Lukijalta: Taide on oiva keino nostaa ihmisiä takaisin osaksi yhteiskuntaa - Lukijalta - Aamulehti

Taide on oiva keino nostaa ihmisiä takaisin osaksi yhteiskuntaa

Ilman taidetta ja monipuolista kulttuuria, kansakunta voi pahoin, eikä sillä ole tulevaisuutta.

17.10. 6:30

Niin kauas kuin muistini yltää, on kulttuurin rahoituksesta väännetty kättä. Eduskuntapaikoista kamppailevat poliitikot ovat olleet hätää kärsimässä, kun niin sanottujen kansan syvien riveissä ei ole ymmärretty taiteilija-apurahoja, Elokuvasäätiön, oopperatalon, teattereiden avustuksia.

Viime päivinä käydyt "sapelien kalistelut" kulttuurin tukemisesta, on laittanut pohtimaan, ymmärretäänkö kulttuurin merkitystä yhteiskunnan kokonaisuudessa, ylläpitämisessä ja sen jatkuvuudessa?

Paraikaa olemme tekemässä valtavaa uudistusta sosiaali-ja terveyspalveluihin sekä pelastustoimeen. Uusilla hyvinvointialueilla halutaan tuoda säästöjä yhä kasvaviin menoihin väen ikääntyessä. Arvellaan menojen aluksi kasvavan, mutta pitkällä aikajanalla säästöjä tulisi saada aikaan.

Yksi keskeisimmistä säästöjen saamisen kohteista nähdään ennaltaehkäisevän työn merkityksessä. Kuitenkin liikunnan, kulttuurin edistämiset jäävät valtion ja ennen kaikkea kuntien kontolle. Valitettavasti ennalta ehkäisy on vieläkin lapsipuolen asemassa, ja se ensimmäinen säästökohde kuntien budjetteja laadittaessa.

Ennaltaehkäisevän työn ammattilaiset, me vapaaehtoiset, tiedämme esimerkiksi kulttuurin merkityksen syrjäytyneille, kuntoutuville, vanhuksille ja muille eri tahoille. Taide on oiva keino monin erilaisin tavoin nostaa ihmisiä takaisin osaksi yhteiskuntaa.

Taide - ja teatteriharrastukset, kuorolaulut, tanssi, työväen -ja kansanopistot, bänditreenit, erilaiset liikunnalliset tapahtumat, kirjastot, lukeminen, kirjalliset piirit ja mitä kaikkea niitä onkaan. Taidenäyttelyissä tai teattereissa käynnit antavat voimia päästä irti ankeasta arjesta.

Vapaaehtoisessa mielenterveystyössä olen saanut kokea, mitä merkitsee yhteisöllisyyden vahvistaminen, mielen virkistäminen järjestämällä taidetapahtumia tai mahdollisuuksia osallistua itselle mieleiseen harrastukseen.

Miten käy jos kulttuuriin aletaan jakaa varoja valtion budjetsista veikkausvarojen ehtyessä? Hallitukset vaihtuvat ja voi tulla kulttuuriin vastentahtoisesti suhtautuva hallitus. Jos halutaan saada säästöjä aikaan, ja jos valtion ja kuntien taholta näytetään punaista valoa ihmisten hyvinvoinnin parantamiseen, kierrämme yhä samaa kehää? Hyvinvointialueiden, valtion ja kuntien yhteistyön täytyy olla saumatonta. Taiteen ja kulttuurin rahoitus on turvattava tavalla tai toisella.

Täytyy muistaa, että ilman taidetta ja monipuolista kulttuuria, kansakunta voi pahoin, eikä sillä ole tulevaisuutta.

Hannu Tiainen

aluevaaliehdokas (vas.), Virtain Mielenterveysyhdistyksen puheenjohtaja, Kihniö

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut