Lukijalta: Aseilla uhaten ja tappamalla ei demokratiaa istuteta - Lukijalta - Aamulehti

Aseilla uhaten ja tappamalla ei demokratiaa istuteta

21.8. 6:30

Afganistanin tilanne muistuttaa jälleen länsimaailmaa, miten typerää on väkisin yrittää viedä länsimaista demokratiaa muslimimaihin. Kulttuurierot ovat niin kaukana toisistaan, että niiden yhteensovittaminen vaan on mahdotonta.

Nyt itketään orastavien ihmisoikeuksien tuhoutumisesta Afganistanissa. Ikävä asia, mutta läntisestä demokratiasta pääsi nauttimaan kourallinen väestöstä, ja sitäkin vain pienen hetken. Valtaosa 38 miljoonasta Afgaanista eli, niin kuin siellä on eletty satoja vuosia. Aseilla uhaten ja tappamalla ei demokratiaa istuteta valtioon, missä on vuosituhansia eletty samojen tapojen mukaan. Se nähtiin kun Talibanit kävelivät afgaaniarmeijan yli, joutumatta maamiesten kanssa juurikaan taisteluun.

USA hukkasi rahaa Afganistaniin samoin Suomi, ja mikä oli lopputulos, kaaos ja todennäköisesti miljoonien ihmisten pakolaistulva.

Lähihistoriassakin löytyy esimerkkejä kun on yritetty muuttaa maiden omaa elämää joko politiikan, ihmisoikeuksien tai jonkun muun syyn vuoksi ja aina on epäonnistuttu. USA ei oppinut mitään Vietnamista, ja Irak oli katastrofi, ja on edelleen. Miksi ei anneta jokaisen maan elää elämäänsä niin kuin haluavat?

On selvää, että Afganistanissa tulee olemaan väkivaltaa, tappamista ja ihmisoikeuksien polkemista, mutta mikä on vaihtoehto?

Ylen uutisissa eräs professori piti ihmisoikeuksia niin tärkeinä, että vielä kannattaa yrittää ja vihjaisi, vaikka sitten sotilaallisin keinoin. Eikös nyt jo nähty miten siinä kävi? Kaikkia muita keinoja on käytettävä, mutta sotavoimin on turha yrittää. Kannettu vesi ei kaivossa pysy.

On valitettavaa, että Afganistan todennäköisesti luisuu anarkiaan, ja varsinkin naisten ja lasten kohtalo ei näytä hyvältä.

Demokratian vientiyritys on aiheuttanut Irakissa on toista miljoona kuolemaa, joista Amerikkalaisia sotilaita vähintään 4 000. Afganistanissa pelkästään USA:n sotilaita kuoli 2 500. Pakolaisia näistä sodista on tullut ja tulee miljoonia. Miten siis määritellään hinta ihmisoikeudelle?

Mauri Lehtonen

Ylöjärvi

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut