Niko Peltola lopettaa uransa - Liiga - Aamulehti

Ilveksen puolustajan Niko Peltolan ura on ohi: ”Kaikki kivet ja kannot käännettiin”

Uran päättäneet polvivaivat saivat alkunsa kauden 2020–21 alla.

Niko Peltola pelasi suurimman osan liigaurastaan Ilveksessä.

11.11. 15:13

Aamulehti

Ilveksen puolustaja Niko Peltola, 31, lopettaa pelaajauransa polvivaivojen vuoksi. Seura tiedotti asiasta torstaina päivällä.

Peltola pelasi jääkiekkoliigassa 12 kautta. Ilveksessä hän pelasi pariin otteeseen yhteensä kahdeksalla kaudella. Lisäksi Peltola pelasi Jokereissa, Sportissa ja Ässissä.

Tällä kaudella Peltola ennätti pelata 11 ottelua.

Polvivaivat saivat alkunsa kauden 2020–21 alla, kun Peltola loukkaantui harjoitusottelussa taklaustilanteessa. Sitä seurasi kolme leikkausta ja pitkä kuntoutusprosessi. Peltola palasi tositoimiin viime maaliskuussa, mutta pystyi pelaamaan vain neljä ottelua.

”Halusin vielä kokeilla laittaa itseni kuntoon kesällä ja tehdä kaiken, minkä pystyn. Nyt voin sillä tavoin katsoa itseäni peilistä, että ei jäänyt mitään jossiteltavaa sen puolesta. Kaikki kivet ja kannot käännettiin peliuran jatkamiseksi, mutta kun lääkärit näkivät, että polvi ei tule enää kuntoon, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä tilanne”, Peltola sanoo Ilveksen tiedotteessa.

Puolustajan viimeiseksi otteluksi jäi 15. lokakuuta pelattu kamppailu Jukureita vastaan.

”En polvivaivojen myötä pystynyt enää tarjoamaan kentällä sellaista panosta kuin olisin halunnut. Kyllä lopettaminen silti harmittaa, sillä olihan tämä toinen Ilves-jaksoni urani ylivoimaisesti hienointa aikaa.”

Peltola pelasi liigassa 518 runkosarjan ottelua tehoin 31+117=148. Hän pelasi myös 14 KHL-ottelua Jokereissa ja kaksi A-maaottelua Leijonissa.

"Niko pelasi elämänsä parasta kiekkoa ennen loukkaantumistaan, ja hänestä huokui itsevarmuus sekä halu osallistua peliin sen jokaisella osa-alueella joukkueen etu edellä ajatellen. Pelivuosien päättyminen loukkaantumisesta aiheutuviin vaivoihin tuntuu erittäin harmilliselta”, Ilveksen urheilujohtaja Timo Koskela sanoi.

Peltola on kotoisin Huittisista. Hän on Lauttakylän Lujan kasvatti.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut