Lukijalta: Koronapassin sijaan tapahtumissa voisi olla ovella tehtävä pikatesti - Lukijalta - Aamulehti

Koronapassin sijaan tapahtumissa voisi olla ovella tehtävä pikatesti

Koronapassit jakavat kuntalaiset kahteen leiriin tilanteessa, jossa erityisesti tarvitaan yhtenäisyyttä, kirjoittaa valtuutettu Lassi Kaleva.

23.11. 6:30

Koronarokote ja koronapassi puhututtavat. Itse en ole rokotevastainen, mutta olen pakkorokotevastainen. Mielestäni pakkorokotus ei kuulu liberaaliin, länsimaiseen yhteiskuntaan.

Rokotusvalistus sen sijaan on hyvä asia. Sen ansiosta meillä on Suomessa ollut toimiva rokoteohjelma. Henkilöllä tulee kuitenkin viime kädessä olla oikeus päättää itseensä kohdistuvista terveydellisistä toimenpiteistä, kuten esimerkiksi rokotuksista.

Tamperelaisena valtuutettuna edustan niin koronarokotettuja kuin koronarokottamattomiakin. Ajan niin koronapassin haltijoiden kuin ilman passia olevien kuntalaisten asiaa. Molemmilta ryhmiltä tulee yhteydenottoja, jotka otan vakavasti. Molempien ryhmien viestiä tulee tuoda päätöksentekoon.

Koronapassit jakavat kuntalaiset kahteen leiriin tilanteessa, jossa erityisesti tarvitaan yhtenäisyyttä. Onko koronapassille mitään muuta syytä kuin julkisuudessa ilmoitettu toive rokotekattavuuden nostamisesta? Koronarokotettukin kun voi levittää koronaa ja myös siihen sairastua.

Mikäli haluttaisiin oikeasti turvata ihmisten kohtaaminen esimerkiksi museoissa tai ravintoloissa, mahdollistettaisiin niiden ovella tapahtuva miltei ilmainen tapahtumakohtainen pikatesti. Tampere-talossa tätä jo taidettiin kokeillakin. Tällöin ehkäistäisiin tehokkaasti taudin leviämistä kaikilta siihen sairastuneilta. Nyt vaatimuksena on jäykkä, EU:n mahtitietokanta, jolloin luodaan väärä turvallisuudentunne. Koronapassi ei tartuntoja pysäytä.

Koronapassin käyttöönotto lisää yrittäjien kuormitusta, he saattavat joutua varaamaan ylimääräisen henkilön pelkkiä passeja tarkastamaan. Saavatko yritykset heille sälytetystä lisätyöstä mitään rahallista korvausta? Helsingissä tosin on jo yrittäjiä, jotka ovat luopuneet passista, todetessaan sen hankaluudet.

Lassi Kaleva

kaupunginvaltuutettu (ps.), Tampere

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut