Perheitä uhkaa vakava terveysriski, joka voitaisiin välttää – Suomessa on puoli miljoonaa mielenterveysomaista

Sunnuntaina 9.10. vietetään valtakunnallista mielenterveysomaisten päivää.

9.10. 7:00

Mielenterveyspalveluiden puute ja katastrofaalisen pitkät hoitojonot ovat asettaneet perheet mahdottomaan tilanteeseen. Arki kodeissa on kriisiytynyt ja moni psyykkisesti sairastuneen läheinen on uupunut raskaan hoivataakan alle.

Joka viidennellä suomalaisella on mielenterveyden häiriö. Suurimmalla osalla heistä on yksi tai useampi omainen, jonka elämään läheisen sairastuminen tuo merkittävää kuormitusta. Tällä hetkellä Suomessa on arviolta puoli miljoonaa (470 000) mielenterveysomaista. Osa heistä on lapsiomaisia: noin joka neljäs lapsi elää perheessä, jossa on mielenterveysongelmia.

Elämme keskellä mielenterveyskriisiä, jota todentavat paitsi ihmisten näkyvä inhimillinen hätä, myös monet pysäyttävät tilastot. Muun muassa Kelan viimeaikaiset luvut ovat olleet hurjaa katsottavaa: ne osoittavat sekä nuorten mielenterveyden häiriöiden hälyttävän kasvun että mielenterveyskuntoutujien määrän rajun nousun (890 prosenttia viimeisen 25 vuoden aikana). Terveydenhuollon kantokyky ei kestä psyykkisen oireilun radikaalia lisääntymistä.

Yli 30 prosenttia joutuu odottamaan psykiatrista hoitoa yli puoli vuotta. Tampereen psykiatrian avopalveluiden jonossa oli elokuussa 2000 henkilöä, joista tuhannen kohdalla hoitotakuun raja ylittyi kesällä. Se on laittoman kauan. Nuorisopsykiatrian lähetteiden määrä on Pirkanmaalla kasvanut yli 50 prosenttia vuodesta 2015. Elokuussa 2022 Taysin nuorisopsykiatrinen osasto täyttyi ennätysnopeasti heti koulujen alettua.

Tilastot kertovat karua viestiä, mutta totuus niiden takana on vielä vakavampi. Psyykkinen sairastuminen ei vaikuta ainoastaan sairastuneen terveyteen, vaan se heikentää merkittävästi myös hänen omaistensa terveyttä. Jo ennen koronaa lähes puolet omaisista oli riskissä sairastua itse masennukseen raskaan elämäntilanteen myötä. Erityisesti heikoimmassa asemassa olevien omaisten tuen tarvetta on vahvistettava nopeasti, sillä epävarmojen aikojen vaikutukset heijastuvat vahvimmin juuri heihin.

Vaikka aihe koskettaa suurta osaa suomalaisista, kuormittavan läheistilanteen vaikutuksia ja omaisten tuen tarvetta ei usein tunnisteta. Psyykkinen sairaus tuo omaisten elämään ennakoimattomuutta ja usein myös jatkuvaa ympärivuorokautista hoito- ja valvontavastuuta. Voimavarat kuluvat arjesta selviytymiseen.

Mielenterveyskriisi on ajanut omaiset jaksamisen äärirajoille. Monia perheitä varjostaa terveysuhka, johon mm. terapiatakuu toisi helpotusta. Tutkimusten mukaan myös riittävän ajoissa annettu apu suojaa omaista läheisen psyykkisen sairauden tuomilta riskeiltä. Oikea-aikaisen tuen varmistamiseksi on huolehdittava perhe- ja mielenterveyspalveluiden sekä psykososiaalisen tuen saatavuudesta.

Katse on käännettävä yksilöistä perheisiin, sillä omaisten huomiointi sairastuneen hoidossa ja perhekeskeinen toimintatapa on merkittävä ennaltaehkäisevän mielenterveystyön keino. Lisäksi sosiaali- ja terveyspalveluissa on varmistettava mielenterveysomaisten oma tuen tarve sekä järjestöjen kuten FinFamin tarjoama apu.

Valtakunnallista mielenterveysomaisten päivää eli Ilonan päivää vietetään vuosittain 9. lokakuuta, jolloin on aika nostaa esiin tämä näkymätön ryhmä. Kun mielen sairaudet lisääntyvät ja ongelmat syvenevät hoitojonoissa, omaisten määrä ja terveysriski kasvavat. Näin ei voi olla. Mielenterveysomaisilla on oikeus terveyteen, eivätkä he saa siirtyä synkiksi luvuiksi mielenterveystilastoissa.

Peräänkuulutamme yhteistä vastuunkantoa. Nyt vastuu on väärillä harteilla.

Pia Hytönen

toiminnanjohtaja, Mielenterveysomaisten keskusliitto – FinFami

Silja Lampinen

toiminnanjohtaja, Mielenterveysomaiset Pirkanmaa - FinFami ry

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut