Näin Suomen tunnetuimman valokuvaajan töitä esitellään Saksassa – ”Hän leikkii taiteilijan ja katsojan rooleilla”

Kesäkuun alusta syyskuun loppupuolelle Frankfurtissa esillä olevassa näyttelyssä nähdään suomalaisen teoksia 20 vuoden ajalta.

”Hän laittaa katsojat aina työnsä sisään. Olemme osa teosta. Brotherus leikkii taiteilijan ja katsojan rooleilla”, sanoo näyttelyn tiedotusvastaava Sabine Königs Elina Brotheruksesta.

5.7. 6:59

Aamulehti, Frankfurt

Aivan Frankfurtin ytimessä Saksassa sijaitsevassa Fotografie Forum Frankfurtitssa (FFF) on tänä kesänä suomalaisen valokuvaaja Elina Brotheruksen laajan näyttelyn.

Brotherus on tuttu nimi Frankfurtissa jo vuodelta 2014, jolloin hänen valokuviaan oli nähtävillä suomalaisen nykyvalokuvan näyttelyssä kaupungissa. Hän on yksi tunnetuimmista suomalaisista valokuvaajista maailmalla ja työskentelee valokuvauksen ohella myös liikkuvan kuvan parissa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut