Jukurit tiedotti: Jukka Toivakka jatkaa tehtävissään toistaiseksi - Liiga - Aamulehti

Ehdollisen vankeustuomion saanut Jukka Toivakka saa jatkaa Jukureissa

Jukka Toivakka jatkaa Jukurien hallituksen puheenjohtajan ja toimitusjohtajan tehtävissä, seura tiedotti.

Jukka Toivakka jatkaa tehtävissään toistaiseksi.

11.11.2019 21:01

SM-liigaseura Mikkelin Jukurien puheenjohtaja ja Suomen jääkiekkoliiton varapuheenjohtaja Jukka Toivakka tuomittiin keskiviikkona kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Tuomio ei ole lainvoimainen, ja Toivakka on ilmoittanut valittavansa siitä.

Toivakka, 57, sai tuomion liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Jukurien taustayhtiön Jukurit HC Oy:n hallitus päätti maanantaina, että Toivakka voi jatkaa tehtävissään toistaiseksi. Seura perusteli päätöstä sillä, että oikeusprosessi on kesken ja oikeuskäsittelyyn johtanut välikohtaus ei liity Toivakan työtehtäviin.

Hovioikeuden päätös saattaa muuttaa Toivakan asemaa.

– Lisäksi on sovittu, että mikäli Toivakan lainvoimaiseksi jäävä tuomio on vapausrangaistus, hän jättää välittömästi tehtävänsä Jukureissa.

Toivakka sai tuomionsa pysäköinninvalvojan kanssa tapahtuneesta välikohtauksesta. Käräjäoikeus katsoi päätöksessään, että Toivakka vaaransi pysäköinninvalvojan hengen tai ainakin terveyden. Pysäköintivirhemaksun saanut Toivakka oli kiihdyttänyt autollaan voimakkaasti liikkeelle, kun pysäköinninvalvoja oli seissyt auton edessä. Pysäköinninvalvoja ehti siirtyä pois auton alta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: