Matalapalkka-aloilla pitkään työskennelleiden eläkkeet on turvattava - Lukijalta - Aamulehti

Matalapalkka-aloilla pitkään työskennelleiden eläkkeet on turvattava

2.1.2019 16:03

Aamulehden mielipidepalstalla on käyty vilkasta keskustelua eläkkeiden tasosta ja riittävyydestä. Perussuomalaiset haluavat kiinnittää huomiota varsinkin matalapalkka-aloilla pitkään työskennelleisiin, pientä työeläkettä saaviin ihmisiin. Monet heistä ovat naisia.

Perussuomalaisten kehittämä eläkemalli parantaisi erityisesti näiden henkilöiden asemaa. Käyttäisimme taitetun indeksin sijasta puoliväli-indeksiä jokaisen työeläkeläisen kuukausittaisen eläketulon ensimmäisen tuhannen euron osalta. Vaikka esityksemme hyödyttäisi kaikkia työeläkeläisiä, noin tuhannen euron työeläkettä saavien tilanne kohenisi sen ansiosta kaikkein eniten.

Mallimme hylättiin sen oikeudenmukaisuudesta huolimatta eduskunnan täysistunnon äänestyksessä joulun alla. Näin tapahtui, vaikka pienehköä työeläkettä saavien lisätulot kasvattaisivat täysimääräisesti kotimaista kysyntää. Hyötyjänä olisi eläkeläisten ohella koko kansantalous.

Kirjoittaja on DI, KTM, kansanedustaja (ps.).

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos