Lukijalta: Väinö Linnan julkaisemattomat Tampere-kuvaukset esiin - Lukijalta - Aamulehti

Väinö Linnan julkaisemattomat Tampere-kuvaukset esiin – Tietokirjailija kehottaa kaupunkia aktiivisuuteen

17.12.2020 20:31

Täällä Pohjantähden alla -teossarjaan Väinö Linna kirjoitti myös Tampere-kuvauksen

Tampereen kaupunki voisi olla eräässä asiassa aktiivinen kun sunnuntaina 20.12.2020 Väinö Linnan syntymästä tulee kuluneeksi 100 vuotta.

Upean kirjailijan henkilöstä ja teoksista on julkaistu kuluvana vuonna monia teoksia.

Kulttuuritoimittaja Vesa Sirén (HS 13.12.) totesi, että Täällä Pohjantähden alla -kirjassa ei ole lainkaan pohdittu kaupunkimiljöötä lukuun ottamatta kaupungissa opiskelevaa Kivivuoren Jouko-poikaa. Hän tiesi sellaisen osan kuitenkin Linnan kirjoittaneen, mutta se ei kuitenkaan kirjassa ole.

Vaihtoehtoja Linnalla oli kaksi, joista toinen sijoittui Finlaysonin tehtaalle, johon Jussi lähti töihin tienatakseen rahat torpanlunastukseen, toinen olisi kuvannut samasta talosta lähtevän kolmen veljeksen elämäntarinaa.

Nämä tekstit ovat olemassa, niistä kerrotaan muun muassa Yrjö Varpion Linna-elämänkerrassa.

Ehdotan, että Tampereen kaupungin kirjastotoimi hankkisi Linnan perikunnalta kirjoitukset ja julkaisi ne postuumisti.

Mikko Närhi

tietokirjailija, Tampere

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: