Kritiikki Tampereen yliopistoa ja sen työryhmien tekemiä linjauksia kohtaan on yhdistänyt opiskelijoita muutaman vuoden aikana poikkeuksellisella tavalla ja viime aikoina vielä erityisen tiheään tahtiin. Tästä esimerkkejä ovat Linnasta ei luovuta -liike ja Kampukset käyttöön -tempaus.
Mielestäni on surullista, että tähän on tultu. Kyse on ilmiöstä, johon yliopistoyhteisön ja päättäjien tulisi kiinnittää huomionsa. Esimerkiksi Jyväskylässä opiskelijoilla ei ole jatkuvasti tarvetta osoittaa mieltään yliopistonsa hallituksen päätöksiä vastaan. Tampereella olisi siis varaa kehittyä.
Tampereen yhdistyneen yliopiston paria viimeisintä vuotta ovat värittäneet erilaiset pöhinähankkeet, jotka tuntuvat herättävän närää niin opiskelijoiden kuin henkilökunnankin puolella – ihan syystäkin. Uudistuksia ajettaessa tuntuu käytännön toiminta jäävän kauas hallituksen päätösten sanahelinästä. Arjen teot ja hallituksen päätökset eivät vastaa yliopiston johdon juhla- ja mainospuheita.
Yliopiston hallitukselle esitetyissä tilavaihtoehdoissa ratkaisuina kaikkiin ekologisiin ja ekonomisiin ongelmiin ovat tilojen vähentämiset. Yliopisto kehuu tekevänsä tilauudistuksia päästösyistä, vaikka todellisuudessa leikkauksia tehdään säästösyistä. Pokerinaama tuntui saaneen uuden merkityksen, kun yliopiston johto hehkutti tilaleikkausten olevan ”tukemassa tulevaisuuden opettamisen ja oppimisen ympäristöjä”.
Tilanvähennystoimien käytännön suunnitelmien puute herättää minussa huolta. Leikkauksilla Tampereen yliopistosta tehdään tulevaisuuden sillipurkkiyliopisto. Henkilökuntaa vähentämällä varmistetaan, että jengi mahtuu sisälle opetushenkilökunnan lisäkuormituksesta riippumatta. Kyllä lauteille mahtuu, kunhan vähän tiivistää ja istuu sylikkäin.
En halua joutua opiskelemaan ja valmistumaan Zoom-yliopistossa, vaan tahdon kampukselle opiskelemaan – paikan päälle, sisälle saliin oppimaan.
Tampereen yliopiston tilapolitiikassa tuntuu olevan erikoinen taustavire, jossa opiskelijoita ei edes tunnuta haluavan kampuksille. Kulkuoikeuksien rajaaminen, joka vasta opiskelijoiden protestin jälkeen päätettiin kumota, ja tilanvähennyspäätökset luovat vuonna 2020 aloittaneelle koronafuksille kuvaa siitä, että meitä ei edes haluttaisi kampuksille. Vastakkainasettelut yliopiston johdon ja muun yliopistoyhteisön välillä tuntuvat toistuvan uuden yliopiston aikana jatkuvasti. Opiskelijana olen tästä huolissani.
Vaikka kaukaiselta tuntuva, kasvottomaksi jäävä yliopiston johto on riviopiskelijalle helppo kritiikin kohde, on ilmapiiri ja jatkuva mielenosoittamistarve todella raskas. Tuntuu, että jatkuvasti jokin opintojen osa on Tampereen yliopistobyrokratiassa liipasimen alla. Arki on Tampereen yliopistossa arvaamatonta. Tämä ei ole kenenkään etu ja näin opiskelijana toivoisin sen loppuvan.
Mea Vähä-Jaakkola
yliopisto-opiskelija