Käydessäni vastikään Tampereen Rukkamäen-Peltolammin luonnonsuojelualueella totesin, että Peltolammin rantaa seurailevan polun varresta ja osin polkua etäämpääkin oli hakattu suuria määriä puita poikki.
Rungot oli jätetty paikalleen. Suurin osa puista oli varttuneita komeita haapoja. Hakkuita oli myös lähempänä rautatietä.
Liekö kyseessä suojelumääräysten vastainen toiminta – ehkä vieläpä kaupungin taholta? Selitykseksi arvelin paria syytä.
Oli mahdollista, että polun läheisillä hakkuiden oletettiin palveltavan kulkijoiden ”tarpeita”: puut olisivat näköhaitta ja este vaarattomalle kävelylle.
Tai sitten puiden kaadolla olisi tarkoitus lisätä lahopuun määrää alueella.
Ensin mainitulla syyllä kaupunki haluaa välttää vastuuta kaatuneen puun aiheuttamasta turmasta. Näin on toimittu muun muassa Kaupin alueen polkujen varsilla.
Toinenkaan selitys ei kestä lähempää tarkastelua. Lehtojen hoidon niin vaatiessa voidaan kyllä kuusta karsia varjostuksen vähentämiseksi ja lehtomaan ravinteisuuden vuoksi. Mutta haapojen, tässä tapauksessa vielä jykevien ja terveiden haapojen hävittämisellä on päinvastainen vaikutus lehtoluonnon monimuotoisuuden kannalta. Haavat ja niiden rungot kun ovat tärkeä elinympäristö jopa harvinaisille sammalille ja jäkälille. Nopeakasvuisina haavat ikääntyvät nopeasti, ja tällöin niistä muodostuu arvokas elinympäristö lahoavina linnuille ja muille kolopesijöille.
Onko siis kaupungin luonnonsuojelualueella tapahtunut suojelusäännösten vastainen rikos ehkäpä vielä kaupungin toimesta, vai löytyvätkö tekijät muualta? Muualla luonnonsuojelualueella muun muassa Peltolammin eteläpuolella on merkkejä puiden kaadosta, mutta kaadot ovat vähäisiä ja osin perin vanhoja.
Kannattaisi lopuksi muistuttaa usein ilmi tulleesta väärinkäsityksestä. Luonnonsuojelualueiden muodostamisen keskeinen tavoite on turvata alueiden luonnon monimuotoisuus ja siellä olevan lajiston säilyvyys. Viime vuosina on selvästi vahvistunut uskomus, jonka mukaan luonnonsuojelualueiden tehtävänä on turvata ihmisten virkistyminen ja retkeilymahdollisuus, ei niinkään säilyttää alueiden luonnonarvot.
Erityisesti kaupunkien läheisyydessä näiden tavoitteiden yhteen sovittaminen voi olla perin hankalaa.
Matti Kääntönen
puheenjohtaja, Tampereen kasvitieteellinen yhdistys ry, Tampere
