Lukijalta: Tampereen lasten parlamentti: Jos huomaat, että jotain kiusataan, auta häntä - Lukijalta - Aamulehti

Tampereen lasten parlamentti vetoaa: Jos huomaat, että jotain kiusataan, auta häntä

Kiusattuna oloa voi verrata rytistyneeseen paperiin, vaikka kuinka yrittäisit suoristaa paperia, se ei enää koskaan palaa entiselleen.

12.11. 6:30

On tärkeää osata havaita kiusaamista ja puuttua siihen. On sinun tehtäväsi olla kunnollinen ihminen ja auttaa toista. Jos huomaat, että jotain kiusataan, auta häntä! Saatat pelastaa jonkun päivän.

Kenenkään ei tulisi kokea toisen ihmisen tahalteen aiheuttamaa tuskaa, ei fyysisesti, ei henkisesti. Toisen ihmisen kunnianloukkaus on rikos. Mieti ennen kuin puhut. Tunteilla leikkiminen on vaarallinen tie. Ei ole olemassa pientä tai isoa kiusaamista. Kiusaaminen kolahtaa kiusattuun omalla tavalla. Jo pelkkä nimittely saa toisen miettimään arjen normaaleja asioita, esimerkiksi mitä pukisi päälleen, ettei muut huomauttelisi, tai miten puhuu tai käyttäytyy.

Yli puolet nelosluokkalaisten Vaikuta! -päivillä olleeseen kyselyyn osallistuneista ei ollut puuttunut kiusaamiseen. Vaikka monet olivat sanoneet, että heidän koulussaan puututaan hyvin kiusaamiseen. Yksi pääsyy, miksi ihmiset eivät puuttuneet oli, että he eivät uskoneet, että opettajia kiinnostaa.

Kiusattuna oloa voi verrata rytistyneeseen paperiin. Vaikka kuinka yrittäisit suoristaa paperia, se ei enää koskaan palaa entiselleen. Niin kuin kiusatun kohdalla kiusaaminen jättää jäljet.

Missä olemmekin, minne menemmekin, meillä jokaisella pitäisi olla turvallinen ja hyvä mieli. Varmista, että sinä olet se, joka takaa ihmisille tuon tunteen.

Kaikki ovat hyviä omina itsenään, ja ei kuulu muuttaa itseään muitten mielipiteiden takia. Kiusaaminen ei lopu, jos siihen ei puututa. Kiusaamisesta pitäisi välittää. Vaikka yrittäisit olla välittämättä kiusaamisesta, se silti vaivaa mielessä ja vahingoittaa mielenterveyttä. Yleensä kun puhutaan kiusaamisesta aiheena on vain koulukiusaaminen. Kiusaamista tapahtuu kuitenkin lähes kaikkialla, ja siihen pitäisi olla tapoja puuttua. Koulun ja kodin pitäisi olla turvallinen ympäristö.

Useimpia aletaan kiusaamaan ihan typeristä syistä: ulkonäkö, tausta, rahatilanne ja hiljaisuus.

Meistä kukaan ei ole päättänyt syntyessään miltä näytämme, missä synnymme, vai että olemmeko nyt sitten vähän ei niin puhuvaisia kansalaisia. Nämä kaikki ovat ihmiselle kuuluvia perusasioita. Siis miksi lähteä kiusaamaan? Toki kaikilla ihmisillä on taustansa, mutta oli tausta mikä hyvänsä, se ei oikeuta tuottamaan mielipahaa. Se, että miksi ihmiset kuvittelevat kiusaamisen oikeutetuksi teoksi, siihen on vaikeaa vastata.

Aikuisten pitäisi olla turvallisia juttukavereita ja aina valmiita auttamaan. Koulussa pitäisi avun saanti olla helpompaa. Oppilaiden pitäisi pystyä luottamaan opettajiin, missä tahansa tilanteissa esimerkiksi kiusaamisessa. Lasten tietoisuuteen pitäisi saada tieto Versosta ja KivastaKoulusta.

Lainaten laulun sanoja sanomme nyt: Me ollaan nuoriso, me ollaan tulevaisuus.

Luodaan seuraaville sukupolville turvallinen elinympäristö ja lopetetaan toistemme arvosteleminen.

Senni Kekäläinen

puheenjohtaja, koko Tampereen Lasten Parlamentin hallituksen puolesta

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut