Ilves hankki Antti Pennaselle huippunimiä, joukossa olympiavoittaja – Näin joukkue kommentoi listaa

Ilveksessä piisaa tšekkiverta ensi kaudella. Ville Meskanen palaa takaisin ja tuo maalintekovoimaa.

Niklas Friman oli voittamassa MM-kultaa Tampereella vuosi sitten.

| Päivitetty

Aamulehti

Ilveksen joukkue menee suurelta osin uusiksi. Ilves julkisti maanantaina peräti 11 uutta pelaajasopimusta tulevalle jääkiekon liigakaudelle. Lisäksi seura kertoi, että puolustajat Jarkko Parikka ja Karri Aho jatkavat joukkueessa.

”Se on aina haaste, kun vaihtuu paljon pelaajia. Iso osa saadaan kuitenkin heti mukaan. Se on myös merkki siitä, että olemme tehneet asioita oikein ja pelaajat päässeet eteenpäin. Olemme tienneet tämän tilanteen ajoissa, mikä on auttanut meitä”, Ilveksen urheilujohtaja Timo Koskela kertoi seuran lähetyksessä.

Päävalmentaja Antti Pennasen mukaan seura sai hankittua ominaisuuksia, joita joukkue kaipasi: johtajuutta, kokemusta, voittamisen kulttuuria ja erikoistilanneosaamista.

Ilves lähtee kauteen ulkomaalaisella maalivahtikolmikolla. Ykkösvahdin viitta asetellaan tässä vaiheessa kokeneen ruotsalaisen Jonas Gunnarssonin harteille. Gunnarsson, 31, on pelannut yhtä AHL-vuotta lukuun ottamatta koko uransa Ruotsissa. Viimeiset viisi kautta hän on edustanut HV71:tä, jossa hän on pelannut aiemminkin. Viime kaudella hän torjui kiekkoja Ruotsin liigassa 90,4 prosentin varmuudella, mutta otteluja kertyi ainoastaan 13.

Muut maalivahdit ovat nuoret tšekit Patrik Hamrla, 19, ja Jakub Málek, 21, joka jatkaa joukkueessa.

”Halusimme, että meillä on heti alussa kolme maalivahtia. Meillä on Kooveen kanssa hyvä yhteistyö, ja Mestis on hyvä paikka kehittää pelaajia”, Timo Koskela sanoi.

Puolustuksen huippuhankinta on Niklas Friman, 29. TuTon kasvatti valmistautuu parhaillaan uransa toisiin MM-kisoihin. Viime kaudella hän oli Leijonissa voittamassa sekä MM- että olympiakultaa. Friman on Antti Pennaselle tuttu mies HPK-vuosilta, jolloin kaksikko juhli SM-kultaa.

”Hän on loistotyyppi, tunnollinen. Hänestä saadaan johtajuutta koppiin”, Pennanen sanoi Ilveksen lähetyksessä.

Päättyneen kauden Friman pelasi Brynäsissä, joka tippui Ruotsin liigasta.

”Hän on parhaassa iässä, kokenut ja suoritusvarma pelaaja. Kiistaton profiilihankinta”, Koskela hehkutti.

Puolustusta vahvistavat myös HPK:sta tuleva Arttu Pelli, 26, ja Jukureissa pelannut Joni Jurmo, 21. Pelli on kuulunut pisteillä mitattuna liigan kärkipään puolustajiin viime kausilla ja hän on murtautunut myös maajoukkueeseen.

”Hän haluaa vaikuttaa peliin joka vaihdossa. Hänelle ei tule välivaihtoja, vaan hän on koko ajan pelissä mukana. Kunnioitan pelaajia, jotka pelaavat tietyllä tasolla koko ajan. Hänen kohdallaan ei joudu miettimään, mitä tänään tulee”, Pennanen sanoi.

Yksi hyökkäyspään hankintojen mielenkiintoisimmista nimistä on kasvattajaseuraansa palaava Ville Meskanen, 27. Hän nousi Ilveksessä liigaan 2014–15 ja kävi kokeilemassa siipiään Pohjois-Amerikassa AHL-sarjassa 2018–20. Viimeiset kaksi kautta laituri pelasi KooKoossa ja SaiPassa.

Meskanen on paukuttanut maaleja tasaisella tahdilla noin joka kolmannessa ottelussa. Hänen vedolleen on Ilveksessä käyttöä ylivoimalla. Meskanen kertoi olevansa nykyään kokonaisvaltaisempi pelaaja kuin edellisen Ilves-pestin aikana.

”Kuten huomattiin pudotuspeleissä, niin erikoistilanteissa tietyissä hetkissä kiekon on vain mentävä paikoista pussiin. Hän tuo meille sitä varmasti”, Pennanen totesi.

Myös hyökkäykseen tulee lisää tšekkiväriä Šimon Stránskýn, 25, ja Petr Kodýtekin, 24, muodossa. Kumpikin on kuulunut Tšekin maajoukkuekalustoon, mutta he eivät ole mukana maan MM-kisajoukkueessa.

Kodýtek on pelannut koko uransa Tšekissä. Viime kaudella sentteri teki 44 ottelussa ennätyspisteensä 15+19=34.

Stránský on pelannut jo kaksi vuotta Suomessa Jukureissa 2020–22. Viime kaudeksi hän palasi Tšekin liigaan ja pelasi lähes piste per peli -tahdilla. Timo Koskela kertoi Ilveksen olleen kiinnostuneen Stránskýsta jo vuosi sitten. Stránský pystyy pelaamaan sekä keskellä että laidassa. Tšekille lienee luvassa vastuuta ylivoiman pyörittämisestä.

Ilveksessä on nyt viisi tšekkiä, sillä ryhmään kuului entuudestaan myös hyökkääjä Jakub Kos.

Ruotsin Brynäsistä tulee myös keskushyökkääjä Oula Palve. Palve, 31, pelasi Ruotsin liigassa kolme viime kautta. Myös hän on Pennaselle ennestään tuttu. Palve murtautui liigahuipulle HPK:ssa ja TPS:ssä. Hän keräsi kahden kauden aikana 95 pistettä ja lähti AHL:ään kaudeksi 2019–20.

”Hän on erittäin kilpailullinen. Uskon, että hän nostaa itsensä takaisin SM-liigan huipulle”, Koskela sanoi.

Ilvekseen tulevat myös laitahyökkääjä Samuli Ratinen, 25, KooKoosta ja monipuolinen laituri Juuso Könönen, 24, KalPasta.

Vahvistukset

Ilveksen uudet pelaajat

Maalivahdit: Jonas Gunnarsson (1 vuoden sopimus), Patrik Hamrla (2+1).

Puolustajat: Joni Jurmo (2), Arttu Pelli (2), Niklas Friman (2).

Hyökkääjät: Samuli Ratinen (2), Juuso Könönen (1+1), Ville Meskanen (2), Petr Kodýtek (1), Šimon Stránský (1), Oula Palve (1+1).

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut