Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Veteraani, joka ymmärtää sotaa pakoon lähteneitä – Satavuotiasta Suomea ei pidä paapoa

Anne Välinoro Satavuotias Suomi on kuin verille lypsetty lehmä, sanoi nuori seuralainen ennen Hämeenlinnan teatterin Suomi sataa ja tuulee -esitystä. Ja tarkoitti ilmeisesti, että nyt on kyllä ahdettu liian monta erilaista projektia yhteen juhlavuoteen. Tampereen Komediateatterin Mieletön Suomen historia ja TTT:n Mielensäpahoittajan Suomi on tehty viihdyttämään, vitsinikkareiden ja ison koneiston voimalla. Hämeenlinnan teatterin Suomi sataa ja tuulee on sydämellä tehty. Se saa pohtimaan, tekeekö meistä mikään enää erityisen Euroopassa. Henna-Maija Alitalon ja Kirsi-Kaisa Sinisalon käsikirjoitus on vähän kallellaan dokumenttiteatteriin. Työtä varten on luettu, haastateltu asiantuntijoita, mutta myös uusia suomalaisia, maahanmuuttajia. Ovelimman roolin saa pyörätuolissa näyttelevä Pekka Heikkinen. Suomen erityisyyttä on usein puolustettu sodissa kunnialla pärjäämisellä. Heikkisen veteraani on ainakin kolme sotaa käynyt mies. Mutta ei valittava syrjäytyjä. Tavallaan tämä hahmo on se sotilasfarssien velikulta, joka lyö järkeä pöytään. Tällä veteraanilla riittää myös eniten ymmärrystä sotia pakoon lähteneitä kohtaan. Esitys törmäyttää hienosti Lemminkäisen äidin huolen poikansa sotaanjoutumisesta ja Matti Leinon esittämän nuoren miehen pakolaiseksi päätymisen. Kännykkä käteen ja purjehtimaan. Jos juhlivaa Suomea pitää muistaa saavutuksia suitsuttamalla, tämä esitys ei sitä tee. Toki muistutetaan tasa-arvosta, mutta samalla kerrotaan sekin, miten sukupuolten yhdenvertaisuus on Suomessa vaikuttanut mies- ja naiskuvaan. Pätkätyöt ovat tehneet uudenlaisen proletariaatin, jolla ei ole varaa Cameliin . Mutta kännit otetaan vanhaan malliin, kuten paperitehtaan pääluottamusmies toteaa. Mikko Töyssyn kameleonttimainen, moneen venyvä hahmo on esityksen vahvin laulaja. Ja mikä on laulaessa, kun musiikkinäytelmän biisit on säveltänyt Petri Tiainen ja sanoittanut Jarkko Martikainen . Parituntisessa on monia helmiä, kuten Jokainen Korhonen on Afrikasta tai Monet kovat kännit. Jos alkupuoli vähän tökkii vimmatun sanomisentarpeen vuoksi, toinen puoliaika päästellään onneksi kabareen vaatimalla rentoudella. Kirpeä on sekin ajankuva, kun muistisairas mummo ja tämän ajan digihärpäkkeisiin perehtynyt sukupolvi koettavat kommunikoida. Entä kun monikulttuurinen vanhuus on robottihoivan varassa? Suomi sataa ja tuul ee katsoo Suomeen 120. Se on ihan kohta. HHHH Käsikirjoitus: Henna-Maija Alitalo ja Kirsi-Kaisa Sinisalo Ohjaus: Ari Numminen ja Kirsi-Kaisa Sinisalo Sävellys: Petri Tiainen Laulujen sanat: Jarkko Martikainen Koreografia Ari Numminen Kapellimestari: Antti Paranko Bändi: Lauri Malin, Antti Paranko, William Suvanne Hämeenlinnan teatterissa nähdään syksyllä 2017 musikaali Naisia hermoromahduksen partaalla. Se pohjautuu Pedro Almodóvarin samannimiseen elokuvaan. Lisäksi Michael Cooneyn farssi Puhtaana käteen ja kantaesitys Yksi iso pitkä rakkaus Tabermannilla, kiitos. Anne Välinoro Aamulehti, Hämeenlinna Mikäpä olisi parempi paikka oppia kunnon suomea kuin teatteri? Kolmisenkymmentä Tavastian ammattiopistossa opiskelevaa maahanmuuttajaa otti haasteen vastaan ja tuli suomen opettajansa Merja Vannelan kanssa katsomaan Suomi sataa ja tuulee -näytelmän. Ei ihan helppo valinta. Irakilaiset Haider Alstrawi ja Rami Al-Hijazi , afganistanilaiset Javad Sadeghi ja Ali Rahimi sekä somalialainen Fartuun Hassan Ali jäävät hetkeksi juttelemaan esityksen päätteeksi. Kieli on tietysti suomi. – Tämä oli mukava päivä meille, kiitän kaikkia. Se runo, jossa suomalainen vastaa kun ei kysytä, eikä vastaa kun kysytään, toi hyvin selväksi sen mikä on suomalainen, miettii Ali Rahimi . Esityksessä kuultu Jorma Eton runo on auennut vasta reilun vuoden suomea opiskelleelle Rahimille. Miehillä on takanaan vain vuosi, pari suomen opintoja, mutta kieli taittuu jo hämmästyttävän hyvin. Irakista Turkin kautta Suomeen tullut Rami Al-Hijazi sen sanoo: – Tulevaisuus on kielessä, kielen oppiminen on tosi tärkeää, hakee sitten töihin tai opiskelemaan. Opiskelin jo Irakissa yliopistossa ja täällä haluaisin opiskella tietoteknikkaa. Esitys tuo myös sotaa kärsivän kotimaan silmien eteen. Haider Astrawin mielestä esityksen alkupuoli kuvasi hyvin Irakin tapahtumia ja pakolaisen ajatuksia. – Esitys oli vaikea, mutta se kertoi myös meidän elämästä erittäin hyvin, siitä kun on pakko lähteä sotaa pakoon. Varsinkin nuoret ihmiset kysyvät miksi te tulitte tänne, sanoo Haider Alstrawi. Näytelmän vanhukset ovat yksinäisiä tai työntelevät rollaattoreitaan hoitolaitoksessa. Miltäs tällainen Suomi näyttää? – Jos vanhus sairastuu ja asuu yksin, tosi vaikealtahan se tuntuu. Meillä lapset hoitavat vanhat vanhempansa omissa kodeissaan, sanoo Rami Al-Hijazi, jolla on mielessä omien vanhempien pärjääminen Irakissa. Kaikki viisi opiskelevat perusopetukseen valmistavia opintoja Tavastiassa. Somalialainen Fartuun Hassan Ali haaveilee lastenhoitajan työstä. – Olin kolmisen vuotta kotona lasten kanssa. Nyt tarvitsen peruskoulun käydäkseni lähihoitajaksi. Sitten haluaisin vielä jatkaa kätilöksi, sujuvasti suomea puhuva Fartuuw sanoo. Haider Alstrawi haluaisi autonkuljettajaksi tai -asentajaksi. Javad Sadeghin unelma on tulla lentäjäksi, mutta sitä ennen rakennusmieheksi. – Askel askeleelta eteenpäin, Sadeghi miettii.