Aiemmin hoitajia on vähätelty, mutta he ovat pääsemässä vallan äärelle

Palkkarahojen puutetta valittavien päättäjien vika on heissä itsessään, kirjoittaa hyvinvointialueen henkilöstöjaoston varajäsen Petteri Hinkka.

13.4. 5:00

Isojen ja tärkeiden ammattiryhmien palkat nousevat, koska niillä on valtaa. Lääkärien vallan uskotellaan meillä olevan itsestäänselvyys, vaikka se on kysyntäpaineen ja niukkuuden luomaa valtaa.

Aiemmin massoittain koulutettuja hoitajia on vähätelty, mutta he ovat pääsemässä vallan äärelle. Hoitajien valta aiotaan tukahduttaa pakkotyölailla ja tuomalla ulkomailta massoittain hoiva-avustajia työtä halpuuttamaan. Hoitajia on määritelmän rajauksesta riippuen noin kymmenesosa Suomen työvoimasta ja suhdeluku kasvaa koko ajan.

Palkkarahojen puutetta valittavien päättäjien vika on heissä itsessään. Jakopolitiikkaa iät ja ajat harrastaneet päättäjät eivät ole olleet varovaisia ja priorisoineet julkisen sektorin pysyvien menojen kasvattamista.

Päättäjät eivät ole vastaavasti auttaneet Suomen yksityistä sektoria siihen kuntoon, että pystyisimme hoivassa samaan kuin Ruotsi ja Tanska. Eliitin ”laskelmat” jättävät tahallaan huomiotta, että hoitajan palkasta valtaosa jää kiertämään Suomen talouteen. Jakopoliitikot ovat jakaneet hoitajille kuuluvan kakunpalan ennen leipomista.

Petteri Hinkka

hyvinvointialueen henkilöstöjaoston varajäsen (ps.), Tampere

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut