Apteekkareita on saatu myös sinne, minne lääkäreitä ei saada – entä tulevaisuudessa?

Lääkehuollon kannalta on hyvin tärkeää, että meillä on maanlaajuinen, kattava apteekkiverkosto ja laadukkaat palvelut, kirjoittaa Maire Villo.

22.7. 5:00

Onko meillä kohta enää toimivia apteekkipalveluja? Koronaepidemian jäljiltä meillä on pula lääkäreistä, hoitajista sekä apteekkien farmaseuteista.

Yksi osa suomalaista terveydenhuoltoa onneksi vielä toimii – apteekit. Suomen apteekkimalli on osoittanut toimivuutensa monella tavoin: lääke- ja lääkitysturvallisuus ovat maailman huippua ja palvelut ovat toimineet moitteettomasti myös poikkeusoloissa.

Apteekkialan eläkeläisenä minua huolestuttaa hallituksen aikomus kaivaa rahat hoitajamitoitukseen apteekeilta ja lääketeollisuudelta. Esitys lääkehuollon kustannustehokkuudesta on jo lähtenyt lausuntokierrokselle, ja tarkoitus on rahoittaa hoitajamitoitusta apteekkien kustannuksella – mutta asia ei ole näin yksinkertainen. Kohtuuttomilla säästötavoitteilla olisi kovia, negatiivisia vaikutuksia apteekkeihin. Lääkehuollon kannalta on hyvin tärkeää, että meillä on maanlaajuinen, kattava apteekkiverkosto ja laadukkaat palvelut.

Henkilökohtaiseen apteekkilupaan ja urakiertoon perustuva apteekkijärjestelmä on mahdollistanut sen, että apteekkareita saadaan myös sinne, minne lääkäreitä ei ole saatu aikoihin.

Apteekin omistaa ja toiminnasta vastaa Suomessa laillistettu, apteekkiluvan saanut ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut proviisori, joka maksaa veronsa Suomeen kotikuntaansa. Lääkkeen oikean ja turvallisen käytön lisäksi apteekin työtä on myös arvioida, milloin asiakas tulee ohjata lääkäriin. Apteekin rooli lääkehoitojen onnistumisessa on tärkeä. Apteekkijärjestelmämme on toimiva, kustannustehokas ja perusrakenteiltaan terve. Hyvääkin voi silti aina parantaa.

Erityisesti apteekkien ja muun terveydenhuollon välistä yhteistyötä voidaan tehostaa ja säästää lääkemenoissa palvelutasoa vaarantamatta. Apteekkari on vastuussa oman alueensa lääkehuollosta. Apteekit ottavat vastaan vuodessa 60 miljoonaa asiakasta, ja tämä mahdollistaa liki miljardin euron kustannussäästöt muusta terveydenhuollosta.

On tärkeää, että apteekkitoimintaa ohjaavat pelkkien kaupallisten intressien sijasta terveydenhuollon tavoitteet. Apteekkien tulee olla jatkossakin lääketeollisuudesta ja lääketukuista riippumattomia. Kehitetään apteekkijärjestelmää yrittäjäpohjaisena kokonaisuutena, jossa toiminnan harjoittaminen perustuu henkilökohtaiseen apteekkilupaa, toiminta kytketään vahvasti osaksi sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Apteekkeja hyödynnetään lääkehoidon kokonaisuuden hallinnassa. Keinoja ovat muun muassa lääkehoidon arvioinnit iäkkäille ja monilääkityille sekä lääkkeiden koneellinen annosjakelu paikallisena lähipalveluna. Verkkopalveluja kehitetään osana lähiapteekkien verkostoa.

Lääkekustannusten kasvua voidaan hillitä edistämällä biosimilaarien käyttöä. Biosimilaari on biologinen lääke, joka on kehitetty samankaltaiseksi ja vertailukelpoiseksi alkuperäislääkkeenä tunnetun biologisen viitevalmisteensa kanssa. Toteutetaan lääketaksa-apteekkiverouudistus, joka alentaa lääkkeiden hintoja ja taittaa lääkekorvausmenojen kasvua. Turvataan apteekkien toimintaedellytykset, jotta lääkkeiden ja lääkeneuvonnan saatavuus ja palveluiden saavutettavuus voidaan taata koko maassa.

Olen hyvin huolestunut nyt lausuntokierroksella olevasta hallituksen esityksestä, jolla heikennettäisiin apteekkipalveluja. Toivon ymmärtämystä asiasta päättäville, mihin apteekeille esitetyt, kohtuuttomat leikkaukset tulisivat johtamaan.

Maire Villo

kaupunginvaltuutettu (ps.), Sastamala

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut