Lukijalta: Sami Savio: Julkiset menokohteet on asetettava tärkeysjärjestykseen - Lukijalta - Aamulehti

Julkiset menokohteet on asetettava tärkeysjärjestykseen

Säästöjä tulee etsiä ensin menokohteista, jotka vaikuttavat tavallisten suomalaisten hyvinvointiin vain vähän, kirjoittaa kansanedustaja Sami Savio.

22.11. 6:30

Suomen velkaantumiskehitys on kestämätön. Hallituksen laatima valtion ensi vuoden talousarvio on jälleen lähes seitsemän miljardia euroa alijäämäinen. Tilannetta hankaloittaa hallituksen päämäärätön poukkoilu koronanhoidon suhteen. Koronastrategian jatkuvat suunnanmuutokset hämmentävät kansalaisia ja vaikeuttavat kriisin saamista hallintaan. Nyt korona leviää vähäisten suojatoimien vuoksi nopeasti myös kouluissa ja päiväkodeissa.

Tukahdutuksen tielle lähteneet maat ovat päässeet pandemian alusta alkaen paljon helpommalla ja selvinneet taloudellisestikin pienemmin vaurioin. Jossain vaiheessa tosiseikat on pakko tunnustaa Suomessakin. Mallia voidaan ottaa vaikkapa väkirikkaista Aasian maista, joista monissa deltamuunnos on onnistuttu likimain tukahduttamaan korkean rokotuskattavuuden, tehokkaan testauksen ja laadukkaiden hengityssuojainten laajan käytön myötä.

Koronakriisin ratkaisukeinoista riippumatta julkisia säästöjä tulee etsiä ensin menokohteista, jotka vaikuttavat tavallisten suomalaisten hyvinvointiin vain vähän. Perussuomalainen vaihtoehto sisältää tuntuvat leikkaukset maahanmuuton ja kehitysavun paisuneista kuluista. Suomen ei pidä myöskään hyväksyä ehdotusta EU:n sosiaalirahaston perustamisesta. Arvioitu nettomaksuosuutemme rahastosta olisi noin 840 miljoonaa euroa.

Sen sijaan Suomen on varauduttava vastaamaan uuteen maahanmuuttokriisiin. Die Welt -lehden julkaisemien tietojen mukaan Valko-Venäjän ja Puolan rajalla liikehtivien siirtolaisten pääkohteita olisivat Saksa ja Suomi. On vahvaa näyttöä siitä, että mainittuja siirtolaisia yritetään käyttää suurvaltapolitiikan välineenä.

Hallituksen on tuotava eduskuntaan lakiesitys, jolla tilkitään nykyisen turvapaikkajärjestelmän aukkokohtia ja mahdollistetaan turvapaikkahakemusten käsittelemättä jättäminen poikkeusoloissa. Monella muulla EU-maalla on lainsäädännössään hätätilapykälät vastaavia tilanteita varten. Oppositiopuolueet ovat jättäneet aiheesta yhteisen välikysymyksen ristiriitaisia lausuntoja antaneen hallituksen vastattavaksi.

Useat maat ovat kiristäneet viime aikoina maahanmuuttopolitiikkaansa. Ruotsissa on tiukennettu pysyvän oleskeluluvan ehtona olevia kielitaito- ja toimeentulovaatimuksia. Tanskan hallituksen ilmaisemana tavoitteena on nolla turvapaikanhakijaa.

Suomen houkuttelevuus turvapaikanhakijoiden silmissä johtuu pitkälti turvapaikkajärjestelmämme anteliaisuudesta. On varmistettava, etteivät taloudelliset seikat houkuttele turvapaikanhakijoita maahamme. Suomen kansalaisuuden saamisen ehtoja on tiukennettava muun muassa asumisaikavaatimuksen ja kielitaitokriteerien osalta.

Julkisten menojen karsimisen ohella on keskityttävä parantamaan kansalaisten edellytyksiä vaurastua yrittämällä ja työtä tekemällä. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtajan Mikael Collanin mukaan mahdollista työvoimapulaa on ryhdyttävä ratkaisemaan ensisijaisesti kotimaista työvoimaa työllistämällä ja työn vastaanottamiseen voimakkaasti kannustamalla.

Perussuomalaiset esittävätkin työnteon ja eläkkeiden verotuksen keventämistä työllisyyden parantamiseksi ja kansalaisten ostovoiman vahvistamiseksi.

Collan edellyttää lisäksi kriittistä tarkastelua siitä, mitkä palvelut, suoritteet ja tehtävät kuuluvat ja mitkä eivät kuulu julkisen sektorin tehtäväkenttään. Perussuomalaiset yhtyvät Collanin näkemykseen julkisen sektorin tehtäviä ja niiden tärkeysjärjestystä koskevan keskustelun tarpeellisuudesta.

Sami Savio

Kirjoittaja on pirkanmaalainen kansanedustaja (ps.)

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut