Ensimmäinen laatuaan Suomessa – Tampereen korkeakoulut perustaneet koulutushankkeen ulkomaalaisten tutkijoiden puolisoille

Hidden Gems toteuttaa kaksi kuusi kuukautta kestävää pilottikoulutusta vuosien 2018–2020 aikana. Hankkeessa ovat mukana Tampereen korkeakoulut.

Osaaminen on suomalaisen talouden pääpilari. Suomella ei ole paljon luonnonvaroja, mutta sillä on runsaasti inhimillisiä voimavaroja eli osaamista.

Pienen väkiluvun Suomessa jokainen yksilö on kullan kallis, joten valtio korostaa henkilöresurssien kehittämistä, joka on osaamisen ydinlähde. Valtiolla on monia tapoja parantaa henkilöresursseja, esimerkiksi tarjoamalla maksuton koulutus kaikilla tasoilla. Yliopistotason tutkinto-opiskelu on maksullista vain EU- ja ETA-alueen ulkopuolisille opiskelijoille. Tällainen lukukausimaksuvapaa koulutusjärjestelmä voisi olla inhimillisten voimavarojen kehittämisen malli monissa muissakin maissa.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut