Kaupungit himoitsevat taloudellisesti tehokkaita asuinlähiöitä, jolloin syntyy sivutuotteena epäviihtyisä asuinalue

Haluammeko puita vai betonia kaupunkeihin?

15.8. 4:30

Tiiviin rakentamisen aiheuttamat häiriöt monimutkaiseen luontokokonaisuuteen iskevät lopulta haitallisesti meidän ihmisten jokapäiväiseen arkeen. Erityisesti monivuotinen kaupunkikasvillisuus sitoo ilmakehän hiilidioksidia hidastaen näin ilmastonmuutosta.

Päättäjät ovat viime vuosina innostuneet rakennuttamaan mahdollisimman tehokkaita asuinalueita. Samalla kun asuntojen neliöitä vähennetään, ei myöskään jätetä tilaa puille tai muullekaan kasvillisuudelle asuinalueilla välttämättömien teiden, kunnallistekniikan ja muun infran jälkeen. Suomen kaltaisessa harvaan asutussa maassa tähän ei ole kuitenkaan todellista tarvetta. Asumistehokkuuden kasvaessa tulisi erityisesti korostaa hyvän lähiympäristön merkitystä.

Monissa kaupungeissa tavoitteena on tuottaa taloudellisesti tehokkaita asuinlähiöitä, jolloin syntyy sivutuotteena epäviihtyisä asuinalue. Ikkunasta ei näy puita, vaan vastakkaisen talon betonia ja lasia. Päättäjät ja grynderit laskevat asiaa rahassa, koska se on yksinkertaisin laskutapa.

Luontoa ja puistoalueita ei voida arvostaa yksinkertaisesti rahassa. Viheralueiden vaikutukset elävät pidempään kuin ihmiset ja rakennukset, ja ovat monimuotoisempia kuin yksinkertaiset algoritmit.

Puutarhojen vanhat, monivuotiset kasvit sekä hidastavat ilmastonmuutoksen vaikutuksia että sopeuttavat elämäämme ilmastonmuutoksen aiheuttaman kuumuuden ja rankkasateiden vaikutuksilta. Ennen kaikkea puutarhat ja puistot mahdollistavat elämän kaikille siellä viihtyville miljoonille eliöille ja kasveille, ja parantavat samalla meidän kaikkien asukkaiden elämänlaatua.

Timo Taulavuori

Toimitusjohtaja, puutarha-agronomi, Puutarhaliitto ry

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut