Riikka Lenkkeri tuhoaa teoksiaan ja maalaa alastonta miestään – Näyttely Tampereella paljastaa, mitä taiteilijan työhuoneella tapahtuu

Mänttäläinen kuvataiteilija tunnetaan tilausmuotokuvistaan ja maalauksista, joissa tavalliset suomalaiset nukkuvat. Haiharan kartanon näyttelyssä hän avaa erikoiset työtapansa ja salatun ateljeensa ovet.

Riikka Lenkkeri ymmärtää runoilija Eeva-Liisa Manneria, joka korjaili tekstejään painos painokselta. Hän itse tekee saman maalaamalla. Tätäkin naisen muotokuvaa hän on työstänyt vuosien ajan yhä uudelleen.

20.7. 18:21

Otetaan asia puheeksi heti kärkeen, ikään kuin alta pois. Sininen neito – Haiharan kartanon kummitus, ammoin Kaukajärveen hukuttautunut naisparka, joka ei saa sielulleen rauhaa.

Ei, kuvataiteilija Riikka Lenkkeri ei ole nähnyt kartanolla vilaustakaan Sinisestä neidosta.

Lenkkeri on koonnut kolmisenkymmentä vuotta jatkuneen uransa tähän asti laajimman näyttelyn seesteisissä tunnelmissa, ilman kalman tuulahdusta.

Kuka?

Riikka Lenkkeri

Mäntässä asuva kuvataiteilija. Tunnetaan erityisesti realistisista henkilökuvista ja tilausmuotokuvista. Tekee opetustöitä muun muassa Tampereella.

Syntyi vuonna 1971 Kemijärvellä, missä perhe asui tovin lääkäri-isän työn takia.

Valmistui 1700-luvulla perustetusta Genovan kuvataideakatemiasta (Accademia Ligustica di Belle Arti) vuonna 1995.

Tuotannossa näkyy eurooppalaisen maalaustaiteen perusteellinen tuntemus. Teoksia useissa julkisissa kokoelmissa.

Yksi Tampereen persoonallisimmista näyttelypaikoista kukoistaa remontoinnin jäljiltä. Heinäkuun valo kiertää vanhan rakennuksen huoneet niin tenhoavasti, ettei Lenkkeri olisi malttanut lopettaa ripustusta.

Mainiota. Voimme unohtaa rauhattomana vaeltavan sielupoloisen ja keskittyä jännittävämpiin aiheisiin. Kuten rituaalisesti haudattuihin maalauksiin, teosten kätkettyihin tarinoihin, alastonmallin ajatuksiin taiteilijasta.

Työhuoneen salaisuuksiin.

Haiharassa esillä oleva Työhuoneella-teos on niin korkea, että se vaivoin mahtui Mäntän ateljeehen. Alastoman miehen maalaaminen teoksen alareunaan onnistui vain polvistuneena. ”Kolmen kuukauden kyykkiminen kohotti kuntoa mutta vaati polvisuojat”, Riikka Lenkkeri kertoo.

Näkymiä meijerillä

”Henkilökohtainen, hyvin sottainen ja salattu”, Riikka Lenkkeri luonnehtii työhuonettaan, joka sijaitsee Mäntässä Serlachiuksen entisessä meijerissä, autokorjaamon ja kirpputorin naapurissa.

Kun Lenkkeri maalaa maineikkaita tilausmuotokuviaan, hän ei kutsu mallejaan meijerille. Talvisin selitykseksi riittää paikan armoton kylmyys.

Niinpä vain harva on päässyt omin silmin todistamaan näkymiä ja tapahtumia paikassa, johon Lenkkeri nyt Haiharan näyttelyllään raottaa ovea.

Katsojan uteliaisuus palkitaan pala palalta, teos teokselta.

Mitä siis näkyy? On peikonlehteä ja banaanipuuta. On siveltimiä purkeissa, kasapäin valmiita, keskeneräisiä, moneen kertaan päälle maalattuja teoksia, mikä esillä, mikä hetkeksi peitettynä, mikä varastoon sysättynä.

Ja sitten ovat maalausrätit!

Taiteilijan äiti ja kaverit tietävät, kuka tarvitsee kaikki maailman käytetyt lakanat ja kuluneet trikoot.

Väriä on paljon, sitä sekoitetaan ja se liikkuu kaiken aikaa – harkitusti maalaukseen ja omia aikojaan kangastilkkuihin, joilla taiteilija miltei vuoraa itsensä.

Värin ennustamaton kulku kiehtoo Lenkkeriä, ja se näkyy Haiharan näyttelyssä, missä maalausrätti on ylennetty aiheeksi teokseen.

On työhuoneella vielä muutakin.

Lattialla lepää alaston mies.

Taustalla näkyvä suuri teos on nimeltään Haudattu maalaus (2017). Sen alle jäi viisi vuotta vanhempi työ, joka esitti tanssivia ihmisiä. Riikka Lenkkeri katuu tekoaan.

Malli saa äänen

Riikka Lenkkerin salskea alastonmalli on oma puoliso, kuvataiteilija Sampsa Virkajärvi.

Alun perin Helsingin Taidehalliin maalatussa suurikokoisessa ateljeenäkymässä Virkajärvi viruu kuva-alan äärimmäisessä alareunassa, ikään kuin taiteilijan ja katsojan jalkojen juuressa.

Asetelma tuntuu viittaavan alastonmallin ikiaikaiseen rooliin. Kun maalari on ollut mies ja malli nainen, jälkimmäisen osana on ollut mykkyys ja nimettömyys.

Nyt asia on toisin, Haiharan näyttelyssä tehdään historiaa. Alastonmalli saa kerrankin sanoa sanansa.

Yksi Lenkkerin teoksista esittää nuhjuista patjaa, mallin makuualustaa. Sen vierelle on kuin sattumalta unohtunut mustakantinen vihko.

Juuri sellaisia vihkoja Sampsa Virkajärvellä on satamäärin. Niihin hän on kaiken muun ohella kirjannut tuntojaan ja havaintojaan alastonmallina olemisesta. Tekstikatkelmat ovat kuin proosarunoja ja ne kannatta lukea Haiharan näyttelyn vitriineistä.

Siinä missä taiteilija joutuu jakamaan huomionsa taulun ja mallin välille, malli voi käyttää kaiken ajan taiteilijan tarkkailuun.

”Näiden yhteisten vuosien jälkeenkin sinun otsasi ja nenäsi linjat (…) aiheuttavat minussa yhä onnen ja kiitollisuuden tunteita”, malli kirjoittaa taiteilijalle.

Lenkkeri on otettu kauniista sanoista, mutta tekee nauraen täsmennyksen: ”Malli voi olla myös kriittinen. Välillä myrskyää.”

Riikka Lenkkeri maalaa alastonmallin lepo- ja lämmittelytaukoa vähän väliä uusiksi. Haiharassa on esillä viides työstetty versio. Matkan varrella on vaihtunut muun muassa peiton kuosi.

Jäljet Italiaan

Jänisliima! Mahtaiskohan tarkkakuonoinen koira saada Haiharan pienimmässä salissa oudon vainun?

Tunnistaisiko se jäniksen nahan ja rustojen tuoksun, jo muinaisten mestareiden käyttämän aineen?

Vai aavistaisiko se Italian? Genovan katujen myllerryksen ja tenttiin lukevan opiskelijan puhaltaman tupakansavun Palazzo Rosson kirjastossa, taideosastolla, pari kerrosta ylempänä salista, jonka täyttää Antoon van Dyckin barokkimaalausten ikuinen hehku?

Riikka Lenkkeri vietti valtaosan lapsuuttaan Mäntässä, kävi Tammerkosken kuvataidelukion Tampereella ja solahti sitten koko 1990-luvuksi kuohuvaan Italiaan.

Genovan kuvataideakatemiassa hän oppi vanhojen maalaustekniikoiden hienoudet. Viisi vuotta, joka ikinen lauantai, nuori suomalainen istui anatomiantunneilla ja loihti kankaalle ihmiskehon luut, jänteet ja lihakset.

Pieni huone Haiharassa esittelee joukon yllättäviä, ei-esittäviä teoksia, joiden pohjustusmateriaalit ja sivellintekniikat vievät ajatukset Michelangelon päiviin mutta myös niihin hetkiin Mäntän vanhalla meijerillä, kun uusi teos saa alkunsa.

Aika ajoin Lenkkeri hylkää modernin valkoisen pohjavärin ja sekoittaa jänisliimasta ja pigmenttistä kauniin maavihreän sävyn.

Ja katso, siinä se on: verdaccio, linkki nuoruuden oppeihin ja kauas vuosisatojen taakse.

Iltapäivä työhuoneella -näyttely täyttää Haiharan kartanon kaikki näyttelysalit. Riikka Lenkkerin vieressä on muotokuva Simonasta, 1990-luvun italialaisesta opiskelutoverista.

Nukkuva Suomi

Jottei menisi liian yleväksi, on tässä kohtaa mainittava reiluhko tippa unikuolaa poskella, juuri avautuneet tihruiset silmät, joka suuntaan sojottavat hiukset ja tuhannen ruttuun pyörityt Jyskin tarjouslakanat.

Riikka Lenkkeri on soveltanut Italian oppejaan paitsi yliopistojen ja virastojen tilausmuotokuviin myös suomalaisen arjen kuvaamiseen. Intiimit, mielellään aavistuksen kiusalliset hetket ovat hänen erikoisalaansa.

Lenkkerin nimi tuo monelle mieleen suoraan ylhäältä kuvatut nukkuvat tai unta odottavat monenikäiset ja -kokoiset kanssakulkijat. Yksin tai somasti lusikassa. Tai ahtaasti ja kuumissaan ihan vuoteen reunalla, kun patjatilan ovat kaapanneet viereen kömpineet pikkulapset.

Taiteilija ei ole hiippaillut yöaikaan ihmisten makuuhuoneissa. Maalausten asetelmat ovat saaneet alkuvirikkeen muun muassa erikoisissa pyjamabileissä otetuista valokuvista.

”Olen kutsunut ystäviä meille kotiin kahvittelemaan yöasuissa. Sitten on siirrytty sänkyyn”, Lenkkeri selittää.

Taiteilija jatkaa Yötä vasten -sarjansa kartuttamista edelleen. Nukkumiskuvia oli alun perin määrä tulla myös Haiharaan, kunnes ajatus yötunnelmista sydänkesän valossa osoittautui mahdottomaksi.

Niinpä Lenkkeri omisti koko näyttelynsä teoksille, joista jokainen avaa jonkun näkymän hänen työhuoneelleen ja työtapoihinsa.

Niistä hämmentävin on maalausten hautaaminen uusien alle.

Lenkkerin tuotannon tunnetuinta osaa ovat maalaukset nukkuvista suomalaisista. Niitä on nähty näyttelyissä muun muassa Mäntässä ja Hämeenlinnassa. Haiharan valoisaan kesään ne eivät lopulta sopineet.

Tuhoa ja kerroksia

”Olen katunut, joskus ihan julmetusti”, Riikka Lenkkeri sanoo, mutta heti perään pulppuava nauru paljastaa, että pahimmat traumat on voitettu.

Haiharan näyttelyssä on esillä kaksi tykkänään peittoon maalattua, tummanpuhuvaa teosta. Niistä suurempi oli ennen hävitystä esillä maineikkaassa Galleria Sculptorissa Helsingissä.

”Maalaus esitti minua, Sampsaa ja vieraitamme tanssimassa työhuoneellani”, Lenkkeri kertoo.

Vanhan teoksen peittäminen maalilla tuottaa Lenkkerin mukaan ”erittäin hienon ja vapauttavan tunnetilan”. Se on rituaali, hautaaminen. ”Ja tässä tapauksessa virhe.”

”Onhan näistä syntynyt kotona puhetta. Sampsa haluaisi säilyttää ja dokumentoida kaiken…”

Jo näytteillä olleen maalauksen hautaus on Lenkkerillekin harvinaista, sen sijaan teosten osien päälle maalaaminen ja yksityiskohtien muuttelu ovat jokapäiväistä rutiinia.

Joskus työhön ilmestyy melkein huomaamaton lisäys. Yhden ateljeenäkymän alakulmaan Lenkkeri on äskettäin maalannut pienen valokuvan. Siinä alaston puoliso kahlaa järvessä.

”Se kuva on oikeasti olemassa, Sampsa kotitilansa rannassa Kuorevedellä. Siihen kiteytyy paljon meidän parisuhteemme alkutaipaleelta”, Lenkkeri paljastaa.

Toisinaan teoksen alituisesta muuntelusta kasvaa itseisarvoinen projekti. Maalaus alastonmallista lepotauolla on jo viides versio samojen raamien sisällä.

Lukuisilla maalikerroksilla on konkreettinen seuraus. Ette arvaa, miten paljon Lenkkerin maalaukset painavat!

Maa vetää tauluja

”Muuten, se kummitus, Sininen neito”, Lenkkeri yllättäen aloittaa, kun heitämme jo hyvästejä.

”Itse en ole sitä nähnyt, mutta tosi moni siitä puhuu. Viikonlopun näyttelyvahti kertoi, että sisääntuloaulan taidekirjat olivat pudonneet hyllyltä lattialle.”

”Että saapa nähdä, miten se suhtautuu tauluihin.”

Sovimme selityksen. Jos tauluja alkaa putoilla, syynä on taiteen ihmeellinen paino.

Riikka Lenkkerin näyttely Iltapäivä työhuoneella Haiharan taidekeskuksen Kartanossa Tampereella 31.7. asti. Avoinna ti–su klo 12–18. Vapaa pääsy.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut