Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen: Budjettiriihessä muistettava kaupunkien rooli kasvun moottoreina

Tampereella on viime vuosina sijoitettu historiallisen suuresti kaupungin elinvoimaan kunnianhimoisilla hankkeilla. Tulevaisuudessa se ei välttämättä ole mahdollista, sillä hallituksen uudistuksilla on ennakoitu olevan investointikykyä heikentävä vaikutus.

31.8. 5:00

Hallitus kokoontuu tällä viikolla päättämään ensi vuoden talousarviosta. Samaan aikaan Suomen kunnissa ja kaupungeissa tehdään samaa – suunnitellaan tulevien vuosien taloutta samojen haasteiden keskellä.

Ensi vuoden alussa tapahtuva sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastuspalveluiden siirto hyvinvointialueille ei ratkaise kuntien ja kaupunkien taloutta. Pahimmillaan käy päinvastoin, jos valtio pienentää kuntien rahoitusta vääristä paikoista. Etenkin isoissa kaupungeissa investointipaineet ovat yhä korkeat muun muassa muuttoliikkeen vuoksi. Hallituksen uudistuksilla on ennakoitu olevan investointikykyä heikentävä vaikutus. Tampereella on viime vuosina sijoitettu historiallisen suuresti kaupungin elinvoimaan kunnianhimoisilla hankkeilla. Tulevaisuudessa se ei välttämättä ole mahdollista nykyisellä suurten kaupunkien investointikykyä heikentävällä politiikalla.

Budjettiriihessä hallituksen on pidettävä mielessä myös kuntien ja kaupunkien asema, vaikka riihessä ei ratkaistakaan kuntien talouden rakenteellisia kysymyksiä. Mikä tapahtuu maailmalla, eletään arjeksi kunnissa. Niissä on majoitettu Ukrainan sotaa paenneet ja hoidettu koronakriisiä. Sen teemme mielellämme, mutta valtion ei pidä venkoilla osuudestaan. Koronakulut on korvattava kunnille viime vuoden periaatteiden mukaisesti ja tilapäistä suojelua saavien palveluihin on osoitettava riittävät varat.

Olisi myös lyhytnäköistä unohtaa nyt kasvu ja kilpailukyky. Tarvitsemme edelleen tekoja osaavan työvoiman saatavuuden helpottamiseksi ja Suomen saavutettavuuden parantamiseksi. Useat tärkeät liikennehankkeet odottavat valtion rahoitusta, mikä on edellytys myös EU-rahoituksen saamiseen. Näistä esimerkkeinä voi mainita Tampereen henkilöratapihan uudistamisen sekä pääradan peruskorjauksen, jotka molemmat palvelevat koko Suomen kilpailukykyä ja huoltovarmuutta vaikeina aikoina. Osaajapulaa on ratkottava varmistamalla riittävä rahoitus eri oppilaitoksille ja korkeakouluille ja tukemalla notkeita, nopeita ratkaisuja. Vaikka ajat ovat vaikeat, on myös tulevaisuuden menestyksen pohjaa rakennettava ja varmistettava siten Suomen paikka kansainvälisessä kilpailussa jatkossakin. Se vaatii vahvaa huomiota TKI-toimintaan yksityisen ja julkisen puolen yhteistyönä.

Kun kuntien ja kaupunkien rooli ensi vuonna muuttuu, pitää kuntien ja valtion suhteet ajatella uudelleen. Nyt kannattaa kääntää katseet viimein myös kaupunkeihin, sillä Suomen innovaatiot ja investoinnit sekä pääosa bruttokansantuotteesta syntyvät niissä.

Hyvinvointialueiden synnyn jälkeen kuntien rahoituksen kokonaisrakennetta on muutettava niin, että se kannustaa luomaan kasvua ja kehitystä. Tiukasta normiohjauksesta tai joka kunnan tunkemisesta samaan muottiin on päästävä eroon. Niille on annettava paremmat vapaudet toimia järkevällä tavalla. Kaupungit – ja Suomi – menestyvät vain luomalla uutta, eikä sitä mahdollisuutta pidä niiltä viedä, päinvastoin.

Kuivaa ja tylsää? Erittäin. Samalla erittäin tärkeää, sillä kaupungeissa luodaan arjen pohja suurimmalle osalle suomalaisista. Se kannattaa muistaa budjettiriihessäkin.

Anna-Kaisa Ikonen

Tampereen pormestari (kok.)

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut