Rikard Grönborg paljasti, mikä sai hänet kiinnostumaan Tapparasta: ”Se oli vaikuttavasti tehty”

Ruotsalaisvalmentaja Rikard Grönborg tuo Tapparaan omia mausteitaan.

Rikard Grönborg on ensimmäinen ulkomaalainen päävalmentaja SM-liigassa 14 vuoteen.

Live is Life!

Ne olivat Tapparan uuden päävalmentajan Rikard Grönborgin, 54, viimeiset sanat esittelyvideolla ennen kuin hän saapui ensimmäisen kerran median eteen. Ja ne sanat tulivat mahtipontisella painotuksella.

Ruotsalainen ikään kuin alleviivasi heti myös kannattajille, että hän kunnioittaa seuran perinteitä.

”Koska olen kotoisin naapurimaa Ruotsista, olen pikkupojasta asti tiennyt, että Tappara on Suomen menestyneimpiä seuroja. Viime vuosina olen nähnyt sen otteluita CHL:ssä ja tällä kaudella olen seurannut sen esityksiä tarkemmin”, Grönborg sanoo.

”Tiedän, että täällä on tehty erinomaista työtä jo pitkään. Minua kiinnostaa saada tietää, mitä kaikkea todella pitkäaikaisen menestyksen taustalla on. Ensimmäiseksi aion perehtyä vanhan valmennustiimin kanssa siihen tarkemmin.”

Lue lisää: Tappara otti ison riskin, mutta päätös oli oikea – Rikard Grönborgin ensimmäinen sana Tampereella paljasti hänestä paljon

Pelaajauransa jälkeen Pohjois-Amerikassa valmentajaksi kouluttautunut Grönborg kommunikoi selkeällä jenkkiaksentilla.

Hänen olemuksestaan huokuu kansainvälisen maailmanmiehen karisma sekä ympärillä olevien ihmisten aito huomioon ottaminen.

”Alkuun on tarkoitus oppia asioita kuuntelemalla. Sen jälkeen tuoda sekaan jotain omia visioitani ja pieniä uusia yksityiskohtia”, Grönborg sanoo.

”Missään tapauksessa ideana ei ole siis räjäyttää vanhaa ja toimivaa pelitapaa, vaan muokata ja maustaa sitä uusilla jutuilla. Uskon, että pelaajillekin on kiinnostavaa, kun pelitapaan tuodaan jotain uusia yksityiskohtia.”

Onko sinulla joku pelitapa, joka miellyttää sinua eniten?

”Jääkiekkoa voi pelata monella tavalla. Pohjois-Amerikassa on oma tyylinsä, Ruotsissa suositaan aktiivista hyökkäämistä, kun Suomi-kiekossa pelissä on enemmän rytmejä. Uskon jatkuvuuteen ja niin aioin toimia Tapparan pelinkin kehittämisessä.”

”Tapparan ehdottomia vahvuuksia on ollut kova urheilullisuus ja kova työnteko arjessa. Niitä arvoja vaalin varmasti jatkossakin”, Grönborg linjaa.

Lue lisää: Tapparan värväys on erittäin harvinainen, vastaavaa ei ole nähty 14 vuoteen – Ilves kohteli julmasti yhtä valmentajaa ja houkutteli avukseen kansallissankarin

Kuka?

Rikard Grönborg

Tapparan uusi päävalmentaja. Sopimus on kolmen vuoden mittainen.

Syntynyt: 8.6.1968 Ruotsin Huddingessa. 54-vuotias. On Ruotsin ja Yhdysvaltain kaksoiskansalainen.

Uran alku: Valmensi Pohjois-Amerikan juniori- ja yliopistosarjoissa 1990- ja 2000-luvuilla.

Maajoukkue: Toimi Ruotsin alle 18- ja alle 20-vuotiaiden valmentajana vuodet 2010–2016. Oli miesten maajoukkueen apuvalmentajana 2010–2015 ja päävalmentajana 2016–2019. Voitti nuorten maajoukkueissa yhden MM-kullan ja aikuisissa kolme MM-kultaa, joista kaksi päävalmentajana.

Seuravalmennus: Oli sveitsiläisen ZSC Lionsin päävalmentaja syksystä 2019 lähtien, kunnes sai potkut viime joulukuussa.

Grönborg on heittämällä SM-liigan kiinnostavin päävalmentaja ensi kaudella. Eikä pelkästään siksi, että hän on ensimmäinen ulkomaalainen valmentaja Jokereita kaudella 2008–09 luotsanneen Glen Hanlonin jälkeen.

Tieto Grönborgin sopimuksesta tuli julkisuuteen jo viime lokakuussa, mutta Tapparan tyyliin asia vahvistettiin vasta torstaina.

”Kiinnostuin Tapparan valmentamisesta erityisesti siksi, kuinka he esittivät ideansa minulle. Miten he haluavat seuraa kehittää ja mikä minun roolini siinä on. Se oli vaikuttavasti tehty suunnitelma, jossa halusin olla mukana.”

Tapparan puheenjohtaja Mikko Leinonen pelkisti tavoitteen niin, että Grönborgin tehtävänä on muokata seurasta uusi ja entistä parempi versio 2.0 Jukka Rautakorven ja Jussi Tapolan luoman 1.0-version jatkeeksi.

Grönborg valmensi Ruotsin kahteen peräkkäiseen MM-kultaan vuosina 2017 ja 2018. Niiden jälkeen hän ilmoitti tavoitteekseen päästä valmentajaksi NHL:ään.

”Olen vuosien varrella käynyt useampia neuvotteluita eri tehtävistä NHL-seurojen kanssa, mutta mieleistäni paikkaa en ole löytänyt. Edelleen ajattelen, että haluan jonain päivänä valmentaa mahdollisimman korkealla tasolla.”

Sopimuksesi Tapparan kanssa on kolmevuotinen. Onko siinä NHL-optio?

”En paljasta tässä sopimukseni yksityiskohtia. Olen tullut tekemään tänne pitkäjänteistä kehitystyötä ja keskityn siihen täysillä.”

Grönborgin sitoutumista kuvaa se, että hän hankki oman asunnon Tampereen Koivistonkylästä ja on asunut kaupungissa jo jonkin aikaa.

”Olen viihtynyt todella hyvin täällä. Olen nauttinut pienen kaupungin tunnusta ison kaupungin sisällä. Hienot maisemat kahden ison järven ympäröimässä kaupungissa ovat mahtavat.”

”Kantakaupunki on idyllinen. Ehdin käydä jo myös kalamarkkinoilla, joissa oli upea tunnelma. Olen varma, että perheenikin viihtyy täällä”, Grönborg hehkutti.

Sveitsissä valmentanut Grönborg on yrittänyt päästä NHL:ään.

Grönborgin tasoinen valmentaja on myös merkittävä taloudellinen satsaus Tapparalta. Asiantuntijoiden mukaan puhutaan jopa yli 300 000 euron kausipalkasta.

”Niinhän jotkut luulevat, mutta kyllä Grönborgkin tietää, ettei Suomen päävalmentajan palkkataso ole sama kuin Sveitsissä tai Ruotsin suurseuroissa. Eivät edellisetkään valmentajamme edullisia olleet”, Leinonen torppasi puheet SM-liigan kaikkien aikojen kalleimmasta valmentajasta.

Grönborgin edellinen pesti Sveitsin liigan Zürichissä päättyi potkuihin. Todennäköisesti niiden siemen kylvettiin viime vuoden keväällä, kun Zürich hävisi finaaleissa Zugille johdettuaan sarjaa otteluvoitoin 3–0. Neljä peräkkäistä tappiota loivat seurajohdon luottamukseen ratkaisevan loven.

Haaste onnistua Tapparassa on kovin mahdollinen päättyneellä kaudella tulleen SM-liigan runkosarjan voiton, CHL:n ja Suomen mestaruuden jälkeen.

”Missä tahansa suuressa seurassa on aina isot odotukset. En koe asetelmasta mitään erityisiä paineita. Lähestyn valmentamista aina mahdollisuuksien kautta, mutta tiedostan, että haasteitakin varmasti on edessä”, Grönborg sanoo.

Yksi niistä on uudistuva joukkue, jonka nimilistan Tappara aikoo julkistaa ensi viikon keskiviikkona.

Tiedossa oleva lähtijöiden lista Jori Lehterän ja Niko Ojamäen johdolla on nimekäs. Urheilujohtaja Antti Tuomenoksan mukaan uusi joukkuekin on kilpailukykyinen.

Selvää on, että kaikki Grönborgin tekeminen on harvinaisen tarkan suurennuslasin alla heti kauden alusta saakka.

Tapparan onneksi peräsimessä on nyt kuitenkin päävalmentaja, joka ei ensimmäisessä kritiikkimyrskyssä murru.

Grönborg taas voi luottaa siihen, että Tappara on suomalaiseuroista viimeinen, joka etsii ensimmäiseksi syytä menestymättömyyteen päävalmentajastaan.

Rautakorpi ja Tapola tekivät Tapparasta Euroopan parhaan seuran.

Grönborg voi onnistuessaan pitää Tapparan Euroopan suurseurana pysyvästi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut