Olympiavoittaja Frans Tuohimaa yllätti joukkue­valinnallaan – harhaluulo kiekkoilijoista raivostuttaa tähtimaalivahtia

Olympiavoittaja ja maailmanmestari Frans Tuohimaa löysi pelipaikan Jukureista ja näkee seuran hyvänä paikkana kehittyä.

Maalivahti Frans Tuohimaa päätyi Jukureihin ja uskoo seuran menestykseen myös tällä kaudella.

12.8. 16:47

Mikkeli

Maalivahti Frans Tuohimaa oli vielä toukokuun alussa ilman uutta seuraa, vaikka saavutuslistalla komeili olympiakulta. Maailmanmestaruuskin oli tuloillaan.

Kiekkomaalivahtien tuolileikki pyörähti tavallista vilkkaammaksi, kun Vladimir Putin käynnisti häikäilemättömän hyökkäyssodan Ukrainassa 24. helmikuuta. Eurooppalaisilla pelaajilla, maalivahdit heidän mukanaan, alkoi joukkopako Putinin palvomasta KHL:stä.

Yhdessä vaiheessa Tuohimaa laski, että KHL:stä olisi lähtenyt 18 maalivahtia ja siinä vaiheessa, kun hän sai sopimuksen, olisi kolmea paikkaa tavoitellut kahdeksan torjujaa.

Perushelsinkiläisenä ja HIFK-taustaisena olisi tuntunut loogisimmalta, että Tuohimaa suuntaa tuttuun seuraan. Niin ei käynyt, vaan Stadi vaihtui Mikkeliksi ja Etelä-Savoksi.

HIFK luotti maalivahtikaksikkoonsa, joten Tuohimaan piti hakea seura muualta. Aikaa ei ollut hukattavaksi.

Eurooppalaisessa kiekkoilussa seuraavan kauden sopimukset tehdään jossain marraskuun tietämissä. Toukokuussa sopimusjuna on jo kaukana.

Jukurit jäi ilman ykkösvahtia, kun huippukauden pelannut Oskari Salminen, 22, teki sopimuksen NHL-seura Winnipegin kanssa.

Mikkelissä oltiin suoraviivaisia. Jukurit lähetti valmiin sopimustarjouksen suoraan Tuohimaalle, ja maalivahtikuvio oli sillä ratkaistu.

”Muutama yksityiskohta hiottiin ja sopimus oli sillä hyvä”, Tuohimaa sanoo Mikkelin Kenkäverossa, joka kuuluu kaupungin nähtävyyksiin.

”Täältä osoitettiin kiinnostusta ja tarjottiin hyvää sopimusta.”

Vaikka Tuohimaa kuuluu ykkösluokan maalivahteihin, ei mieluisan sopimuksen löytäminen ollut helppoa. Niin harva seura tarvitsi enää siinä vaiheessa veskaria.

”Rupesin laskemaan päässä, ettei enää ole kuin muutama seura, joihin haluan mennä.”

Hyvä sopimus tarkoittaa, että palkka on kohdillaan ja bonuksena tulevat asunto- ja autoetu, ja nyt hän asuu kihlattunsa kanssa Saimaan rannalla. Rahamääristä Tuohimaa ei puhu, mutta vakuuttaa niidenkin olevan kohdallaan.

Jukurien viime kauden pisteykköseltä Petrus Palmulta jäi asunto vapaaksi, kun hän suuntasi Ruotsiin Örebrohon, ja nyt kihlapari nukkuu siellä yönsä.

Tuohimaan silloinen agentti Kimmo Kapanen sai viilattua sopimuksen yksityiskohdat valmiiksi toukokuun puolivälissä ja MM-kultaa Tuohimaa voitti tavallaan Jukurien pelaajana.

Frans Tuohimaa pelasi KHL:ssä Novokuznetsk Nižnekamskissa ennen mikkeliläisseuraan siirtymistä.

Leijonien kolmosvahdin sopimus pikkuseura Jukureihin nostattaa kysymyksen, voisiko siirto olla askel taaksepäin?

Jukurit kuului vuosia ynnä muut sarjaan, kunnes uusi valmentajakasvo Olli Jokinen pumppasi seuran täyteen loistoon viime kaudella. Runkosarjan kakkospaikka ei lopulta tuonut menestystä pudotuspeleissä, mutta avasi ovet Eurooppaan Mestarien liigaan.

Tuohimaa kiistää askeleet taaksepäin.

”Isoin juttu oli se, missä pelaan, että säilyvät samat mahdollisuudet mennä uralla eteenpäin.”

”Euroopassa ei kannata mennä ihan mihin tahansa, vaikka joku hullu maksaisi, jos uran eteenpäinmeno­mahdollisuudet eivät ole niin hyvät.”

”Sen takia halusin tulla tänne.”

Lue lisää: Jukurit kaappasi maalilleen olympiaturnauksen kultavahdin

Viime kauden maalivahti Oskari Salminen näytti, miten kaikki on mahdollista. Hän oli yksi tavallinen nuori maalivahti muiden joukossa ennen viime talvea. Salminen ehti pelata hajanaisia liigaotteluita KooKoossa, Mestistä SaPKossa ja sitä ennen nuorten sarjoissa ilman yhtään nuorisomaaottelua, mutta nyt hän on Winnipegin sopimuspelaaja ilman NHL-varausta.

”Ihan sopivat paineet. Se on sellainen klisee”, Tuohimaa sanoo.

”Tiedän, että tasoni riittää pelaamaan tätä liigaa ja aion kaivaa parhaan versioni itsestäni esiin. Jos siihen pystyn, tulee aika hyvä kausi.”

Salmisen huippukausi oli yksi syy Jukurien menestykseen runkosarjassa ja sijoittumiseen kakkoseksi.

Vaikka Salminen löi läpi, ei Tuohimaa suostu hyppäämään kenenkään saappaisiin.

”Joskus nuorempana panikoin joka suuntaan. Kun tuli huono peli, luulin uran loppuvan siihen ja kun tuli hyvä peli, luulin pääseväni kesken kauden NHL:ään. Se ei ihan niin mene tässä bisneksessä.”

Olympialaisiin pääsyä ja valintaa joukkueeseen Tuohimaa pitää kirkkaasti uransa suurimpana saavutuksena ja kohokohtana.

Valinta joukkueeseen kulki erikoisesti. Tuohimaa pelasi KHL:ssä Neftehimik Nižnekamskissa, kun olympiatauko alkoi. Tuohimaa mietti ennen Nižnekamskista lähtöä, että kannattaisiko ottaa varusteet mukaan vai jättää sinne.

Marras-joulukuussa Tuohimaan peli KHL:ssä alkoi lentää. Hänet valittiin viikon maalivahdiksi ja odotuksissa oli jopa kuukauden veskarin valinta. Vaikka sitä ei tullut, torjuntataso pysyi korkealla.

Tuohimaa tiesi, että Harri Säteri ja Jussi Olkinuora ovat kaksi kärkivahtia, mutta kuka voisi olla kolmas.

Ennen lähtöään Venäjältä Tuohimaa soitti ja kysyi Leijonien johdolta, onko kolmospaikka täytetty. Vastaus oli, ettei ole. Kamat kannatti pakata mukaan – ainakin varmuuden vuoksi.

”Kun olin päässyt Suomeen, meni muutama päivä ja Jukka Jalonen soitti ja kysyi, olenko valmis lähtemään mukaan.”

Frans Tuohimaa voitti Leijonissa olympiakultaa Pekingissä. Olympialaisten jälkeen ei mennyt kuin muutama päivä, kun Venäjä aloitti sodan Ukrainassa. Tuohimaa ilmoitti ensimmäisten joukossa lopettavansa KHL:ssä Venäjällä.

Pekingin olympialaisten jälkeen ei mennyt kuin muutama päivä, kun Putin aloitti sodan. Tuohimaa ilmoitti ensimmäisten joukossa haluavansa pois Venäjältä.

Eräänlainen unelmapesti muuttui yhdessä yössä painajaiseksi, josta oli päästävä eroon.

”Totta kai viimeinen jättää jäljen. Minulla meni hyvin, kun pääsin viikon sisällä pois. Se jätti happaman maun.”

”Ainoa oikea ratkaisu se oli.”

Tuohimaa on pelaaja, joka ottaa kantaa, pohtii asioita ja puuttuu epäkohtiin, jos mielestään kohtaa sellaisia.

Kiekkoilijoiden omaksi tunnoksi hän ei suostu, vaikka asiat kaukalon ulkopuolella kiinnostavat.

”Aina vaivaan päätäni politiikalla tai kansainvälisellä politiikalla, mutten ehkä kanna jatkuvaa huolta. Tykkään seurata, mitä maailmalla tapahtuu.”

Tuohimaa sanoo, että hänellä on paljon mielipiteitä, mutta lisää yrittävänsä pysyä hiljaa niistä asioista, mistä ei mitään tiedä.

”Vaikka saattaa minulla silloinkin joku mielipide olla.”

”Se ärsyttää nykypäivän Twitterissä, että siellä on kaikilla oikeus olla vuorotellen lääkäreitä, presidenttejä tai pääministereitä tai ottaa mitä tahansa roolia.”

”Tuntuu kuin moni pitäisi Twitteriä jonain uutislähteenä. On se sitäkin, mutta pitää ymmärtää, kenen twiitti se on.”

Tuohimaa alkaa kiehua, kun kiekkoilijoista puhutaan yhtenä muottina, joka on aina samaa mieltä kaikesta ja toimii samalla lailla.

”Jos mietin kaikkia koppeja, joissa olen ollut. Aamulla alkaa joku debatti jostain ajankohtaisesta aiheesta ja siellä ovat kaikki eri mieltä. Lätkäkoppi on sairaan makea paikka. Se on pahin harhaluulo, että kaikki olisivat samaa mieltä. Siitä väittämästä herää raivo aina.”

Pukukopeissa laitetaan maailma ojennukseen jokaisissa harjoituksissa, ja Tuohimaan mukaan kaikki saavat äänensä ja mielipiteensä kuuluville. On sallittua olla eri mieltä, mutta silti joukkueella on yhteinen päämäärä – hakea voittoja ja menestystä.

”Jos yhteiskunta toimisi enemmän noin, tämä olisi paljon parempi paikka. Nyt tämä on palikoiden heittämistä joka suuntaan.”

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut