Syömishäiriöistä kärsiviä jopa syyllistetään ja uhkaillaan osastohoidossa – Tässä neljä ehdotusta Pirkanmaan sairaanhoitopiirille

Alaikäisten syömishäiriöiden psykiatrinen osastohoito vaikuttaa olevan enemmänkin potilaan säilytystä kuin todelliseen toipumiseen panostavaa. Perhepohjainen avohoito olisi monessa tapauksessa hyvä vaihtoehto osastohoidolle.

26.4. 5:00

Aamulehti kirjoitti (AL 24.4.) 13-vuotiaasta ”Emmasta”, joka oli hoidossa Taysin nuorisopsykiatrian osastolla syömishäiriön vuoksi. International Journal of Eating Disorders -lehdessä vastikään julkaistun katsauksen mukaan pandemia-aikana syömishäiriöt ovat hälyttävästi lisääntyneet ja niihin liittyvä oireilu pahentunut. Alaikäisten osastohoitojen määrä on noussut jopa 83 prosenttia.

Duodecim-lehden pääkirjoitus tältä keväältä kertoo, että Helsingin- ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin lasten- ja nuorisopsykiatrian yksiköissä syömishäiriön vuoksi hoidossa olevien lasten määrä lisääntyi pandemian aikana 67 prosenttia ja nuoruusikäisten 69 prosenttia verrattuna pandemiaa edeltävään aikaan.

Vaikeasti oireilevien syömishäiriöpotilaiden määrä on ollut huomattavan suuri. Tämä johtaa lisääntyneeseen osastohoidon tarpeeseen ja kustannuksiin, mutta myös inhimilliseen kärsimykseen. Tällä hetkellä alaikäisten syömishäiriöiden psykiatrinen osastohoito vaikuttaa olevan enemmänkin potilaan säilytystä kuin todelliseen toipumiseen panostavaa.

Kysyin Facebookissa läheisten vertaistukiryhmässä alaikäisten syömishäiriöiden osastohoidon epäkohdista. Vanhempien huoli lapsensa saaman osastohoidon laadun ja hyödyn suhteen oli valtava!

Tässä suurimmat ongelmat: tietoa osastohoidon tavoitteista ja kulusta ei saanut riittävästi, osastolla ei saanut keskusteluapua tai läsnäoloa henkilökunnalta, vanhempi ei saanut ohjausta tukeakseen ja valvoakseen sairastunutta kotona osastohoidon jälkeen, henkilökunta oli suhtautunut syyllistävästi, kärsimättömästi tai uhkailevasti sairastuneeseen tai vanhempaan.

Ammattilaisten tiedetään suhtautuvan syömishäiriötä sairastaviin kaksijakoisesti; osa pitää potilaita vaikeina ja hankalina sairaudentunnon puuttumisen takia, osa kokee potilaiden kanssa työskentelyn palkitsevaksi.

Henkilöstövajeen keskellä syömishäiriöpotilaita hoitavat varmasti uupuvat ja saattavat kokea tämän potilasryhmän hankalana. Sairastuneen syyllistäminen ja kritisointi, omien negatiivisten tunteiden näyttäminen sekä uhkaileva, rajoituksia rankaisuna käyttävä lähestymistapa kuitenkin haittaavat syömishäiriöstä toipumista, samoin nuoren irrottaminen omasta elämästään ja perheestään. Sekaosastoilla henkilökunnalla ei välttämättä ole riittävää tietämystä syömishäiriöiden erityispiirteistä, mikä voi johtaa edellä mainittuihin reaktioihin.

Sairastunut kaipaa tuekseen inhimillistä, lämmintä ja turvallista ympäristöä. Ei ihme, että nuoret osastohoidosta soittelevat vanhemmilleen, jos ammattilaisilla ei osastolla ole aikaa läsnäoloon. Turvan tarvetta ei vähennä se, että vanhempi lakkaa vastaamasta puhelimeen.

Mitkään osastohoitoresurssit eivät riitä, ellei alaikäisten syömishäiriöiden hoidossa tehdä selvää suunnanmuutosta.

The Royal Children’s Hospital Melbournessa Australiassa siirtyi vuonna 2008 käyttämään perhepohjaista hoitoa lasten ja nuorten syömishäiriöiden hoidossa, kun lähetteiden ja osastohoitojen määrä oli kasvanut rajusti ja hoitotulokset olivat vaatimattomia. Perhepohjaisen hoidon käyttöönoton jälkeen osastohoitojaksojen määrä väheni 56 prosenttia, uusintahoitojaksojen 75 prosenttia ja osastolle otettujen potilaiden määrä 33 prosenttia.

Perhepohjainen hoito on avohoitoa. Hoitomenetelmän käyttö vaatii ammattilaisilta ensikäynnistä lähtien vanhempien informointia ja tukemista selviytymään sairastuneen kanssa kotona. Sairastunutta ja perhettä ei syyllistetä, ja perheen omia vahvuuksia hyödynnetään.

Viime vuosina perhepohjaista hoitoa on maailmalla liitetty osastohoitoon: Valmennus kotihoitoon aloitetaan jo osastolla.

Koska syömishäiriöön sairastuneet lapset ja nuoret perheineen eivät voi odottaa yhteiskunnallisia toimia nuoriin kohdistuvien paineiden ja vaatimusten kohtuullistamiseksi, ehdottaisin Pirkanmaan sairaanhoitopiirille seuraavaa neljää asiaa:

Edes muutama alaikäisten syömishäiriötä hoitava polikliininen hoitotiimi koulutetaan käyttämään perhepohjaista hoitoa ja keskitetään potilaat ja perheet näille.

Yhteistyötä psykiatrisen ja ruumiillisen syömishäiriöhoidon välillä tiivistetään niin, että vastuut ja hoitolinjaukset ovat selvät ja yhdenmukaiset.

Osastojen henkilökunta koulutetaan ymmärtämään syömishäiriöiden erityispiirteitä sekä omien reaktioidensa ja vanhempien hoitoon mukaan ottamisen merkitys hoidon onnistumiselle.

Kolmannen sektorin osaamista hyödynnetään.

Osaan näistä kohdista ei edes tarvita isoja taloudellisia panostuksia, vaan ennemminkin olemassa olevien resurssien uudelleen kohdentamista sekä halua kehittää toimintaa ja seurata sen laatua.

Reita Nyberg

LT, erikoislääkäri

Sisä-Suomen SYLI ry:n puheenjohtaja, Syömishäiriöliiton hallituksen jäsen

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut