Tässä ovat Tampereen tulevan valtuustokauden isoimmat asiat – Kokeneet poliitikot listasivat 13 teemaa, joista puhutaan varmasti
Kuntavaalikierros 15/23: Mistä asioista puhuu ja päättää kuntavaaleissa valittava uusi valtuusto Tampereella? Listasimme 13 aihepiiriä, joista osa nousee esiin myös kaupunkilaisten puheissa, kun he kertovat, miten heidän asuinalueensa voisi olla vielä nykyistäkin parempi.
Juho Lommi asuu ja opiskelee Hervannassa. Hän sanoo, että paikan maine oli vähän rauhaton, mutta todellisuudessa Hervanta on osoittautunut rauhalliseksi ja mukavaksi paikaksi asua. Kaverit ja opiskelupaikka ovat lähellä, ja ratikkakiskot kulkevat vierestä. Palveluja kasvavassa Hervannassa voisi Lommin mielestä olla nykyistä laajemmin, esimerkiksi pankkipalveluita ja kauppoja. Tällä hetkellä Lommia mietityttää, kuinka hyvin ratikan syöttöliikenne toimii, sillä kaikki paikat, joihin hän haluaa kulkea, eivät sijaitse nykyisen ratikkareitin varrella. Kuva: Petri Huhtinen
Tampereella liikkuessa on nykyisin helppo nähdä, kuinka kaupunginvaltuuston ja lautakuntien päätökset muuttuvat todeksi: taloiksi ja asuinalueiksi, raitiotieksi, remontin takia huputetuksi kouluksi, kunnostettuna seisovaksi Haulitorniksi.