Aamulehti
Jussi Tapolan 11 vuoden jakso Tapparassa päättyi parhaalla mahdollisella tavalla. Tapola poistuu Tapparasta tällä erää nelinkertaisena mestaripäävalmentajana. Viimeiset kaksi Kanada-maljaa nostettiin ilmaan viimeisinä keväinä 2022 ja 2023, minkä päälle tuli vielä viime helmikuussa Mestarien liigan voitto.
Ulkomaille tähtäävä Tapola hymyili äärimmäisen leveästi Nokia-areenan jäällä katsellessaan pelaajiensa mestaruuspokaalikierrosta fanien edessä.
”Eniten olen onnellinen pelaajien puolesta. Meillä on pelaajia, jotka ovat uransa loppupuolella ja tiedostavat, ettei mestaruussaumoja ole montaa. Kun näen heitä nostamassa Kanada-maljaa ensimmäisen kerran, se lämmittää suuresti”, Tapola hykerteli.
Tappara-fanien reaktiosta näki, että Tapola jätti jäljen kirveshistoriaan. Kun Tapola kuulutettiin noutamaan kultaista mitaliaan, Tappara-fanit hurrasivat ja huusivat äänekkäästi päävalmentajansa nimeä.
”Ehkä se on asia, joka on myöhemmin mielessä. Olen ennen kaikkea iloinen organisaation, pelaajien ja fanien puolesta”, Tapola lausui perinnöstään Tapparassa.
Tulevaa työnantajaansa Tapola ei vielä paljastanut, jos sellainen on jo tiedossa. Tapola kertoi mielivänsä seuraavana lähinnä johonkin hyvään tamperelaiseen saunaan.
Tappara voitti finaalisarjassa Lahden Pelicansin 4–1. Tapola kehui vastustajaa mestaruuden ratkettua vuolain sanoin.
”Pelicans oli Suomen toiseksi paras joukkue. Paras vastustajamme. Finaalisarja oli taktisesti haastava. Pelicans oli hyvin valmennettu ja sitoutunut joukkue, jonka jääkiekko sai pysymään varpaillaan. Jos yhtään haukkasit, he iskivät heti.”
Kapteeni Otto Rauhala ja päävalmentaja Tapola Kanada-maljan kanssa.
Neljäs kultatuoli.
Päävalmentajien rutistus.
Tapola joutui jälleen pudotuspeleissä kovien päätösten eteen. Kokeneet pelimiehet kuten uransa lopettanut Kristian Kuusela, Geoff Platt ja Patrik Virta jätettiin pitkälti kokoonpanon ulkopuolelle. Kuusela, 40, pelasi viimeisissä pudotuspeleissään vain yhden ottelun, vaikka monet Tappara-seuraajat olisivat varmasti mieluusti nähneet hänet kaukalossa.
Tapolan päätöksiä on tosin vaikeaa kyseenalaistaa, kun katsoo miehen ansioluetteloa.
”Päätökset olivat pirun vaikeita. Olimme voittaneet paljon tällä joukkueella, joka oli hyvin roolitettu. Joukkueemme pysyi poikkeuksellisen terveenä. Kärsimme kaikki poissaolot runkosarjassa”, Tapola taustoitti.
Torstain viides finaali oli käsittämätön trilleri. Tappara meni 3–0-johtoon avauskympillä, mutta Pelicans taisteli ohi. Maalinedustan erikoismiehen Veli-Matti Savinaisen tasoitus ajassa 59.59 oli huima käänne huiman ottelun sisällä.
”Viimeinen peli oli sellainen, että... En tiedä koska syke laskee. Ensin teimme joka paikasta maalin, mutta tiesin, ettei tämä mene näin. Sitten tuo loppu ja jatkoaika... Nähtiin niin täysi draaman kaari”, Tapola huokaisi.
”Mietin, kun kiekko oli [Valtteri] Kemiläisellä, että ammu jo j*malauta. Tiesin, kuka siellä häärää. Silloin on aina hyvä mahdollisuus. Savinainen on joukkueemme voimavara, koska hän näyttää esimerkin siitä, mistä maalit tehdään. Toivottavasti junioritkin näkevät sen.”
Lue lisää: Nämä kuvat jäävät Tappara-historiaan – Jättigalleria vie dramaattisen kiekkofinaalin tunnelmiin
Lue lisää: Kristian Kuusela kertoi odotetun uutisen juhlahumun keskellä – "Tämä loppuu tähän”
Lue lisää: Suora lähetys Keskustorilta – Aamulehti seuraa Tapparan voitonjuhlien tunnelmia
Lue lisää: Lahtelaisten hampaisiin joutuminen ei haitannut Christian Heljankoa, joka ylsi harvinaiseen temppuun
Kuka
Jussi Tapola
Suomalainen jääkiekkovalmentaja.
Syntynyt 13. kesäkuuta vuonna 1974 Keravalla. 48-vuotias.
Lapsuus Hyvinkäällä. Harrasti lapsena pianonsoittoa sekä useita eri urheilulajeja. Pelasi pesäpalloa nuorten SM-tasolla.
Jää-Ahmojen kasvatti.
Pelasi hyökkääjänä ja edusti juniorina niin Ilvestä, Tapparaa kuin Kooveetakin. Tuli Tampereelle Jukka Jalosen, silloisen Ilveksen valmennuspäällikön, houkuttelemana.
Pelaajana neljä kautta ykkösdivisioonassa Hyvinkään Ahmoissa. Kaksi sarjanousua.
Päävalmentajana miehissä: 2014–17 ja 2020–23 Tappara, 2018–19 Kunlun Red Star (Kiina, KHL).
Apuvalmentajana miehissä: 2009–10 HPK, 2012–14 Tappara.
Urheilujohtajana: 2017–18 ja 2019–20 Tappara.
Valmensi junioreissa HPK:ta ja Suomen nuorten maajoukkueita.
A-maajoukkueen apuvalmentajana 2017–18.
Saavutukset: Suomen mestaruudet 2016, 2017, 2022 ja 2023. SM-hopeaa 2010, 2013, 2014, 2015 ja 2018. Vuoden valmentaja 2016.