Tamperelainen kultaseppämestari Jyrki Karvinen on korjannut miesten jääkiekkoliigan mestarien palkintoa Kanada-maljaa lukuisia kertoja, turhautumiseen asti. Hän hämmästelee edelleen sitä, kuinka välinpitämättömästi pokaalia voitonjuhlissa välillä kohdellaan.
Hän esittääkin uudelle Suomen mestari Tapparalle yhden suoran toiveen.
”Yrittäkää pitää se ehjänä. Vahinkoja voi aina sattua, mutta tarkoituksellisessa tuhoamisessa ei ole mitään järkeä”, Karvinen sanoo.
Kanada-malja on kanadansuomalaisten Jääkiekkoliitolle vuonna 1950 lahjoittama palkinto, joka perinteisesti ojennetaan Suomen mestareille.
Alkuperäinen pokaali annetaan voittajille jäälle mestaruusseremonioiden ajaksi, mutta heti sen jälkeen se otetaan talteen ja voittajat jatkavat juhlimistaan pokaalin kopion kanssa.
Karvinen oli 1992 johtamassa tarkan kopion valmistamista, johon osallistuivat myös puuseppä, hopeaseppä ja kaivertaja. Hän on saanut kopion käsiinsä sen jälkeen lukuisia kertoja, yleensä Suomen mestarien voitonjuhlien jäljiltä korjattavaksi.
”Korjasin kopiota eri kertoja yli 20 vuotta. Mutta kun korjaa korjattua, korjatun korjatun korjattua ja niin edelleen, niin eihän siitä ihan sama tule. On hirveä työ saada palkinto kuntoon. Se turhauttaa. Kyse ei ole rahasta”, Karvinen sanoo.
Jyrki Karvinen Tampereen Kehräsaaressa helmikuussa 2023.
Nyt käytössä on jo toinen kopio. Ensimmäinen meni niin huonoon kuntoon, että tilalle rakennettiin uusi.
”Sitä minun tekemää kopiota ei voi millään erottaa alkuperäisestä. Korjasin ja korjasin sitä suunnilleen vuoteen 2013 saakka, mutta se meni niin huonoon kuntoon, että kieltäydyin enää sen lisäkorjaamisesta”, Karvinen kertoi Ilta-Sanomille 2016.
Hän ei ollut mukana uuden kopion valmistamisessa.
Kultaseppämestari jaksaa edelleen hämmästellä sitä, miten jotkut mestarit käsittelevät palkintoa.
”Välillä olen kuullut kliseen, että rahallahan siitä selviää. Suurin asia, josta jo alussa aloin kritisoida, on se mestarien esimerkki junioreille: pannaan aina seuraavissa juhlissa vieläkin ’paremmaksi’”, hän sanoo.
Palkinnon käsitteleminen kysyy tarkkuutta vahvaltakin kiekkoilijalta.
”Onhan se palkinto painava ja inhottavan muotoinen. Sitä kun sitten saunassa nostellaan, niin se voi helposti pudota.”
Palkinnon maljaosa on vääntynyt monissa juhlissa, ja etenkin maljan vieressä olevat pienoispelaajat ovat olleet erityisen alttiita vahingoille.
”’Pikkupojat’, kuten niitä kutsun, ovat aika ohuilla luistimilla. Ja mailat ovat ihan klassikko. Niillä hahmoilla on mailoissaan suorat lavat, ja aina jollekin tulee mieleen, että lapojen pitää olla käyriä. Tietävätköhän edes, että ennen vanhaan mailat olivat sellaisia ’halkoja’, joissa oli suorat lavat?” Karvinen sanoo.
Monesti maila on kokonaan kadonnut. Välillä pikku-ukkoja on väännelty, välillä ne on irrotettu kokonaan.
Pahimman järkytyksen Karvinen koki 1998, kun palkinto tuotiin pajalle korjattavaksi HIFK:n mestaruusjuhlista.
”Laatat ja alaosa puuttuivat kokonaan. Se nakkien paistaminen (maljassa, toim. huom.)... Alaosa oli tiettävästi palanut. Se on ollut ehkä suurin”, Karvinen kertoo.
Lue lisää: Marcus Davidsson iski Tapparan Suomen mestariksi jatkoajalla ja nousi tamperelaisten sankariksi
Vasemmalla alkuperäinen Kanada-malja, oikealla kopio HIFK:n mestaruusjuhlien jälkeen 1998.
HIFK:n OIli Jokinen ottamassa voittohörppyä Kanada-maljasta 1998.
Kanada-maljan uittamista ja eri höykytystä on nähty monena keväänä senkin jälkeen. Esimerkiksi toissa keväänä maljaa kolhittiin Lukon juhlissa. Raumalaiset käyttivät omassa amatöörien pikakorjauksessa apuna muun muassa ilmastointiteippiä.
Neljä vuotta sitten HPK:n mestaruusjuhlissa pienoispelaajien mailat katosivat.
”Onhan sille maljalle tapahtunut paljon aikojen saatossa. Kun ’Dynamo’ (Aarne) Honkavaara vielä kävi museolla, hän muisteli vanhoja aikoja, että milloin malja oli unohtunut nakkikioskille tai milloin mihinkin, mutta ei sitä ennen vanhaan tuhoamalla tuhottu”, kultaseppämestari sanoo.
Jos mestarit saisivat palkinnoksi pätkän ratakiskoa, ehkä se pysyisi ehjänä?
”Senkin pitäisi olla tasan metrin pituinen. Sitä lyhyempi häviäisi ja sitä pidempi väännettäisiin solmuun. Vaimoni heitti vitsinä, että palkinnoksi voisi antaa ratapätkän, johon kiinnitetään kumiankka: olisi pelaajille jotakin irrotettavaa”, Karvinen vitsailee.
Joinakin keväinä kultaseppämestari myös on yllättynyt iloisesti.
”On ollut vuosia, että palkinto on ollut täysin kunnossa, mistä olen ollut hyvin iloinen.”
Viime keväänä Kanada-maljaa nosteli Tappara. Kuvassa aitoa palkintoa pitää Anton Levtchi. Jääjuhlien jälkeen pelaajat saavat kopion alkuperäisestä Kanada-maljasta.
Karvinen, 63, on jääkiekkomies henkeen ja vereen. Ensimmäiset höntsänsä hän pelasi jo 3-vuotiaana Pyynikillä. Mainittavaa kiekkouraa ei syntynyt, mutta Karvinen on päässyt omassa työssään tekemisiin suomalaisen huippujääkiekon kanssa.
Nykyään hän huoltaa vain alkuperäistä Kanada-maljaa, jota säilytetään Jääkiekkomuseossa Tampereella. Lisäksi hän tekee kuukauden pelaaja -palkinnot ja pelaajien henkilökohtaisia palkintoja, joita nämä saavat liigalta esimerkiksi saavuttaessaan tiettyjä merkkipaaluja ottelumäärissään.
Palkinnot tehdään käsitöinä. Mitä pidempään pelaaja pelaa, sitä prameammiksi plakaatit tehdään.
Karvinen viihtyy edelleen kiekkokatsomossa. Omat höntsäpelit ovat jo jääneet, mutta tilalla on mieluisa harrastus.
”Aikidoa olen harrastanut jo yli 20 vuotta. Toimin myös harjoitusten vetäjänä, kun vyöni alkaa olla sen verran tumma”, leppoisa kultaseppämestari sanoo.
