Elokuvat

Voisiko Tampereella kuvata maailmanluokan elokuvia? Pirkanmaalla vieraillut yksi maailman parhaista elokuvien kuvauspaikkojen etsijöistä kertoo, miksi Tampere on houkutteleva

Yhdysvaltalainen kuvauspaikkatutkija Becky Brake vietti Tampereella kolme päivää. Hän on innoissaan Suomesta, sillä hän etsii aina uusia ja raikkaita kuvauskohteita. Hänen mielestään Tampereen etuja ovat esimerkiksi Mediapoliksen studiot ja se, että kaupunki kävisi Venäjästä.

Mirella Mellonmaa / FilmTampere
Voisiko Tampereella kuvata maailmanluokan elokuvia? Pirkanmaalla vieraillut yksi maailman parhaista elokuvien kuvauspaikkojen etsijöistä kertoo, miksi Tampere on houkutteleva

Becky Brake kävi tutustumassa esimerkiksi Finlaysonin historialliseen tehdasmiljööseen. Braken mukaan kuvauspaikoissa tärkeää on monipuolisuus: on hyvä, jos yksi paikka voi esittää montaa paikkaa.

Stina AlapirttiAamulehti

Miltä Tampere näyttää, kun sitä katsoo yhden maailman parhaan kuvauspaikkatutkijan silmin? Venäjältä, ja se on hyvä asia.

–Täällä on paljon hienoa, venäläistä arkkitehtuuria, sanoo yhdysvaltalainen kuvauspaikkatutkija Becky Brake Aamulehdelle.

Brake on ammatiltaan kuvauspaikkojen etsijä eli Location Scout. Hän työskentelee monille eri tuotantoyhtiöille.

Braken aiempiin tuotantoihin kuuluvat esimerkiksi Mission: Impossible -elokuvat, Star Trekit ja Men in Black. Hänet on palkittu esimerkiksi California on Location -palkinnolla eli vuoden lokaatioammattilaisena.

Milavida miellytti

Brake on siis maailman huippua erilaisten kuvauspaikkojen etsimisessä. Hän on tällä viikolla tiistaista torstaihin kierrellyt Pirkanmaata ja etsinyt erilaisiin elokuviin soveltuvia kuvauspaikkoja.

Sitä Brakelta ei saa edes kysyä, etsiikö hän kuvauspaikkoja jotain tiettyä elokuvaa varten.

–Olen nähnyt paljon upeita paikkoja, esimerkiksi tehtaita, kauniita teitä ja tunnelin, joka lähtee Naistenlahdesta. Lempipaikkani tähän mennessä on ollut Milavida, kertoo Brake, jolle on esitelty esimerkiksi Finlaysonin aluetta, Hiedanrantaa, Uittotunnelia ja Kalevan kirkko.

Mirella Mellonmaa / FilmTampere
Elina Häkkinen Film Tampereesta (vas.), Ville Savijärvi ja Becky Brake kävivät Tampereen lisäksi esimerkiksi Nokialla Tehdas 108:ssa.

Elina Häkkinen Film Tampereesta (vas.), Ville Savijärvi ja Becky Brake kävivät Tampereen lisäksi esimerkiksi Nokialla Tehdas 108:ssa.

Tampereella hän on ollut Film Tampereen vieraana. Film Tampere on osa Pirkanmaan kuntien omistamaa Business Tamperetta. Film Tampereen tavoite on edistää audiovisuaalisten alojen tuotantoa alueella.

Yksi paikka on monta

Miksi se sitten on niin hyvä asia, että Tampere kävisi Venäjästä?

Rahan takia. Isojen tuotantojen siirtely maasta toiseen ja yhden maan sisälläkin on valtavan kallista. On paljon parempi, jos yksi paikka voi esittää montaa paikkaa.

–Tarina voi tapahtua pelkästään Suomessakin. Kuitenkin jännityksen vuoksi tarina liikkuu usein paikasta toiseen, Brake sanoo.

Lisäksi matkustamiseen kuluu kalliita kuvauspäiviä. Tuotantoyhtiöille on erityisen houkuttelevaa, jos ulkona olevien paikkojen lisäksi kaupungista löytyy hyviä sisäkuvauspaikkoja – kuten Tampereella Mediapolis.

–Olin yllättynyt nähdessäni ne kuvauspaikat ja miten isoja ne olivat. Ne ovat todella upeita ja todella suuri houkutteleva tekijä, Brake kertoo Mediapoliksen studiotiloista.

Kannustin houkuttelee

Suomessa lanseerattiin viime vuonna audiovisuaalisen alan tuotantokannustin. Sen myötä kansainväliset tuotantoyhtiöt saavat 25 prosenttia maksuhyvitystä Suomessa tuotetun tuotannon kuluista.

Tämän vuoden alussa myös Tampere julkaisi oman tuotantokannustimensa, jolla yhtiöt saavat 10–15 prosentin hyvityksen alueelle jäävistä tuotantokustannuksista. Yhteensä Tampereella kuvattava elokuvatuotanto voi saada siis jopa 40 prosenttia tuotantokustannuksistaan takaisin.

Lue myös: Tampere alkaa houkutella elokuvatuotantoja rahalla kaupunkiin: "Näkyminen televisiossa tai elokuvissa tuo kasvua matkailulukuihin"

Se on Braken mukaan merkittävä etu.

–Kuvataanhan sellaisissakin maissa, joissa tuotantokannustinta ei ole. Yhtiöt eivät kuitenkaan halua viipyä sellaisissa maissa kuin ehkä pari päivää. Yritämme aina kaivaa sopivia paikkoja maista, joissa on kannustin.

Brake epäilee juuri rahan olevan syy siihen, miksi Suomi ei tähän mennessä ole ollut kovin suosittu kuvauspaikka.

Suomi on uusi ja raikas

Braken mukaan hyvässä kuvauspaikassa on valmiina osaavia ammattilaisia ja toimiva infrastruktuuri.

–Lisäksi tarvitaan helposti saatavia hotellihuoneita, siirrettäviä vessoja ja palveluntarjoajia. Maaseudulla täytyy olla palokuntaa, jos teemme esimerkiksi isoja tulitehosteita.

Pelkästään toimintaelokuvissa tarvitaan monenlaisia paikkoja. Seikkailun lisäksi elokuvissa on kohtauksia, joissa ihmiset esimerkiksi istuvat penkillä ja keskustelevat tai itkevät. Viiden minuutin keskustelu upeassa paikassa voi olla hyvinkin arvokasta tuotannolle.

Tärkeintä hyvässä kuvauspaikassa on Braken mukaan kuitenkin se, että se on ainutlaatuinen ja raikas.

–Etsin aina jotain uutta, mitä muut eivät ole vielä kuvanneet. Siksi olen innoissani Suomesta, Brake sanoo.

Brake myös kertoo, että kuvauspaikkatutkijat haluavat aina nähdä mahdollisimman monipuolisesti erilaisia paikkoja. Usein heille näytetään vain turistinähtävyyksiä ja kauniita paikkoja, mutta elokuvaa tehdessä tarvitaan vaihtelua.

–Tampereella olen nähnyt kauniita kirkkoja ja upeaa arkkitehtuuria esimerkiksi keskustassa. Sen lisäksi etsin tehtaita ja tunneleita.

Kolmen päivän Pirkanmaan-kierroksen jälkeen hän jatkaa vielä kuvauspaikkojen etsintää muualla Suomessa.


Kommentit (13)

  • Nimetön

    Tampere toimisi asukkaiden ulkoisen habituksen ja kaiken pirullisen valituksen puolesta jonkun kauhuelokuvan kulisseiksi tai varoittavaksi videokampanjaksi siitä millaisia ihmisistä tulee kun eivät sivistä itseään, katsovat vain lätkää ja keskittyvät turhasta valittamiseen

  • Nimetön

    ei pääse autolla. miksi esittää kaupunkia jossa ei voi ajaa takaa ajokohtauksia amerikkalaiseen tyyliin

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio