Lukijalta: valtuutettu ja aluevaaliehdokas: Kuntahankinnat tulevat kalliiksi veronmaksajille - Lukijalta - Aamulehti

Kuntahankinnat tulevat kalliiksi veronmaksajille

25.10. 6:15

Monet kunnat, kuntayhtymät, kunnalliset liikelaitokset tai kuntaomisteiset osakeyhtiöt ovat Kuntahankintapalvelun asiakkaita. Kuntahankinnat (KL-Kuntahankinnat Oy) on valmiiksi kilpailuttanut puitesopimuksia, jolloin kunnan ei tarvitse järjestää omaa kilpailutusta. Valmiiksi kilpailutetut puitesopimukset houkuttelevat osaa viranhaltioista, koska ne helpottavat heidän työtään, mutta samalla sopimukset estävät omatoimisen kilpailuttamisen ja alistavat hankkimaan tuotteet puitesopimuksella valitulta toimittajalta.

Esimerkiksi Kuntahankintojen toimistokalusteet tulevat ensisijaisesti Martela Oyj:stä, koulujen oppikalusteet Lekolar Printel Oy:stä ja sähköautojen latausasemat Liikennevirta Oy:stä. Kaikki puitesopimukset ovat nähtävissä Kuntahankintojen sivuilta.

Kuntahankinnat kattaa kulunsa palvelumaksuilla, jotka sopimustoimittajat sisällyttävät asiakashintoihin ja tilittävät ne Kuntahankinnoille raportoinnin yhteydessä. Palvelumaksu on pääsääntöisesti keskimäärin 1 prosentti. KL-Kuntahankinnat Oy:n liikevaihto vuonna 2020 oli 4,2 miljoonaa euroa ja tilikauden tulos 2,6 miljoonaa euroa. Kuntahankintojen kautta tehtiin vuonna 2020 noin 500 miljoonan euron edestä hankintoja.

Yritysjärjestelyssä 2019 Suomen Kuntaliitto osti valtiolta Hansel Oy:n osakkeista 35 prosenttia ja Kuntahankintojen henkilökunta siirtyi Hanseliin. Hanselin puolella esimerkiksi parhaillaan kilpailutetaan tiukoin ehdoin päiväkoti- ja koulukalusteita vuosille 2021 – 2025.

Kuntahankintojen kautta tehtyjä hankintoja verrattaessa vastaavien tuotteiden kuluttajahintoihin Kuntahankintojen tuotteet osoittautuivat merkittävästi kalliimmaksi vaihtoehdoksi. Tämä johtuu pitkälti siitä, että hankitaan eri tuotteita, mitä on kilpailutettu. Käytännön esimerkiksi kuvitellaan tilanne, jossa kunta rakentaa uuden rakennuksen. Ensisijainen kalustaminen järjestetään kuntakilpailutuksen kautta voittaneiden toimijoiden kautta. Tilaaja määrittelee tarpeet tiloille ja kalustetoimittajan suunnittelija tekee sisustussuunnitelman ja kaluste-ehdotuksen tiloihin.

Yleensä kalustetoimittajan esittämät kalusteet eivät ole niitä halvimpia kalusteita, jolla firma on voittanut Kuntahankintojen kilpailutuksen alunperin. Samassa yhteydessä kalustetoimittaja tarjoaa kalusteiden lisäksi valaisimet, matot ja kaikki roska-astioita myöden ja lopulta toimitus paisuu suureksi ja paljon kuluttajahintoja kalliimmaksi.

Osalla viranhaltioista on hankintalaki hallussa, ja he osaavat toimia taloudellisesti lain sallimissa puitteissa, mutta osaamattomille ei hankintaoikeuksia saisi antaa.

Pasi Huhtala

kunnanvaltuutettu, aluevaaliehdokas (kok.), Lempäälä

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut