Pohjoismaalaiset painostamaan Turkkia matkustusboikotilla

5.6. 5:00

Turkki pitää Suomea ja Ruotsia panttivankeinaan Natoon liittymisen suhteen saadakseen haluamiaan intressejään eteenpäin.

Listalla on asioita, joita demokraattisen valtion, kuten juuri Suomi ja Ruotsi, eivät voi hyväksyä. Joidenkin asioiden kohdalla myönnytyksiä voidaankin tehdä. Turkki voi halutessaan torpata kokonaan meidän liittymisen Natoon, koska kaikkien Nato-maiden tulee ratifioida uusien Nato-maiden hyväksyminen.

Voisimmeko me pohjoismaalaiset (Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti) yhdessä päättää matkustusboikotista Turkkiin? Jos mukaan saataisiin vielä Keski-Euroopan isoja maita, olisi boikotti vielä vaikuttavampi. Voisimme painostaa näin Turkkia vastavuoroisesti taloudellisesti, sillä turismi on iso osa Turkin taloutta.

Lisäksi turismi ohjautuisi muihin Välimeren EU-maihin, kuten Espanja, Italia, Kreikka ja Kypros, joiden talous piristyisi. Näin tulisi kaksinkertainen hyöty boikotista.

Jyrki Mäntylä

Nokia

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut