Ylöjärveläinen Johanna Wüthrich oli matkalla lentokentälle, kun kotoa tuli hätääntynyt viesti: Blondi-koira on karannut – Siitä alkoi dramaattinen neljän päivän seikkailu

Pienen mittelspitz-rotuisen koiran karkumatka sai ylöjärveläiset yhdistämään voimansa tammikuun pakkasilla. Koiraansa päivin öin etsinyt Johanna Wüthrich ilahtui tavatessaan paikallisia nuoria, jotka olivat aamukolmelta omatoimisesti etsimässä kadonnutta lemmikkiä. ”Tuntui ihanalta ja ihmeellistä, kun niin monet halusivat auttaa”, hän sanoo.

Kun Johanna Wüthrich kertoi ylöjärveläisten omassa pulinaryhmässä koiransa löytymisestä, päivitys sai nopeasti yli 600 reagointia. Koiran etsinnöistä syntyi tammikuun alussa pienimuotoinen kansanliike Ylöjärvellä.

20.1. 10:46

Aamulehti

Torstaina 19. tammikuuta mittelspitz Blondi lepäili lempipaikassaan olohuoneen rahin alla ja kuunteli, kun sen omistaja Johanna Wüthrich kertoi Aamulehdelle dramaattista tarinaa neljän tammikuisen päivän ajalta. Oman emännän tuttu ja turvallinen ääni vaivutti pienen seikkailijan uneen, ja koirasta saattoi tuntua mukavalta, kun sen nimi mainittiin niin monen monta kertaa.

Keskiviikko 4.1.

”Blondi on karannut!” Wüthrich teki bussimatkaa Helsinki-Vantaan lentokentälle, kun hän sai hätääntyneen viestin veljensä perheeltä Ylöjärven Asuntilasta. Sveitsin-matkalle lähdössä ollut Wüthrich oli aiemmin päivällä vienyt koiransa hoitoon hyvään, tuttuun paikkaan. Pian sen jälkeen 8-vuotias Blondi oli livahtanut salamana karkuun. Olisiko se yrittänyt emäntänsä perään, kuka tietää. Se ei ollut koskaan ennen tehnyt tällaista tempausta.

Kokeneena koira-ammattilaisena Wüthrich tiesi, kuinka ällistyttävän nopeasti koira voi villiintyä niin, ettei se tunne edes omia perheenjäseniään. ”Laitoin katoamisesta heti ilmoituksen Facebookiin, ylöjärveläisten Ylöpölinä-ryhmiin ja Karkurit-sivustolle. Sveitsin-reissu katkesi siihen. Kiiruhdin takaisin Ylöjärvelle valtava huoli sydämessäni.”

Karkulaisesta alkoi nopeasti tulla paikallisten asukkaiden havaintoja Kaurasmäen ja Haaviston suunnasta. Tyttö näytti painelevan Elovainiota kohti. Wüthrich näki sielunsa silmin vaaranpaikat: keskustan autotiet, moottoritien ja rautatien. ”Lisäksi pelkäsin, että se syö janoonsa lunta ja kylmettyy kuoliaaksi, sillä pakkanen kiristyi pahimmillaan 18 asteeseen.”

Johanna Wüthrich ja Blondi ovat jo toipuneet karkumatkasta.

Kuka?

Johanna Wüthrich

60-vuotias agilityvalmentaja Ylöjärveltä.

Hän aloitti agilityn kouluttamisen vuonna 1994 ja on nyt työskennellyt kuusi vuotta päätoimisena valmentajana Tähtitekniikka-nimisessä, agilitykoulutukseen erikoistuneessa ylöjärveläisyrityksessä.

Hänellä on kuusi 1–12-vuotiasta mittelspitz-rotuista koiraa: Duplis, Masanen, Blondi, Vinski, Jekku ja Oolaf.

Torstai 5.1.

”Kiertelin torstain vastaisena yönä havaintopaikkoja ja huutelin Blondia nimeltä. Ei mitään. Tiesin koiran olevan jo siinä mielentilassa, ettei se anna ottaa itseään kiinni.”

Ensimmäinen havainto tuli vasta iltaseitsemältä. Eräs autoilija soitti järkyttyneenä, että Blondi oli ollut vähällä jäädä hänen autonsa alle kirjaston ja S-marketin välisellä tieosuudella. Joukko Wüthrichin sukulaisia ja ystäviä kiirehti paikalle. Osa vahti Kurun tietä, osa ajeli ympäriinsä. ”Itse liikuin jalan ja huutelin, että Blondi-ii, tuutko syömään kotiin. Emme nähneet siitä jälkeäkään. Olin oksentaa huolesta, kun kuvittelin, kuinka paljon koira pelkää juostessaan tuolla jossain yksin ja täydessä paniikissa.”

Perjantai 6.1.

Yhdeltä yöllä Wüthrichin puhelin soi. Soittajalla oli tarkka havainto Blondista S-marketin takana. ”Olin aivan ällistynyt ihmisten halusta auttaa. Miten niin moni Ylöjärvellä ottikaan Blondin löytymisen oikein sydämenasiakseen!”

Wüthrich tapasi etsintöjen aikana useita henkilöitä, jotka kertoivat lähteneensä varta vasten iltakävelylle Blondia etsimään. Yhtenä yönä kello 3 mopoautolla liikkuneet nuoret, tyttö ja poika, tulivat kertomaan Wüthrichille olevansa etsimässä hänen koiraansa. ”Tapasin myös muita ylöjärveläisnuoria, jotka olivat omatoimisesti lähteneet etsimään koiraa. Avuliaisuus tuntui hyvältä ja lohduttavalta.”

Perjantaina auttajiin liittyi Urjalasta saapunut bouvier-rotuinen etsijäkoira Hugo ohjaajansa Tarja Sirolan kanssa. ”Minulla oli muovipussissa Blondin karvaa ja vanutuppo, jota olin hieronut koiran nukkumapaikkaa vasten. Hugo nuuhkaisi pussiin ja ilmaisi heti, että ’mä tiedän, täällä se on liikkunut’. Seuraavana yönä tein hajuvanan viimeiselle havaintopaikalle. Pudotin maastoon talouspaperimyttyjä, joita olin pitänyt ihoani vasten. Jätin kuusen alle märkäruokaa sekä omani ja Blondin takin. Koira ei löytänyt niitä.”

Lauantai 7.1.

Nyt Blondista tuli havaintoja Asematien ja Juustoportin suunnasta, kunnes yhtäkkiä bingo! Eräs soittaja kertoi koiran syövän jotain Soppeentien varressa. Kun Wüthrich saapui paikalle, hän näki viimein rakkaan karvakaverinsa. ”Jäin 30 metrin päähän, nousin hitaasti autosta ja katsoimme toisiamme silmiin. Tajusin heti, ettei se tunnista minua.”

Blondi ampui pakosalle moottoritietä kohti. Wüthrich soitti hätäpuhelun Tarja Sirolalle, joka kuuli hänen äänessään kasvavan paniikin. ”Nyt rauha, ajat vain hissukseen koiran perässä”, Sirola neuvoi. Iltapäivällä ilmeni, että koira pyrkii kohti tuttuja harjoituspaikkojaan Tahtoareenaa ja Ylöjärven koirakerhon treenihallia. Koko seikkailunsa aikana se ylitti kaksi kertaa vilkkaan Vaasan-tien ja pujahti kerran myös alikulkutunnelista.

Ratkaisevan puhelun soitti Timo-niminen henkilö lauantaina kello 21. ”Koirasi on Pinotien varressa sijaitsevan vuokrahallin pihassa. Sitä ympäröi verkkoaita ja minä seison portilla vahdissa. Tule ihan rauhassa tänne. Se ei pääse enää pakoon.”

Wüthrich alkoi sumputtaa koiraa apujoukkojensa kanssa. Vielä kerran Blondi yritti sännätä pakoon, mutta veljentytär Carita Siren sai siitä ilmasta kopin. Hän puristi Blondia tiukasti rintaansa vasten niin kauan, että auton perässä ollut häkin ovi sulki karkulaisen turvaan. ”Kiinni on!” hän huusi.

Wüthrich juoksi paikalle. Hän halasi ensimmäisenä Timoa, hoki kiitos-kiitos ja purskahti helpottuneeseen itkuun yhdessä apujoukkojensa kanssa.

Viimein yhdessä

Wüthrich katsoi häkin nurkkaan vetäytynyttä koiraansa. Sen silmät paloivat pelosta mustina. Samaan nurkkaan katsoi myös ystävä Anna Parviainen, joka huokasi koiralle, että ”voi hyvänen aika Blondi, miten sinä olet meitä juoksuttanut.”Ja silloin naps! Koira muuttui silmänräpäyksessä omaksi itsekseen. Ihan kuin se olisi sanonut että ”ai kato, tekin olette täällä, onpa kiva”.

Koiralla oli kova jano ja nälkä, ja sille annettiin heti varovasti ravintoa. ”Menimme kotiin ja Blondi painui nukkumaan rahin alle. Yöksi se kapusi viereeni sänkyyn”, Wüthrich sanoo.

Blondi on päässyt takaisin mielipuuhaansa eli höntsäämään hoopersradalle Johanna Wüthrichin ohjauksessa.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut