Lukijalta: Uusperheeseen tottuminen vie aikaa lapselta - Lukijalta - Aamulehti

Uusperheeseen tottuminen vie aikaa – Lapsen ajatuksia kuunnellaan liian vähän

5.2. 7:55

Uusperheistä ei puhuta kovinkaan paljon. Tämän kaltaisella perheellä tarkoitetaan perhettä, jossa kahden osapuolen eron jälkeen toinen heistä perustaa perheen uuden osapuolen kanssa.

Aihe on tärkeä, sillä moni lapsi on osana uusperhettä

Päätöksien pohtiminen ja tekeminen ovat vanhemmalle vaikeaa. Vanhemman tulisi ajatella itsensä lisäksi myös ympärillään olevia ihmisiä, varsinkin omaa lastaan.

Lapsen omia ajatuksia ja mielipidettä kuunnellaan liian vähän.

Jos takana on vanhempien ero, on tilanne lapselle usein vieläkin vaikeampi. Uuteen tilanteeseen ei ole helppo tottua heti. Lapsen tunteista ennakkoluulojen tekeminen ei pitäisi olla oikein. Lapselle tulisi luoda tukeva ja auttava ilmapiiri.

Uuden aikuisen tulee ymmärtää myös lapsen tunteet ja suhtautua niihin hyväksyvästi. Perheen säännöt pitää laatia kaikille sopiviksi.

Tunteiden käsittely vanhemman kanssa auttaa sekä lasta, että vanhempaa pääsemään eteenpäin elämässä.

Uusperheen lapsi

Kirjoitus julkaistaan poikkeuksellisesti nimimerkillä perheen yksityisyyden suojaamiseksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos