Autoilun kurittaminen on lopetettava ja siirrettävä verotus lentämiseen - Lukijalta - Aamulehti

Lopettakaa autoilun kurittaminen ja siirtäkää verotus lentämiseen – Lentoliikenteen päästöt ovat erityisen haitallisia

Kaupalliset lentoyhtiöt eivät maksa valmisteveroa polttoaineesta, eikä ulkomaanlentojen lipuista peritä arvonlisäveroa.

4.12.2021 6:45

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen Liikenne- ja viestintäministeriölle toimittaman lausunnon mukaan saastuttavat yksityisautot saisi hävitettyä tehokkaasti bensiinin ja dieselin hintaa nostamalla. Suorat kotitalouksille koituvat kustannukset ohjaisivat kansalaisia pois fossiilisista liikennepolttoaineista.

Varmastikin näin on ja näissä merkeissä Suomessa on edetty kärkimaiden ryhmään. Bensiinin hinnassa on erilaisia veroja noin 70 prosenttia, dieselissä lähes 60.

Marraskuun tilaston mukaan maassamme on Euroopan toiseksi korkein bensiinin kuluttajahinta, vain Alankomaissa on vielä kalliimpaa. Maailmanlaajuisesti tarkastellen Suomessa myydään neljänneksi kalleinta bensiiniä.

Lentoliikenteessä asiat ovat toisin. Kaupalliset lentoyhtiöt eivät maksa valmisteveroa polttoaineesta, eikä ulkomaanlentojen lipuista peritä arvonlisäveroa.

En tiedä, miten moinen käytäntö perustellaan. Ei ainakaan ilmastosyillä. Lentoliikenteen hiilidioksidipäästöt yläilmakehässä ovat erityisen haitallisia ja niiden vaikutus maailman hiilidioksidipäästöihin kuuden prosentin luokkaa.

Mielestäni onnellisten veronmaksajien joukkoa olisi autoliikenteen kurittamisen sijaan laajennettava lentoliikenteen puolelle. Muutoin käy siten, ettei rahvaalla ole varaa käynnistää 90-luvun autonkotteroaan noutaakseen naapurikunnan kyläkaupasta Suomi-lenkkiä henkensä pitimiksi.

Mikko Leuku

Pirkkala

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut