Lähiöt ovat nousseet jälleen julkiseen keskusteluun. Tässä keskustelussa sekoitetaan asuinalueiden eriytyminen, segregaatio, nuorten rikollisuus, jengiytyminen ja maahanmuuttajat. Tarkoitushakuisesti väitetään Suomen olevan ”Ruotsin tiellä”. Kansanedustaja Veikko Vallinin (ps) mielipidekirjoitus (AL 9.11.) on yksi esimerkki tästä. Apulaispormestari Johanna Loukaskorpi on jo ansiokkaasti vastannut kirjoitukseen (AL 11.11.), lisään vain pari näkökohtaa omaan lähiötutkimustaustaani liittyen.
Lähiöt ovat leimautuneet julkisessa keskustelussa usein ongelma-alueiksi, niin Tampereen Hervantakin. Tampereen monikulttuurisessa tytärkaupungissa on yli 20 000 asukasta, kuten Tukholman Rinkebyssäkin, mutta toisin kuin ruotsalaisessa sisarlähiössä, suurin osa asukkaista ei ole työttömiä, eikä maahanmuuttajataustaisten nuorten osuus ylitä 90 prosenttia. Hervannassa maahanmuuttajien osuus on noin 20 prosenttia koko väestöstä, työttömyysaste Hervannassa on myös noin 20 prosenttia.
Hervannan tytärkaupunki leimautui jo alkuvuosina 1970-luvulla, minkä seurauksena siellä monipuolistettiin asuntorakentamista, kehitettiin palveluja ja lisättiin viranomaisyhteistyötä.
Hervannassa toteutettu yhdyskuntatyö muistetaan vieläkin. Seurakunnat ja järjestöt ovat olleet tärkeitä sillanrakentajia alueella, yhtenä esimerkkinä kansainvälisen naisten kohtaamispaikan Naistarin toiminta. Kun Kela, työvoimatoimisto ja sosiaalitoimisto lähtivät Hervannasta, asukkaat kirjelmöivät asiasta kaupungille, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Lähipalveluja ja asukkaiden huolien kuulemista tarvitaan edelleen niin Hervannassa kuin muissakin kaupunginosissa.
Uskallan väittää, että Suomessa on onnistuttu pitkälle välttämään kaupunginosien välinen eriytyminen ja ongelmien kasautuminen. Suurissa kaupungeissa sosiaalinen asuntotuotanto keskittyy kyllä edelleen lähiöihin, samoin maahanmuuttajaväestö, mutta ongelmia ei poisteta vastustamalla sosiaalista asuntotuotantoa ja maahanmuuttajia, päinvastoin.
Turkulainen lähiötutkija Jarkko Rasinkangas on muistuttanut, että tehokkainta segregaation ennaltaehkäisyä on lähiöiden pitäminen vetovoimaisina myös kantaväestön näkökulmasta. Tämä toteutuu lähiöiden rakennuskantaa perusparantamalla, palveluja ja hyviä liikenneyhteyksiä kehittämällä. Kunnallisten vuokra-asuntojen uudis- ja täydennysrakentamisessa voidaan torjua segregaatiota sosiaalisella sekoittamisella ja asuntojen jakopolitiikalla.
Lähiöissä on ongelmia, mutta ongelma ne eivät ole, ellei niiden anneta muuttua sellaiseksi.
Irene Roivainen
Sosiaalineuvos. Tampere