Lukijalta: Sofia Vikman ja Paula Risikko: Nuorten pelastamiseksi tarvitaan kansallinen ryhtiliike – on välttämätöntä, että opiskelijoita ei siirretä varotoimena etäopetukseen - Lukijalta - Aamulehti

Sofia Vikman ja Paula Risikko: Nuorten pelastamiseksi tarvitaan kansallinen ryhtiliike – on välttämätöntä, että opiskelijoita ei siirretä varotoimena etäopetukseen

Huoli jaksamisesta, yksinäisyydestä ja mielenterveysongelmien lisääntymisestä on todellinen.

17.8. 6:30

Koulutyö on alkanut Tampereella ja Pirkanmaalla. Peruskouluissa ja toisella asteella palataan pääsääntöisesti lähiopetukseen, kun taas korkeakoulut päättävät itsenäisesti opetuksen järjestämistavasta.

Heikkenevä tautitilanne kuitenkin varjostaa lukukauden alkua.

Koronan vaikutukset ovat tutkitusti moninaisia. Esimerkiksi oppimisvajeet, mielenterveysongelmat ja yksinäisyys ovat lisääntyneet huolestuttavasti. Nuorten tilanne vaatii meiltä kaikilta päättäjiltä ryhtiliikettä, erityisesti hallitukselta.

Jo keväällä oli nähtävissä, että koronapandemia on haitannut oppimista ja lisännyt muitakin ongelmia. Viime päivinä on kuulunut myös nuorten huolestuttavia kommentteja siitä, että he ovat pohtineet jopa opintojensa keskeyttämistä.

Koko koronakriisin ajan olemme sivistysvaliokunnassa järjestäneet asiantuntijakuulemisia, joissa on käyty läpi oppilaiden ja opiskelijoiden tilannetta. Huoli jaksamisesta, yksinäisyydestä ja mielenterveysongelmien lisääntymisestä on todellinen. Yksinäisyys, masennus ja ongelmat opintojen etenemisessä syrjäyttävät nuoren helposti.

Tarvitsemme myös työvoimaa, osalla aloista on huutava työvoimapula jo nyt. Jokainen nuori on siis pidettävä mukana.

Mitä hallitus on tehnyt? Missä viipyy terapiatakuu? Koronan aikana oppilaat ja opiskelijat eivät ole päässeet opiskeluhuollon palveluiden piiriin, kun henkilöstöä on siirretty toisiin tehtäviin. Lisäksi hallituksen toteuttama koulukuraattorien ja -psykologien siirto hyvinvointialueille pois koulujen arjesta uhkaa tulevaisuudessa heikentää palveluja entisestään.

Paras tapa turvata lähiopetus tulevana lukuvuonna on nostaa myös lasten ja nuorten rokotuskattavuutta. Viime viikolla kunnat ovat alkaneet rokottaa myös 12–15-vuotiaita nuoria.

On aivan välttämätöntä, että opiskelijoita ei siirretä varotoimena etäopetukseen. Nyt hallituksen, terveysviranomaisten ja koulutuksen järjestäjien on otettava käyttöön kaikki keinot, joilla laadukas lähiopetuksen terveysturvallinen järjestäminen kaikilla koulutusasteilla voidaan turvata. Lapset ja nuoret eivät saa joutua koronakriisin kärsijöiksi.

Vaikka koronan kanssa on vielä elettävä, katse on asetettava poikkeusoloista toipumiseen. Korona-ajan aiheuttama oppimisvaje on kurottava kiinni, eikä siihen riitä yksi lukuvuosi. Perustoimintaan keskittyminen on Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n tuoreen kyselyn mukaan myös opettajien toive.

Koulutuskenttä kaipaa vakautta sekä selkeää yhteistä näkymää tulevaan. Hallituksen valitseman linjan, eli useiden samanaikaisten projektien ja määräaikaisten rahoitusten sijaan panostusten on oltava pysyviä, ja ne on suunnattava osaamiseen, ohjaukseen, koulutuksen laatuun ja nuorten hyvinvointiin.

Paula Risikko

kansanedustaja (kok.), sivistysvaliokunnan puheenjohtaja

Sofia Vikman

kansanedustaja (kok.), sivistysvaliokunnan jäsen

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: