Näin pelattiin kiekkokierroksella: Jukurit katkaisi tappiosarjansa - Liiga - Aamulehti

Näin pelattiin kiekkokierroksella: Jukurit katkaisi tappiosarjansa – yllätti vieraissa maalikarkeloissa Pelicansin, Ilves rankkarivoittoon IFK:sta

Lukko oli tyly vieras Pekka Virran valmentamaa SaiPaa vastaan.

Jukurit ja päävalmentaja Olli Jokinen saivat tappioputkensa poikki Pelicansia vastaan.

20.10. 22:26

STT

Jukurit on ehditty tälläkin kaudella ristiä jääkiekkoliigan murheenkryyniksi, kun mikkeliläisjoukkue suistui kuuden peräkkäisen tappion putkeen. Keskiviikkona Jukurit katkaisi tappiosarjansa väkevästi miesten jääkiekkoliigassa, kun se yllätti Lahdessa Pelicansin maalikarkeloissa 7–4.

Olli Jokisen valmentama Jukurit hankkiutui toisessa erässä jo 5–2-johtoon, mutta erän loppuun mennessä Pelicans nousi maalin päähän. Ratkaisijaksi astui Jukurien hyökkääjä Petrus Palmu, joka iski kolmannen erän puolivälin jälkeen joukkueelleen 6–4 ja teki kaikkiaan kolme maalia.

Kuudesta viime ottelustaan neljä voittaneella Pelicansilla olisi Jukurit kukistamalla ollut mahdollisuus nousta Liigassa pisteen päähän kärkikaksikosta TPS–Kärpät.

Virtanen voitti Virran

Lappeenrannassa pelissä oli tavallista enemmän tunnetta, kun Pekka Virran päävalmentama SaiPa isännöi Virran viime kaudella Suomen mestariksi luotsaamaa Lukkoa. Nykyisin Marko Virtasen valmentama Lukko vei liigapisteet maalein 5–2.

Ottelu alkoi SaiPalle suopeasti, sillä se meni 17 minuutissa 2–0-johtoon, mutta sen jälkeen maalinteosta huolehti vierailija Lukko.

Lukon amerikkalaishyökkääjä Scott Pooley iski hattutempun merkiksi kolme maalia ja joukkuekaveri Anrei Hakulinen keräsi kolme syöttöpistettä.

Voitto oli raumalaisvierailijalle tuiki tarpeellinen. Lukko oli hävinnyt viidestä edellisestä ottelustaan neljä.

Ässät rämpii

JYP hävisi toisen kerran peräkkäin kotijäällään, kun vierailija KooKoo vei liigapisteet maalein 3–2. Voittomaalin laukoi vajaat kaksi ja puoli minuutti ennen loppua Radek Koblizek.

Liigassa 400. ottelun pelannut KooKoon Heikki Liedes iski toisessa erässä tärkeän 2–2-tasoituksen.

JYP hävisi muutaman päivän välein kahdelle kaakkoisen Suomen joukkueelle, kun ennen KooKoota sarjapisteet Jyväskylästä oli hakenut SaiPa.

KalPa paranteli asemaansa kohti sarjataulukon keskiryhmää, kun se otti 4–3-kotivoiton Ässistä. Voitto oli KalPalle neljään viime otteluun kolmas.

Ottelun luonne Kuopiossa oli kummallinen, sillä KalPan ja Ässien avausmaalit syntyivät ensimmäisessä erässä vain kymmenen sekunnin välein. Toisessa erässä puolestaan KalPan Tuomas Kiiskisen ylivoimalla tekemää 3–1-osumaa seurasi 15 sekunnin päästä Ässien Albin Erikssonin 2–3-kavennusmaali.

Ässät on vajonnut lokakuun aikana Liigan tyveen. Porilaisjoukkue on hävinnyt kuudesta viime ottelustaan viisi.

Lancaster ratkaisi Ilvekselle

Ilves ja HIFK urakoivat Tampereen kohta liigahistoriaan siirtyvässä Hakametsän hallissa jatkoajalle ja voittomaalikisaan saakka. Les Lancaster ratkaisi osumallaan Ilvekselle 2–1-kotivoiton.

Voitto oli Ilvekselle kolmas peräkkäinen.

Lue lisää: Raajarikkoinen Ilves taisteli urheasti ja sai palkinnoksi rankkarivoiton – suuri kiitos kuuluu Vadim Zherenkolle

Lue lisää: Les Lancaster ratkaisi Ilvekselle voiton näyttävällä rankkarilla – Peliä hallinnut HIFK joutui tyytymään pisteeseen

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut