Ammattikorkeakoulut ovat kasvattaneet tutkintomääriä, vaikka rahoitus on pienentynyt

Harjoittelumaksujen poisto vahvistaisi sote-alan ammattikorkeakoulutusta, kirjoittaa Heikki Holopainen Sivistystyönantajista.

14.5. 4:30

Sosiaali- ja terveysalan osaajapula on puhututtanut pitkään. Yhtenä ratkaisuna on esitetty koulutusmäärien lisäämistä. Toimeen on tartuttu. Esimerkiksi ammattikorkeakouluissa aloitti viime vuonna yli 3000 terveys- ja hyvinvointialan opiskelijaa enemmän kuin vuonna 2019. Tänä vuonna aloittajamäärä kasvaa entisestään.

Iso ongelma on se, että rahoitus ei pysy kasvavan opiskelijamäärän perässä. Ammattikorkeakoulut ovat vuosien ajan tehostaneet toimintaansa. Tutkintomääriä on kyetty kasvattamaan rahoituksen pienentyessä. Nyt kasvavan opiskelijamäärän myötä tilanne vaikeutuu. Kyetäänkö kaikille opiskelijoille takaamaan riittävät valmiudet siirtyä työmarkkinoille?

Laatu- ja määräyhtälön ratkaisemiseksi tarvitaan rahoitustason nostoa. Sote-alalla tähän on löydettävissä oma osittaisratkaisu. Ammattikorkeakoulut maksavat sote-alan harjoittelupaikoista työnantajille vuosittain yli 8 miljoonaa euroa harjoittelumaksuja. Muilla koulutusasteilla maksuja ei ole. Harjoittelumaksut poistamalla rahat vapautuisivat koulutuksen käyttöön.

Onneksi epäkohta on vihdoin poistumassa. Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistelussa olevan lakimuutoksen myötä harjoittelumaksuista luovuttaisiin. Muutos on ehdottoman tarpeellinen. Hallituksen tulee vielä budjettivalmisteluissa varmistaa, että vapautuva rahoitus todella jää ammattikorkeakoulujen koulutuksen vahvistamiseen.

Heikki Holopainen

va. johtaja, Sivistystyönantajat

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut