Siivoustalkoot olisivat paikallaan – koirankakkaa ja roskia lojuu maassa

Pitäkää aina mukana pussi ja purkki, joihin voi laittaa roskat.

27.3. 5:00

Olen pienen koiranpennun omistaja, asun Tampereella Onkiniemessä ja ulkoilutan koiraani noin neljä kertaa päivässä.

Joka kerta kun olemme yhdessä ulkona, tulen kovin surulliseksi, välillä myös vihaiseksi. Arvaatko miksi?

No, joka paikka on täynnä roskaa ja pieni pentu on nopea laittamaan suuhunsa kaiken minkä löytää. Maassa lojuu kaikkea, on maskeja, purkkaa, banaaninkuoria, keittiörättejä, tupakantumppeja, oluttölkkejä ja muovijätettä. Olen monta kertaa kaivanut pennun suusta purkkaa ja muovin palasia.

Myös koiranomistajat voisivat pitää huolen siitä, että mukana on aina kakkapusseja, joihin saa oman koiran jätökset laittaa. Ei ole todellakaan kivan näköistä, kun joka puolella on ruskeita kakkakasoja. Huomio, koiranomistajat, tässä on meillä kaikilla parantamisen varaa! Taskussa pitää aina olla mukana pusseja!

Lue lisää: Tampereen kaupunki vetoaa koiranomistajiin: kerätkää kakat pois, uloste voi levittää jopa vakavia tauteja – keräätkö sinä jätökset?

Ainoat roskikset täälläpäin on bussipysäkeillä. Koko Särkänniemen yläparkkialueella ei ole roskiksia. Miten voisimme pitää paikat siisteinä? Vetoan nyt teihin kanssaihmisiin: pitäkää aina mukananne jokin pussi ja pieni purkki. Pussiin maskit, hedelmän kuoret ynnä muut ja purkkiin tupakantumpit ja purkat.

Pari päivää sitten kävelin Amurin päiväkodin ohi. Siellä pienet lapset olivat siivoustalkoissa. He siistivät meidän luontoon heittämiä roskia. Ihan hävetti! Eihän se heille kuulu. Meidän, jotka olemme lianneet jalkakäytävät ja muut paikat, pitäisi siivota.Toki, upeaa että lapsia kasvatetaan näin, mutta kuka kasvattaisi meitä aikuisia.

Toivon sydämeni pohjasta, että tällainen välinpitämättömyys muuttuisi. Ajatellaan toistemme viihtyvyyttä ja pidetään luonto puhtaana!

Marianne Hesthammer

Tampere

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut