Antti LähdeAamulehti

Voit viedä miehen Kiteeltä, muttet Kiteetä miehestä.

Vaikka sarjakuvataiteilija Ville Pirinen, 42, vietti pontikka- ja pesäpallopitäjässä vain ensimmäisen kolmanneksen tähänastisesta elämästään, on hän edelleen identiteetiltään "kitteeläinen".

Tästä itseään muistuttaakseen Pirisen tarvitsee vain kuunnella Raili Pitkon Kiteen humppa.

Vuonna 1991 Kiteen kaupungistumisen aattona julkaistu kasettisingle – jos sallitte ilmaisun – kiteyttää paljon elämästä 10 000 ihmisen keskikarjalaiskunnassa, jossa ei ole edes liukuportaita.

- Se on mielettömän hyvä biisi! Paitsi että se on tosi hauska, niin se on myös aidosti koskettava siinä sinänsä kömpelössä sanoituksessaan, Pirinen herkistelee.

"Tosissaan vai ei tosissaan" on kysymys, joka hirviöitä piirtävälle ja taistelukypärässä boogie-heviä soittavalle miehelle toistuvasti esitetään. Hiukankaan epäluuloisen ihmisen mielessä Kiteen humppa herättää saman kysymyksen.

- Kiteen humpassa ollaan nimenomaan tosissaan, Pirinen vakuuttaa – yhtä tosissaan kuin hän on kaikessa tekemisessään.

 

Katu kaupungin on pitkä ja suora

Kiteen humpassa kerrotaan Raili Pitkon vaappuvan äänen johdattelemana asioita, jotka eivät enää neljännesvuosisata kappaleen valmistumisen jälkeen välttämättä pidä paikkaansa.

"Siellä paljon palveluja on" vaikuttaa heti kättelyssä liioittelulta.

- Kyllähän se keskustan katu on aika autioituva, Pirinen arvioi.

Katu, ei siis kadut.

- Kun tyypit ajoivat keskustassa iltaisin autoilla, siellä ei voinut tehdä "lenkkiä" vaan auto piti aina kääntää kadun päässä.

"Voit matkustaa Kiteelle junassa" sen sijaan pitää yhä kutinsa. Mutta siinäkin on koira haudattuna.

- Jos Kiteelle tulee junalla, pitää tilata taksi tai saada joku kyyti – tai olla sujuva kävelijä. Rata ohittaa keskustan noin kymmenen kilometrin päästä.

Ehkä juuri siksi Kiteen humpassa mainitaan erikseen mahdollisuus matkustaa Kiteelle "pienkoneella lennossa". Se mainitaan itse asiassa kuusi kertaa. Lisäksi kappale päättyy pienkoneen pörinään.

Kiltti poika punk-tukassa

Lapselle Kitee oli Pirisen mukaan "just kiva ja turvallinen pikku paikka", jonka pienuutta ei tietenkään ymmärtänyt sisältäpäin. Kuntalaisia työllistivät muun muassa Karhun suksitehdas, Marimekon tekstiilitehdas ja Hexionin liimatehdas. Piristen äiti työskenteli perhepäivähoitajana ja isä työvoimaneuvojana.

- Kiteellä ei ollut ihmisten välillä mitään selkeää jakoa – tai sitten kaikki olivat keskiluokkaisia työläisperheitä. Vasta myöhemmin Tampereelle muutettuani mulle valkeni, että nuorillekin ihmisille voi olla merkitystä sillä, onko ne työläisten jälkeläisiä vai ei.

Villen neljä vuotta vanhempi veli pelasi pesäpalloa, itse asiassa paremmin kuin moni muu. Vuosina 1999 ja 2000 vuoden pelaajaksi valittu Pasi Pirinen on edelleen Superpesiksen historian ainoa 3 000 kärkilyönnin rajan ylittänyt pelaaja.

Villekin urheili, niin kuin kaikki muutkin. Pesäpalloa ja lentopalloa ja jonkun verran myös jalkapalloa.

- Judoa harrastin keltaiseen eli ensimmäiseen vyöhön asti. Että ei kantsi tulla kokeilemaan! Saattaa joku lukko aueta alitajunnasta.

Urheilu jäi siinä vaiheessa, kun siitä tuli liian vakavaa. Parhaimmillaan Ville kutsuttiin jopa lentopallon alle 16-vuotiaiden maajoukkueen harjoitusleirille.

- Siellä iski vastaan se hiostava onnistumisen pakko. Muistan vieläkin hetken, jolloin kysyin itseltäni, että miksi tämä on tämmöistä.

Koulu sujui helposti ja hyvin. Ville arvioi olleensa kiltti poika – rajusta punk-tukastaan huolimatta.

- Se oli sellainen psychobilly-kampauksen ja irokeesin välimuoto, keesi, joka ikään kuin piteni kärkikolmiota kohti – eli helvetin tyhmä kampaus!

Ossi Ahola
Ville Pirisen Kiteen vuosien keesi on vaihtunut rennompaan hiustyyliin.

Ville Pirisen Kiteen vuosien keesi on vaihtunut rennompaan hiustyyliin.

Lukijapalaute lopetti Bhilthyn

Koulupäivien jälkeen Ville söi paahtoleipää, luki Ryhmä-X :ää ja keskittyi oikeasti tärkeisiin asioihin: kavereiden kanssa notkumiseen, punkin ja hevin kuuntelemiseen, Commodore 64:lla pelaamiseen ja hollantilaisella tekstityksellä höystettyjen splatter-elokuvien katseluun luokattoman huonolaatuisilta piraatti-VHS-kaseteilta.

Silloin, kun Ville oli yksin, hän piirsi.

- Se oli sellaista yksinäistä nyhertämistä. Mutta kun siihen uppoutui, se ei tuntunut yksinäiseltä. Kavereiltakin sai respektiä, jos piirsi jonkun hienon hevihirviön.

Akuankat, asterixit ja lapsuuden supersankarisuosikit saivat väistyä yläasteiässä, kun Ville löysi paikallisen kirjaston ja osto- ja myyntiliikkeen hyllyistä Robert Crumbin, Joakim Pirisen (ei sukua) ja Tapiiri -lehtien kautta underground-sarjakuvan räävittömän maailman.

- Silloin tajusin, että hei, sarjiksethan voi kertoa mistä vain! Ne voivat olla absurdisti hauskoja ja niissä voi olla ihan oikeaa sisältöä.

- Haettiin kirjakaupasta kaikki mahdolliset tussit ja kokeiltiin, millä saa aikaan minkäkinlaista viivaa. Olisikohan se ainoa vaihe elämässäni, kun olen ihan systemaattisesti jaksanut opetella jotakin, Ville miettii.

Villen ura julkaistuna sarjakuvataiteilijana alkoi kuitenkin takkuisasti. Keski-Karjalan Viitonen -ilmaisjakelulehti lopetti Bhilthy ja pikkukaupungin poliisivoimat -nimisen sarjakuvan julkaisemisen jo neljän jakson jälkeen.

- Se keskeytettiin, koska toimitukseen tuli niin paljon vihaisia soittoja. Siinä tarinassa ei tapahtunut oikeastaan mitään. Lähinnä niissä kiroiltiin ja ammuttiin.

Ville Pirinen
Ville Pirisen 1980-luvun Bhilthy-sarjakuvia oli esillä helmikuussa Helsingin Sarjakuvakeskuksen Sama puupää kesät talvet -näyttelyssä.

Ville Pirisen 1980-luvun Bhilthy-sarjakuvia oli esillä helmikuussa Helsingin Sarjakuvakeskuksen Sama puupää kesät talvet -näyttelyssä.

Savonlinna kutsuu

Yläasteen jälkeen Ville haki – ja pääsi – Savonlinnan taidelukioon. Kotijoukot antoivat opiskelupaikan valinnalle täyden tukensa, vaikkei Pirisen perheessä ollut juurikaan käsitystä siitä, mitä "taiteilu" tai "taiteilijana oleminen" voisi tarkoittaa.

- Suvussa tai kylillä ei ollut oikein mitään esimerkkejä taiteilijoista. Mielikuvat olivat peräisin jostain tv:n sketsiohjelmista – ja myöhemminhän on käynyt ilmi, että ne pitivät paikkansa aivan täysin!

Lukiolaisissa oli muitakin äidin helmoista muuttaneita kohtalotovereita matkalla kohti suurta tuntematonta. Yhteinen sävel löytyi nopeasti.

- Vaikka Kiteelläkin oli tyyppejä, jotka kuuntelivat kasetteja ja olivat kiinnostuneita sarjiksista ja oudoista elokuvista, niin siellä lukiossa sellaisia olivat periaatteessa kaikki. Siellä kaikki sellainen vaikutti ihan normaalilta.

Kemin pommi vuonna 1993

Ville alkoi lähetellä sarjakuviaan Suuri Kurpitsa -lehteen, joka niitä julkaisikin. Opiskelutovereiden kanssa syntyi "kikkailevaa erikoismusaa" soittava Elinan Surma, jolta paikallinen SJH Records julkaisi jopa vinyyli-EP:n.

Vaikka sosiaalinen ympäristö olikin tulvillaan virikkeitä, oli opiskelu samanlaista "löysää koulunkäyntiä" kuin yläasteellakin

- Taidekoulutus sijoittuu melkein aina huonoon vaiheeseen ihmisen elämässä. Sitä on joko itseään etsivä nuori taiteilija, joka ei osaa ottaa neuvoja vastaan, tai sitten itsensä omasta mielestään löytänyt nuori taiteilija, joka ei suostu ottamaan neuvoja vastaan.

Pommi paukahti keväällä 1993, kun Ville voitti kesken ylioppilaskirjoitusten Kemin sarjakuvakilpailun. Lyömätön Viimeinen bussi -tarina toi 19-vuotiaalle taiteilijanalulle 10 000 markan pääpalkinnon.

- Se oli todella iso raha. Sitä ennen en ollut saanut mistään sarjakuvistani mitään.

Pian Kemin voiton jälkeen sarjakuvakäsikirjoittaja Pauli Kallio soitti ja ehdotti yhteisen sarjakuvan tekemistä musiikkilehti Rumbaan. Syntyi Ornette Birks Makkonen, jota on julkaistu siitä lähtien.

Uudessa Ornette-albumissa maailmanlaajuinen dj-sankarimme sukeltaa suomalaisen sarjakuvan historiaan. Albumin julkkareita vietetään lauantaina Tampere Kuplii -festivaalilla Tampere-talolla kello 15.

Ornette Birks Makkonen sarjakuvasankarina on jo yhdestoista Pauli Kallion ja Ville Pirisen tekemä Ornette-albumi.

Ornette Birks Makkonen sarjakuvasankarina on jo yhdestoista Pauli Kallion ja Ville Pirisen tekemä Ornette-albumi.

Imatran yliluonnollinen lohduttomuus

Lukion jälkeen Ville jatkoi opintojaan Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulussa, kuvataiteen yksikössä, joka sijaitsi valitettavasti Imatralla.

- Imatra on kyllä maailman surkein paikka näin retrospektiivisesti ajateltuna. Joku virhe on tehty silloin, kun sitä on suunniteltu. Sinne en muuttaisi takaisin, Pirinen vannoo.

Parin Imatran-vuoden jälkeen Ville pakenikin kolmisenkymmentä kilometriä lounaaseen, Lappeenrantaan.

- Lappeenrannassa se henkisen kuoleman aste ei ollut läheskään niin pitkällä kuin Imatralla. Kaupungin yllä ei leijunut samanlaista yliluonnollista lohduttomuutta.

Imatran koulussa itsessään ei ollut kuitenkaan mitään vikaa, päinvastoin, ja sosiaalinen verkosto oli inspiroiva siinä missä Savonlinnassakin. Imatralla Ville tutustui esimerkiksi Vesa Lankiseen, jonka kanssa perustettu Black Audio -yhtye jatkaa toimintaansa vielä nykyäänkin.

Imatralla vieraili monia ulkopuolisia luennoitsijoita ja ammattitaiteilijoita, joista Villen mieleen jäi etenkin Gennadi Manasherov, anatomisen piirustuksen kurinalainen professori Moskovan taideakatemiasta.

- Manasherov oli koko elämänsä piirtänyt tietyn kovuisella lyijykynällä pääkalloja. Ne olivat tietysti tosi hienoja! Jälkikäteen ajatellen olen omissa kuvituksissani soveltanut kaikkein eniten juuri häneltä saamiani oppeja esimerkiksi luuston rakenteesta.

Professorin antama palaute oli huomattavasti tylympää kuin muilla kursseilla. Ja se annettiin tulkin välityksellä.

Villen Manasherov-imitaatio on eloisa. Dramaattiset kädenliikkeet säestävät suupielistä syljettyä venäjänkaltaista siansaksaa.

Ja kun professori oli mylvinyt jotain edellisen kaltaista...

- ...tulkki jatkoi eleettömästi: "Tämä piirustus näyttää kehitysvammaisen lapsen piirtämältä."

If Society
Black Audion Endurator-albumin (2011) kansikuva pursuaa pääkalloja. Kenties nyökkäys anatomian professorin Gennadi Manasherovin suuntaan?

Black Audion Endurator-albumin (2011) kansikuva pursuaa pääkalloja. Kenties nyökkäys anatomian professorin Gennadi Manasherovin suuntaan?

Tampere – onnellinen sattuma

Kukaan ei tiedä, missä Ville Pirinen vaikuttaisi nykyään, ellei hänen avopuolisonsa Noora Federley olisi saanut 2000-luvun alussa opiskelupaikkaa Tampereelta ja TTVO:lta. Kaupunki oli Villelle pintapuolisesti tuttu keikkareissuilta, ja Lappeenranta sai jäädä.

- Aika nopeasti tulivat tutuiksi Suomen mittakaavassa suuren kaupungin mahdollisuudet. Oli ruokapaikkoja, keikkoja ja erilaisia alakulttuuritapahtumia, joita ei aine edes tarvinnut järkätä itse!

Tampereen Juhannuskylässä Nooran ja kolmen kissan kanssa asuva Ville sanoo Tampereelle päätymisen olleen "onnellinen sattuma". Tamperelaiseksi hän ei kuitenkaan tohdi tunnustautua reilun kymmenen vuoden jälkeenkään.

- Ei tamperelaiseksi voi noin vain ryhtyä. Siihen pitää kasvaa. Jos kuulen kaupan jonossa kunnon tampereen murretta, niin kyllä se on mulle edelleen tosi huvittavaa. Enkä mä vieläkään ymmärrä mitään Ilveksestä, Tapparasta tai mustasta makkarasta. Että ei ole nämä perustamperelaisasiat mulla hallussa.

Ossi Ahola
Ville Pirinen asuu avopuolisonsa ja kissojensa kanssa Tampereen Juhannuskylässä.

Ville Pirinen asuu avopuolisonsa ja kissojensa kanssa Tampereen Juhannuskylässä.

Perustuu löyhästi johonkin

Helmikuussa Ville Pirinen sai 44. sarjakuvataiteilijana Puupäähatun. Suomen sarjakuvaseuran vuosittain myöntämä tunnustus on arvokkain, jonka suomalaisen sarjakuvataiteilija voi saada.

Vaikka Pirinen on opittu tuntemaan Ornette Birks Makkosen ja palkittujen levynkansien ansiosta ennen kaikkea kuvittajana, on hänen viime vuosien tuotannossaan ollut keskeisessä roolissa teksti ja nimenomaan Yhesti yhes paikas -sarjakuvien herkulliset tarinat.

Yhesti yhes paikas ei olekaan mikä tahansa juttu vaan 2000-luvun kevyesti hauskin suomalainen sarjakuva.

Kirjaset sisältävät juttuja, joita Pirinen on elämänsä varrella kuullut – ja kertonut uudelleen eteenpäin "läheisten äärimmäiseen väsymykseen asti".

Pirisen nerokkuus on siinä, ettei hän muokkaa tarinoita sarjakuvakerrontaan sopiviksi vaan tekee nimenomaan päinvastoin. Hän kertoo tarinat juuri niin kuin kertoisi ne kapakan pöydässä, yksityiskohtia mehustellen ja huippukohdissa viivytellen.

Eli "kitteeläisittäin"?

- Sikäli, että isän ja sen veljien suvussa on aina tehty kaikista tyhjänpäiväisistäkin jutuista isompia sanailemalla ne jotenkin hauskasti. Eli kyllä ne jutut siinä mielessä liittyvät kiteeläisyyteen.

Kuvittamisen arvoisia anekdootteja on kertynyt Villelle valtavat määrät – ja luonnollisesti kiihtyvällä tahdilla sen jälkeen, kun ensimmäinen Yhesti yhes paikas vuonna 2009 ilmestyi.

- Tarinasta, jossa joku vaikka kakkaa tai tapahtuu jotain muuta superdramaattista, on tietysti helppo vääntää sarjis. Mutta juuri ne tyhjänpäiväisimmät jutut, joissa ei tapahdu oikein mitään, toimivat mielestäni tällä formaatilla kaikkein parhaiten.

Yhesti yhes paikas -tarinat voivat siis kertoa yhtä hyvin ruotsinlaivan pallomeressä oksentavasta vanhasta rouvasta kuin sohvalla istuvasta pojasta, joka ei vaivaudu vaihtamaan televisiokanavaa, koska on juuri saanut asetettua kätensä reisiensä alle "hyvin".

Yhesti yhes paikas -tarinat ovat "totta". Eli eivät välttämättä aina.

- Sarjakuvafestivaalilla saattaa tulla seitsemänkin ihmistä selittämään, että tämä juttu on tapahtunut "oikeasti" siellä ja siellä. Ja jokaisen versio on erilainen.

- On siis hyvin vaikea sanoa onko kaikissa sitä totuusprosenttia ollenkaan. Nee perustuvat todella löyhästi ehkä johonkin.

Yhesti yhes paikas -nerokkuutta lakonisimmillaan: Danzig-paitainen jätkä, joka kieltäytyy tarttumasta edellään olevaan kaukosäätimeen, koska "just sai kädet hyvin".

Yhesti yhes paikas -nerokkuutta lakonisimmillaan: Danzig-paitainen jätkä, joka kieltäytyy tarttumasta edellään olevaan kaukosäätimeen, koska "just sai kädet hyvin".

Itsekritiikki voi olla rajoite

Ville Pirisen cv:ssä on tätä kirjoittaessa 23 sarjakuvakirjaa, 22 musiikkialbumia, 16 ryhmä- tai yksityisnäyttelyä. Sen lisäksi hän on suunnitellut kymmeniä levynkansia ja julisteita, toiminut kuvaajana tai avustajana lyhytelokuvissa ja naputtanut säännöllisesti levyarvioita Soundiin.

Toimintaa on aina ohjannut sama periaate: huonokin juttu kannattaa julkaista, koska kymmenen vuoden päästä se voi vaikuttaa hyvältä.

- Ainakaan itse en osaa sanoa omista tekemisistäni mitään. Aina, kun saan jonkun sarjiksen tai biisin valmiiksi, niin se on mun mielestä just hyvä! Eikä se voi rationaalisesti ajateltuna pitää paikkaansa.

Pirinen ei väitä, että itsekritiikki olisi hyödytöntä. Mutta rajoite se voi olla.

- Vaikka hioisin viisitoista vuotta jotain suurteosta, ei olisi mitään takeita, että siitä tulisi yhtään sen parempi kuin vaikkapa jostain yksittäisestä Yhesti yhes paikas -tarinasta.

- Mutta kirjan mie varmaan jossain vaiheessa kirjoitan. Ihan ilman kuvia.

Ossi Ahola/Aamulehden arkisto
Tampereella Ville Pirisen kuvataidetta voi ihailla esimerkiksi Klubilla, jonka seinillä on näyttäviä Ornette Birks Makkonen -originaaleja.

Tampereella Ville Pirisen kuvataidetta voi ihailla esimerkiksi Klubilla, jonka seinillä on näyttäviä Ornette Birks Makkonen -originaaleja.

Ville Pirinen

Sarjakuvataiteilija, muusikko.

Syntynyt 16.10.1973 Kiteellä. Asuu Tampereella Juhannuskylässä avopuolisonsa graafikko ja muusikko Noora Federleyn ja kolmen kissan kanssa.

Palkittiin helmikuussa 2016 Suomen sarjakuvaseuran Puupää-hatulla. Kemin sarjakuvakilpailun voitto 1993 ja 2000.

23 sarjakuvakirjaa: mm. Yhesti yhes paikas (8 osaa), Ornette Birks Makkonen (Pauli Kallion kanssa, 11 osaa), Keskiyön Dynamo, Tärkeitä asioita.

22 musiikkialbumia: mm. yhtyeiltä Black Audio, Steel Mammoth, Seremonia, Garfield Steel, Digitaalimiehet, Deepspace Sexchange, Goathound, Devil Box.

Levynkansia: mm. Mokoma, YUP, Circle, Kotiteollisuus.

Ornette Birks Makkonen sarjakuvasankarina julkaistaan Tampere kuplii -festivaalilla Tampere-talossa lauantaina 19.3.2016 klo 15. Lavalla sarjakuvan tekijät Ville Pirinen ja Pauli Kallio.

Myöhemmin Telakalla kello 01 lavalle nousee Pirisen yhtye Grillin’ Willie & the Vegetarians.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet