Kapellimestari otti ohjat, kun Tappara sitä kipeimmin tarvitsi – Anton Levtchi on hiljentämässä kevään otteidensa kriitikot

Anton Levtchi alusti lauantaina Raumalla tiukassa paikassa maalit, joiden turvin Tappara pääsi ylipäätään jatkoajalle.

Lukon Pavol Skalickylla ja Tapparan Anton Levtchillä oli asiaa toisilleen neljännen puolivälierän tiimellyksessä. Molemmat nousivat päätöserässä toden teolla esille.

2.4. 21:47

Aamulehti

Pelkkien kotivoittojen putki katkesi Tapparan ja Lukon välisessä ottelusarjassa lauantaina, kun Tappara haki vierasvoiton Raumalta.

Voiton ryöstäminen vaati Tapparalta ylitöitä ja venymistä tiukassa paikassa, sillä voitto irtosi vasta jatkoajan jälkeen maalein 3–2.

Tilanne oli pariin kertaan jo tukala, mutta ratkaisuhetkillä Tappara näytti vahvuutensa ja kokemuksensa kevään kovimmista peleistä.

Esiin nousivat myös hyökkäyksen tähtiyksilöt: Joona Luoto teki sekä tasoituksen että voittomaalin, ja Anton Levtchi oli kapellimestarina kahdesti Tapparan ollessa takaa-ajajana.

Miesten jääkiekkoliigan pistepörssin voittanut Levtchi on aiemmin saanut kritiikkiä suorituksistaan pudotuspeleissä. Nyt koossa on jo uran piste-ennätys kevään kamppailuissa: neljässä ottelussa on kasassa viisi syöttöpistettä.

”Kyllähän nämä playoffit ovat ihan eri maailma kuin runkosarja. Täällä saa pelata vähän kovempaa, mistä itse myös tykkään”, Levtchi kertoi.

”Tärkeintä on kuitenkin joukkueen eteneminen. Meillä on neljä hyvää hyökkäyskenttää, kuusi pakkia ja kolme hyvää maalivahtia. Ei tämä yhden tai kahden pelaajan varassa ole.”

Kristian Tanus pääsi toisessa erässä yrittämään maalia rangaistuslaukauksesta, mutta kämmenpuolen nosto oli Artjom Zagidulinille turhan vaivaton torjuttava.

Ketsuppipullo aukesi

Kun jääkiekossa puhutaan ketsuppipullo­ilmiöstä, tarkoitetaan sillä tämän kaltaista ottelua: avausmaalia jouduttiin odottamaan pieni ikuisuus, mutta sitten kolmannen erän viimeisellä kymmenminuuttisella maaleja syntyi neljä.

Ensimmäisessä erässä Lukko oli selvästi hallitsevampi osapuoli ja piti hartaasti huolta kiekosta. Kiekonhallinta oli sillä 70-prosenttisesti. Kakkoserän edetessä Tappara alkoi saada juonen päästä kiinni yhä paremmin.

Kolmannessa erässä Lukon esiinmarssia johti voimalaituri Pavol Skalicky, joka iski maaleillaan Lukon kahdesti johtoon.

Molemmilla kerroilla Levtchi piti huolen siitä, että tasoitusta varten Tapparan laukojilla olisi riittävän laadukas tarjoilu. Lukon puolustus näytti ratkaisevilla hetkillä ylireagoivan Levtchin kultakypärän kiiltoon, jolloin Tyler Morleylle ja Joona Luodolle aukesi avoimet tontit vaarallisimmalta alueelta.

Tilaisuuden koittaessa Levtchi tarjosi kovat ja tarkat syötöt, joista Morley ja Luoto saivat laukoa suoraan sydämiensä kyllyydestä.

”Yritän aina saada haettua kentällä tilaa. Nyt onnistuin saamaan sen sekunnin, joka pitää näissä peleissä käyttää jos haluaa menestyä ja voittaa”, Levtchi totesi.

Tyler Morley pääsi ensin nauttimaan Levtchin oivalluksesta.

Joona Luodon maaleista ensimmäinen oli lähes Morleyn osuman toisinto – jopa tuuletusta myöten.

Harkitun simppeliä

Kun ottelu etenee jatkoajalle, on selvää että marginaalit jäävät hyvin pieniksi: Tappara sai Lukon väärästä vaihdosta ylivoiman, jonka se hyödynsi.

Ratkaisumaali ei välttämättä ollut kaunein, mutta se syntyi harkitun ja systemaattisesti haetun kuvion päätteeksi: kiekko pelattiin etutolpalla päivystäneelle Luodolle, joka kääntyessään kauhoi sen hyvin pelanneen Lukko-vahti Artjom Zagidulinin ali.

”Joona osoitti tuossa, ettei sitä kiekkoa tarvitse aina laittaa ylivoimalla tyhjiin. Tarvitsemme tuollaisia maaleja, ja olemme niistä paljon puhuneetkin. Nyt se onnistui hyvin”, Levtchi kertoi.

Levtchin ja Luodon lisäksi Tapparan sankareita oli 25-vuotispäiväänsä viettänyt Christian Heljanko. Erityisesti avauserän ahdingossa Heljangon suoritukset olivat kullanarvoisia, ja torjuntoja kertyi hänelle lopulta 30.

Ottelusarja jatkuu heti sunnuntaina Tampereella viidennellä pelillä, joka alkaa kello 17. Voitolla Tappara etenisi välieriin.

”Huomenna tulee varmasti tämän sarjan kovin peli. He parantavat vielä varmasti, eivätkä anna tuumaakaan periksi”, Levtchi ennakoi.

Kohtalokas vaihtojäähy

1. erä: Lukon hallintaa. Vahva alku kotijoukkueelta, mutta niin myös Tapparan maalilla Christian Heljangolta.

2. erä: Tappara sai paremmin juonesta kiinni. Tyler Morley hankki väkevällä luistelulla rangaistuslaukauksen, mutta Kristian Tanuksen kämmennosto jäi vaisuksi.

3. erä: Maalit tulivat lopulta läjässä. Brady Austinin kiekonmenetys tarjosi Lukolle ylivoimahyökkäyksen, josta Pavol Skalicky sai lakaista avausmaalin. Morley pamautti alle minuutin päästä tasoituksen. Skalicky laukoi Lukon uudelleen johtoon, mutta vielä Tapparalle ja Joona Luodolle jäi aikaa tasoituksen tekemiseen – taas Anton Levtchin syötöstä.

Jatkoaika: Väärästä vaihdosta hieman kyseenalaisesti tuomittu jäähy koitui Lukon kohtaloksi. Luoto lapioi etutolpalta illan toisensa ja ratkaisi pelin.

Lauantain peliä seurasi Äijänsuon jäähallissa 4 363 katsojaa. Lukon on voitettava sunnuntaina Tampereella, tai muutoin kyseessä oli heille kauden viimeinen kotipeli.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut