Yli puolet korkeakouluopiskelijoista kokee psyykkisiä vaikeuksia – poikkeusolot voimistaneet kehitystä

Opiskelijoiden mielenterveyspäivää vietetään 13. huhtikuuta.

10.4. 5:00

Korona-ajan poikkeusolojen yhteydestä opiskelijoiden mielenterveystilanteeseen alkaa muodostua tutkimuksiin perustuva kokonaiskuva. Kuva on karu: opiskelijoiden jaksaminen on hätätilassa.

Joulukuussa julkaistun Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (THL) tiedot ja ensi syksynä julkaistavan Opiskelijabarometrin (Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus) ennakkotulokset ovat hätkähdyttäviä. Tulosten perusteella yli puolet korkeakouluopiskelijoista kokee psyykkisiä vaikeuksia ja mielenterveystukea edellyttävää psyykkistä kuormittuneisuutta kokee useampi kuin joka kolmas opiskelija. Näyttää myös siltä, että vaikeudet kasaantuvat erityisesti heille, joilla oli jaksamiseen liittyviä haasteita jo ennen pandemia-aikaa.

Opiskelijoiden jaksamishaasteet eivät ole uusi ilmiö, vaan mielenterveyshaasteita kokevien opiskelijoiden määrä on kasvanut koko 2000-luvun ajan. Esimerkiksi vuonna 2016 joka kolmas opiskelija koki psyykkistä kuormittuneisuutta. Poikkeusolot ovat siis vain voimistaneet jo olemassa olevaa kehitystä.

Päättäjien tulee kiinnittää nykyistä enemmän huomiota opiskelijoiden mielenterveyden edistämiseen ja jaksamisen tukemiseen. Opiskelijat ovat tulevaisuuden tekijöitä eikä meillä yhteiskuntana ole varaa hukata opiskelijoiden potentiaalia. Opiskelijoiden loppuun palaminen on myös valtava inhimillinen tragedia, jonka kokonaisvaikutukset nähdään vasta vuosien päästä. Nyt on aika toimia tilanteen parantamiseksi – jokaisella opiskelijalla on oikeus voida hyvin.

Miisa Tervala

puheenjohtaja, Opiskelijoiden mielenterveyttä edistävä Nyyti ry

Minna Savolainen

toiminnanjohtaja, Opiskelijoiden mielenterveyttä edistävä Nyyti ry

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut