Tampere hosuu turhaan päästöjen alentamiseksi – Hiilineutraaliuden tavoitetta voi hyvin siirtää 20 vuotta eteenpäin

Pelon lietsonta on tarpeetonta. Suomi on vähentänyt päästöjään koko 2000-luvun.

1.5. 5:00

Valtuuston kokouksessa 11.4. käsiteltiin Aarne Raevaaran (ps.) aloitetta. Siinä esitettiin kaupungin hiilineutraalisuustavoitteen siirtämistä vuodesta 2030 hieman maltillisempaan ja EU:nkin jakamaan tavoitteeseen eli vuoteen 2050. Aloitteessa ei esitetty, että Tampere ei tekisi osaansa ilmastotalkoista, vaan kyse oli asian todellisista mittasuhteista ja paikallisen toteuttamisen aikataulusta.

Osa vihreiden ryhmästä kuitenkin väänsi asian noin. Niinpä saimme kuulla veikeissä vastauspuheenvuoroissa muun muassa Ähtärin verotuksesta ja maanpuolustuksesta.

Tällaista tahallista vääristelyä kutsutaan olkiukon rakentamiseksi. Se on hieman vanhanaikainen populistinen kikka, jolla poliitikko voi koettaa johtaa yleisöä harhaan. Kun vääristelee vastapuolen kannan muuksi kuin se on, voi miehekkäästi pullistella lihaksia ja mätkiä tätä mielikuvitusnäkemystä.

En tiedä vetoaako tällainen nuoriin ja vaikutuksille alttiisiin äänestäjiin, mutta vastuullisten aikuisten tulisi toimia tolkullisemmin. On väärin, että nuorten kokemaa ilmastoahdistusta käytetään tällä tavoin hyväksi ja annetaan ymmärtää samalla, että Suomi, suomalaiset tai jopa pahat perussuomalaiset eivät osallistuisi ilmastotalkoisiin.

Tilastot osoittavat selvästi, että tällainen pelon lietsonta on turhaa. Suomi on vähentänyt päästöjään koko 2000-luvun ja suomalaiset ovat keskimäärin hyvin valveutuneita asiassa. Uskon että tamperelaiset tekevät jatkossakin osansa.

Suomen osuus maailman päästöistä on 0,15 prosentin luokkaa ja Tampereen osuus tästä vielä vähemmän. Teemme osamme, mutta hosumiselle ei ole kriittistä tarkastelua kestäviä perusteluja. Se vain nostaa tamperelaisten kustannuksia.

Erkki Seppänen

Varavaltuutettu, perussuomalaisten valtuustoryhmän sihteeri

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut