleissa äänestämällä voi vaikuttaa, millainen kirkko tulevaisuudessa on

Nyt valittavat kirkkoneuvostojen ja -valtuustojen edustajat valitsevat kirkolliskokouksen maallikkojäsenet, kirjoittavat Olli Löytty ja Laura Haurinen Karhola.

29.10. 5:00

Seurakuntavaalien äänestysprosentti on viime kerroilla ollut 15 prosentin luokkaa. Alhaiseen äänestysintoon vaikuttanee se, että äänioikeutetut kirkon jäsenet eivät tiedä, ketä äänestää. Ehdokkaat eivät ole äänestäjille samalla tavalla tuttuja kuin kuntavaaleissa. Vaaleista ei käydä näkyvää keskustelua sen enempää mediassa kuin seurakunnissakaan.

Lue lisää: Suomen unohdetuimmat vaalit ovat ovella – viimeksi valituista vain joka kolmas oli nuorempi kuin 50-vuotias

Äänestysintoa laimentanee myös yleinen epätietoisuus. Miksi vaaleja on Tampereella kahdet ja osa ehdokkaista on ehdolla molemmissa vaaleissa? Valitettavasti tätä ei selitetä postiluukusta pudonneessa vaalikirjeessä, vaikka se olisi periaatteessa helppoa: Tampereella on viisi seurakuntaa, joilla kaikilla on oma seurakuntaneuvostonsa. Sen lisäksi näillä seurakunnilla eli Tampereen seurakuntayhtymällä on yhteinen kirkkovaltuusto, jossa päätetään koko aluetta koskevia asioita.

Tilannetta ei helpota se, että valitsijayhdistysten eli seurakuntavaalien ”puolueiden” pyrkimyksistä ei saa aina selvää. Mukana on perinteistenkin puoluelippujen alle järjestäytyneitä ryhmiä, mutta kaikkien kohdalla nimistä ei käy kovin hyvin ilmi, millaisia asioita ne ajavat.

Yhtenä erottelevana piirteenä ehdokkaiden välillä voi mainita suhtautumisen tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta koskeviin kysymyksiin ja erityisesti samaa sukupuolta olevien parien kirkolliseen vihkimiseen. Se on kysymys, joka koskee osaa seurakuntalaisista henkilökohtaisesti mutta jolla on myös vahva symbolinen merkitys.

Jos äänestäjä ei tunne ehdokkaita eikä valitsijayhdistysten painotuksia, äänestäminen ei innosta. Onneksi on keksitty vaalikone, jonka avulla voi etsiä omia arvojaan ja kirkkokäsityksiään vastaavan ehdokkaan.

Äänestäjän kannalta surkein tilanne on kuitenkin se, että tulee äänestäneeksi henkilöä, jota ei valita, jolloin ääni menee saman ryhmän enemmän ääniä saaneelle, mutta kenties eri tavalla ajattelevalle ehdokkaalle. Siksi olisi tärkeää, että valitsijayhdistyksillä olisi yhdessä sovittuja linjauksia kirkkopolitiikkaa jakavissa kysymyksissä.

Kaikki Tampereen ja lähialueen seurakunnissa olevat Kaikkien kirkko -nimisen valitsijayhdistyksen ehdokkaat ovat sitoutuneet edistämään ympäristön kestävää kehitystä, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä hallinnon läpinäkyvyyttä. Yhteiset päämäärät takaavat äänestäjälle sen, että kenelle tahansa ryhmän jäsenelle annettu ääni päätyy ehdokkaalle, joka haluaa rakentaa entistä ekologisempaa, tasa-arvoisempaa ja hallinnollisesti toimivampaa kirkkoa.

Seurakuntavaaleissa annetulla äänellä on merkitystä myös valtakunnallisella päätöksenteon tasolla, sillä nyt valittavat neuvostojen ja valtuustojen edustajat valitsevat kirkolliskokouksen maallikkojäsenet. Kirkolliskokouksessa päätetään muun muassa kirkon avioliittokäsityksistä.

Seurakuntavaalien esivaali järjestetään 8.-12.11. ja varsinainen vaalipäivä on 20.11. Vain äänestämällä voi vaikuttaa siihen, millainen instituutio suomalaisille tärkeä evankelis-luterilainen kirkko tulevaisuudessa on.

Laura Haurinen Karhola

asianajaja, Kaikkien kirkko, Tampere

Olli Löytty

tietokirjailija, Kaikkien kirkko, Tampere

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut