Ilveksen pronssikauden perintö on historiallisen hieno – keltavihreä tulevaisuus vaikuttaa erittäin valoisalta

Suureen menestykseen ei ole oikoteitä. Oppirahat on maksettava – usein kipeästi vaihe vaiheelta.

24.4. 21:05

Aamulehti

Vuodesta 2001 on pitkä aika. Allekirjoittanut oli ala-asteella, ensimmäinen Harry Potter -elokuva Viisasten kivi keräsi suursuosion ja suomalaiset kuuntelivat radiosta The Rasmuksen, Tiktakin ja Nylon Beatin tuoreita hittejä.

Enää vuosi 2001 ei ole viimeisin vuosi, kun Ilves on voittanut SM-mitalin. Tuo vuosiluku sysättiin ikuisiksi ajoiksi historiaan, kun Ilves voitti sunnuntaina KooKoon ja eri seuratoimijoiden kauloihin ripustettiin pronssia.

Vuosi sitten Ilves kohtasi KooKoon säälipudotuspeleissä ja selvisi vain vaivoin, pelillisesti alakynnessä ollen jatkoon. Puolivälierissä hallitseva mestari Rauman Lukko tuli, näki ja murskasi Ilveksen, joka oli vielä pahasti matkalla. Tällaisesta tilanteesta on todella vaikeaa nousta Suomen mestariksi yhdessä kaudessa. Edes Tappara ei kyennyt siihen kaudella 2012–13, kun se pompsahti Jukka Rautakorven opein huikeasti runkosarjasijalta 12 Ässien finaalivastustajaksi ja hopealle.

Tapparaltakin otti kolme kirvelevää hopeakevättä kasvaa ja kehittyä mestariksi. Suureen menestykseen ei ole oikoteitä. Oppirahat on maksettava – usein kipeästi vaihe vaiheelta.

Voidaan aina jossitella, olisiko Ilves tekemällä niin, näin tai noin voinut pelata finaaleissa Tapparaa vastaan. Pettymykseksi Ilveksen pronssikautta ei silti saa kääntää. Isossa kuvassa Ilves otti todella merkittävän ja vaikean askeleen eteenpäin sekä pönkitti sen uskottavuutta kohti loistoa, johon Ilves vaikuttaa olevan matkalla ja jossa sen paikallisvastus jo on.

Ilves-yhteisöä on vuosikaudet piinattu ja kuritettu. Pitkät kuivat ajat eivät olleet tappiollisia vain kaukalossa, vaan toimistolla viruttiin konkurssin partaalla ja puuhasteltiin kilpaa. Päättyvän kauden Ilves-joukkue tarjosi tälle runnellulle yhteisölle unohtumattomia hetkiä ja kasvatti toimiston edistyksellisen viestinnän avustuksella tätä yhteisöä entisestään tulevaisuuteen.

Hakametsän jäähyväiset, runkosarjan paikallispelien voitot Tapparasta, Kärpät-puolivälieräsarjan viidennen ja seitsemännen pelin kääntämiset Nokia-areenassa, se Petri Kontiolan läpiajo, TPS-välieräsarjan viidennen ottelun voitto... Ja tietenkin sunnuntain SM-pronssi ja sitä seuranneet juhlat.

Pronssi on mitaleista himmein, mutta se on SM-mitali ja Ilvekselle historiallinen sellainen, minkä lisäksi Ilves-joukkue palkitsi mainitun Ilves-yhteisön vuosikausien uskollisuudesta ja valoi siihen pitkään kaivattua uskoa. Fanit kiittivät täyttämällä Nokia-areenan ja luomalla Ilveksen kotiotteluihin sähköisen tunnelman.

Siinä on Ilveksen kauden 2021–22 perintö – ja hieno perintö onkin.

Ilveksellä on pullat hyvin uunissa tulevaan. Ilves keräsi kahdeksaan pudotuspelien kotiotteluunsa käsittämättömät 85 000 katsojaa (keskiarvo 10 625). Korkeat yleisömäärät ja modernin areenan tuomat tulouttamismahdollisuudet takaavat sen, että Ilves voi luottaa kasvuunsa, vaikka se satsaisikin joukkueeseen asteittain entistä enemmän.

Huhut ovat huhuja, mutta kun huhuja on riittävästi ja ne ovat riittävän uskottavia, voidaan tehdä tiettyjä päätelmiä Ilveksen asemasta pelaajamarkkinoilla. Ilveksen vetovoima ei liene ollut parempi vuosikymmeniin. Ilveksen urheilujohtaja Timo Koskela vaikuttaa hamuavan vahvistusta erityisesti keskushyökkääjän aina niin tärkeälle pelipaikalle.

Kenties yksi tähtisentteri ja pari muuta täsmävahvistusta lisää on juuri se lääke, jolla Ilves ensi kaudella kirkastaa pronssista mitaliaan. Surkealta tuo droppi ei kuulosta – päinvastoin.

Ilveksellä on päättyvän kauden runkonsa kanssa pitkälle toistakymmentä jatkosopimusta. Ykköstorjuja Marek Langhamer, kärkiluokan pakkiparit Jarkko ParikkaLester Lancaster sekä Leo LööfSimon Johansson, kärkihyökkääjistä Eemeli Suomi, Petri Kontiola, Matias Mäntykivi ja kumppanit... Tilanne ei voisi juuri parempi olla.

Ensi kaudella Ilveksellä ei ole enää kannettavanaan vastaavaa historian painolastia. Oppirahoja on maksettu säkeittäin. Uudet uroteot odottavat tupsukorvia tulevaisuuden näyttäessä valoisalta.

Korjattu 25.4.2022 kello 19.20: Ilves hävisi vuosi sitten puolivälierissä Rauman Lukolle, ei Oulun Kärpille.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut