Kotoutuminen pitää nähdä laajemmin kuin vain työllistymisenä

Maahanmuuttaneiden poliittisen osallistumisen edistäminen kaipaa kehittämistä

22.5. 7:30

Suomen väestöstä kahdeksan prosenttia oli vieraskielisiä vuoden 2020 lopussa. Ennusteiden mukaan vuonna 2040 heidän osuutensa on jo kaksinkertaistunut 16 prosenttiin. Vieraskielisistä suuri osa on itse Suomeen muuttaneita mutta kasvava osuus heistä on tänne muuttaneiden Suomessa syntyneitä lapsia. Kaiken kaikkiaan vieraskieliset muodostavat hyvin moninaisen joukon tänne jo kauan aikaa sitten muuttaneista vasta äskettäin tulleisiin.

Haluamme kiinnittää huomiota Suomeen muuttaneiden ja heidän jälkeläistensä poliittiseen kiinnittymiseen.

Nykyinen kotoutumisen edistämisen järjestelmä painottaa voimakkaasti työllistymistä, mutta kotoutuminen tulisi nähdä laajemmin. Kotoutuminen merkitsee myös poliittista kiinnittymistä, joka edellyttää mahdollisuutta tuoda esiin omia mielipiteitä sekä osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja yhteisistä asioista päättämiseen. Yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua politiikkaan edistävät Suomeen muuttaneiden tunnetta siitä, että he voivat vaikuttaa itseään ja ryhmäänsä koskeviin päätöksiin.

Siinä missä viranomaisten vastuut esimerkiksi työllistämisen edistämisen ja kielikoulutuksen tarjoamisen suhteen ovat varsin selvät, voidaan kysyä, kenellä on vastuu Suomeen muuttaneiden poliittisen osallistumisen edistämisestä?

Kunnilla onkin tärkeä tehtävä ottaa vastaan uudet asukkaat ja jakaa tietoa kunnan ja muiden toimijoiden palveluista ja harrastusmahdollisuuksista. Kuntalain 22 pykälä tarjoaa tähän erilaisia keinoja, kuten keskustelu- ja kuulemistilaisuudet sekä kuntalaisraadit. Kolmannen sektorin järjestöistä monet ovat aktiivisia myös kotoutumisen edistämisessä ja tarjoavat vapaaehtoistyön kautta kiinnittymisen mahdollisuuksia.

Eritoten poliittisten puolueiden tulisi pohtia laajemmin omaa rooliaan Suomeen muuttaneiden poliittisen osallistumisen edistämisessä, sillä niillä on keskeinen asema portinvartijoina, kun valitaan päättäjiä esimerkiksi kunnanvaltuustoihin ja eduskuntaan. Puolueilla on tärkeä tehtävä ehkäistä Suomeen muuttaneiden ja heidän jälkeläistensä syrjäytymistä myös omassa toiminnassaan. Väestön moninaistumisen tulisi näkyä myös poliittisen eliitin kokoonpanossa.

Mielipiteiden ilmaisu on jokaisen oikeus. Poliittisen osallistumisen kehittäminen on hajautunut monen eri toimijan vastuulle – parempaa yhteistyötä tarvitaan.

Pekka Kettunen

Josefina Sipinen

Tampereen yliopisto

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut