Keskustelu kannabiksen laillistamisesta on taas pinnalla.
Laillistamisella tarkoitetaan tilannetta, jossa huume on yleisesti saatavissa, joko säännellysti taikka täysin vapaasti. Dekriminalisointi on puolestaan sitä, että esimerkiksi huumausaineen käyttö ja hallussapito ei olisi enää rikoslaissa kielletty. Se mikä ei ole laissa erityisesti kiellettyä on sallittua. Depenalisointi tarkoittaa sitä, että mainitut teot ovat edelleen lainvastaisia, mutta niistä ei tavanomaisissa tapauksissa enää rangaista. Lääkinnällinen käyttö tarkoittaa jonkin aineen hyväksyttyä käyttämistä lääkkeenä lääkärin määräyksestä.
Kannabiksen käytön sallimiselle ei löydy kestäviä perusteita. Keskusteluun vedetyt muiden maiden ja USA:n osavaltioiden kokemukset ovat liian tuoreita laillistamista puoltamaan. Meidän kulttuuriimme ei voida suoraan istuttaa jotakin ulkomailta.
Perusteeksi ei voi kelpuuttaa sitä, että rangaistavuus estää hoitoon hakeutumista. Väite on epälooginen, kun samalla hehkutetaan kannabiksen terveellisyyttä. Ei ole esimerkkejä siitä, että hoitohenkilökunta on ilmiantanut hoitoon hakeutuneen huumeriippuvaisen huumausaineen käytön vuoksi. Hoitoon hakeutumisen este on se, ettei addikti ole itse valmis ottamaan vastaan hoitoa ja se, että hoitoa ei ole saatavissa.
On puhuttu häpeästigmasta, joka estää hoitoon hakeutumisen. Kun käyttäjä ei häpeile vetää marisätkää Tampereella Pikkukakkosen puistossa niin, että hajut leviävät lasten henkosiksi leikkipuistoon saakka, niin miksi hän ei kehtaisi hakea apua addiktioonsa.
Peruste lääkekäytöstä on kiistanalainen. Pitävää lääketieteellistä näyttöä hyödyistä ei ole. Suomessa lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea päättää siitä, mitä lääkkeenä saa käyttää ja sen päätös perustuu tieteeseen.
Veropohjan leventämistä on käytetty perusteena. Vaaditaan kasvatuksen ja myynnin sallimista ja korostetaan verojen keräämisen tärkeyttä. On kuitenkin niin, että sieltä ostetaan mistä halvimmalla saadaan. Tuskin kukaan kuvittelee, että perusaddikti kävelisi ostamaan verojen rasittamaa kukkaa, kun sen saa järjestäytyneen rikollisuuden edustajilta ilman veroja.
On puhuttu vientitulojen saamisesta ja uudesta elinkeinosta maaseudulle. Miten rahoitettaisiin tarvittava valvonta, kun ei nytkään pystytä budjetoimaan sisäisen turvallisuuden valvontaorganisaatiolle riittävästi varoja työnsä tekemiseen. Ilman valvontaa kasvatus karkaisi ainakin osittain myynniksi suoraan käyttäjille.
Kannabiksen kasvattamisen hiilijalanjäljen kuittaaminen veroilla vain kasvattaisi hintaeroa laillistetusti kasvatetun ja järjestäytyneen rikollisuuden kasvattaman aineen välillä – viimeksi mainitun eduksi.
Tarvitsemmeko alkoholin lisäksi huumausaineita vapaasti saataville? Emme tarvitse, sillä huumausaineet ja väkivaltarikollisuus kulkevat käsi kädessä, ja se rikollisuus on meillä jo liian korkealla tasolla. Itsemurhat ja yliannostuskuolemat sekä nuorten mielenterveyshäiriöt lähtisivät nousuun, eikä se voi olla meidän tavoitteemme.
Mihin suurin osa kansalaisista on valmiita taipumaan marginaaliryhmän huumeriippuvuuden vuoksi ja onko nykyistä rikoslakia muutettava muutaman kymmenentuhannen päivittäin huumeita käyttävän vuoksi tai niiden vuoksi, jotka kertovat olevansa ”viihdekäyttäjiä”?
Vastaus on selvä. Lakia ei tarvitse muuttaa. Enemmistön ei tarvitse taipua lisääntyvien haittojen maksajaksi ja uhrata ympäristönsä viihtyisyyttä, omaa turvallisuuden tunnetta ja turvallisuuttaan huumeiden käytön alttarille.
Jari Kinnunen
Kirjoittaja on pirkanmaalainen kansanedustaja (kok.).
