Hallitus toisensa jälkeen on esittänyt ehdotuksensa sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamiseksi. Tulee elävästi mieleen tapahtumat viidentoista vuoden takaa. Ylä-Pirkanmaan kunnat kokoontuivat pohtimaan, miten Paras-lain vaatimuksiin vastattaisiin. Sote-palvelujen väestöpohjan tuli silloin olla vähintään kaksikymmentä tuhatta.
Paljon on ehtinyt virrata vettä Tammerkoskessa noista päivistä. Veronmaksajien rahoja on käytetty huonoon valmisteluun yli miljardi euroa. Nytkö oltaisiin saamassa ratkaisu aikaan?
Kaikkina näinä vuosina on toistettu, miten tärkeää on saada sote-palvelut uuteen kuosiin. Kestävyysvajettakin on kuviteltu paikattavan peräti kolmella miljardilla. Sote-ratkaisulla ei ole oikeasti ollut mitään kiirettä. Jos on riittävän pakottava tarve, päätöksiä syntyy nopeasti. Tämän on muun muassa koronapandemia näyttänyt.
Kiirettä ei ole ollut myöskään sen vuoksi, että suuri osa Suomen sosiaali- ja terveyspalveluista toimii hyvin. Kansalaiset ovat suurimmaksi osin tyytyväisiä. Palvelut tuotetaan kustannustehokkaasti, jonka kansainväliset vertailut osoittavat.
Kyllästymiseen asti on puhuttu leveämmistä hartioista, joille palvelujen järjestäminen siirtyisi. Eikö muka esimerkiksi Tampereen kaupunki ja monet muut kunnat ole riittävän suuria järjestämään itse kunnan ydintehtäviin kuuluvia sote-palveluja?
Hallituksen esittämässä ratkaisussa useat maakunnat ovat asukasluvultaan selvästi pienempiä kuin Tampere. Puhuminen leveämmistä hartioista on suurelta osin täysin perusteetonta. Esitetty ratkaisu rikkoo myös monia hyviksi osoittautuneita käytänteitä. Kallis hallintohimmeli ei tulisi myöskään koskemaan kuin osaa väestöstä. Noin kaksi miljoonaa on työterveyden piirissä. Suuri osa käyttää yksityisen teveydenhuollon palveluja.
Mikään hallintomalli ei ole riittävä sote-palvelujen järjestämiseen, jos pidämme tärkeänä edes kustannusten jatkuvan nousun hillitsemistä. Miksi näin? Me suomalaiset olemme lihavia. Kannamme kehossamme miljoonia kiloja turhaa rasvaa. Ylipainosta johtuvat sairaudet aiheuttavat vuosittain miljardien eurojen kustannukset. Tehokas keino hillitä sote-kustannusten jatkuvaa nousua olisikin, jos ylipainoa pudotettaisiin pysyvästi 10 – 15 prosenttia. Tässä elintarviketeollisuudella on erittäin suuri vastuu. Sokerin ja suolan määrää tulisi vähentää valmistuotteista tuntuvasti. Se olisi myös ilmastoteko.
EU:n ei tulisi puuttua tältä osin kansalliseen lainsäädäntöön kieltämällä sokerivero.
Kustannustehokkain ja yksinkertaisin malli sote-palvelujen järjestämisesksi olisi – myös kuntien verotulojen kannalta - että maakunnan keskuskaupunki vastaisi palveluista sellaisissa tapauksissa, joissa kunta ei siihen itse kykene. Tästä hyvänä esimerkkinä on Tampereen ja Oriveden kaupunkien yhteistyö sekä palo- ja pelastustoimen palvelujen järjestäminen keskuskaupunkijohtoisesti. Tehokas ja laaja valinnanvapaus tulisi turvata kehittämällä palvelusetelijärjestelmää.