Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Turkka kuoli, mutta kuoliko perintö? – Nuoret teatterintekijät kysyvät harvinaisessa esityksessä, saammeko lopulta sellaiset johtajat kuin itse haluamme

Kaksi vuotta sitten Tampereen Teatterikesässä julkistettiin uutinen: ohjaaja Jouko Turkka on kuollut. Uutista seurannut nekrologien suitsutus sai vastavalmistuneen ohjaajan Ruusu Haarlan ja näyttelijä Julia Lappalaisen hämmennyksiin. He olivat teatteritaiteen ammattilaisia, miksi he eivät osanneet ollenkaan samaistua kuvauksiin? Mikä Turkasta teki niin ylivoimaisen taiteilijaneron? Jos Turkan ainutlaatuisuus on totta, miksi Teatterikorkeakoulussa ei koskaan pidetty kurssia tästä teatteritaiteen uudistajasta? Lue myös: Teatterin ja kirjallisuuden kiistelty nero on kuollut – Näistä Turkka muistetaan Ei omakohtaista kokemusta 1990-luvun taitteessa syntyneinä Ruusu Haarla ja Julia Lappalainen eivät ole koskaan henkilökohtaisesti tavanneet Jouko Turkkaa. Kuten lähes jokainen suomalainen, he kuitenkin tiesivät tämän maineen. Ruusu Haarlan aloittaessa 17-vuotiaana Ylioppilasteatterissa Turkka edusti hänelle taiteilijana enemmän myönteistä kuin kielteistä. –Hän edusti siistiä, rajua, ekspressiivistä, rehellistä ja rohkeaa. Tunnetasolla Turkassa on edelleen puolia, jotka vetoavat minuun. Ristiriita tulee jo tässä, tunnustaa Haarla. Haarlan ja Lappalaisen opiskellessa jotkut vanhemmista opettajista saattoivat mainita Turkan metodien traumatisoivista puolista, mutta tämä tarjoiltiin aina hiljaisena tietona, sitä ei milloinkaan lausuttu virallisissa puheissa. Ruusu Haarlasta tuntuu nyt, että turkkalaisuutta ja vahvan johtajan traumaa onkin käsitelty koulussa käänteisesti. Hieman samoin kuin alkoholistin lapsi ei itse suostu koskaan juomaan pisaraakaan viinaa. – Turkan perintönä teatterikoulussa on voimakas pelon ilmapiiri, joka näkyy vahvana vallankäytön pelkona ja ohjaajan pelkona. Näyttelijöitä suojellaan ja pohditaan, tarvitaanko ohjaajia ylipäätään enää lainkaan. Tragikomedia dokumentaarisilla aineksilla Turkka kuolee on Turkan omien teosten tapaan yli kolmetuntinen esitys. Tyylilaji on lähinnä tragikomedia. Esitys on paisunut kuin pullataikina, ja sisältää runsaasti dokumentaarista materiaalia. Näytelmää varten tekijät haastattelivat 1980-luvun teatterikoululaisia ja lukivat Turkan omia kirjoja. Tekijöiden tarkoitus ei ole "tappaa Turkkaa henkilönä" vaan käsitellä ilmiötä syvällisemmin. Jouko Turkalle sukupuolten välinen sota oli taiteen käyttövoimaa ja naiset "ämmämassaa", jotka eivät koskaan voi todella ymmärtää miesten herkkyyttä. "Taide katoaa heti, kun sukupuolten välinen vihamielisyys yritetään kätkeä" , julisti Turkka aikalaishaastattelussa. "Turkka ei ole ainoa Turkka" Turkan naisvihamielisyys ja feminiinisyyden pelko ovat tekijöistä totta, mutta tämäkin on vain yksi puoli hänestä ja ilmiöstä. –Yksi esityksen tavoitteista on tutkia neromyytin rakentumista. Sillä Turkkahan ei ole ainoa Turkka. Aina on olemassa ihmisiä, joista on helppo leipoa sitä, mitä me haluamme, sanoo Ruusu Haarla. –Jonkinlainen pappien kaipuu kuvastuu kulttuurissamme, jossa uskonto on pudonnut melko marginaalisen rooliin. Ovatko suuret taiteilijahahmot sekä vihattuina että rakastettuina hahmoina jonkinlaista kamppailupintaa suurelle ja pyhälle? Turkan persoonassa oli Haarlasta paljon sellaista, josta oli 1980-luvulla helppo kasvattaa myyttinen nero. Hän toi myös median teatteritaiteen opetukseen, nosti tähtiä ja laittoi näin nuoret, herkässä iässä olevat opiskelijat koko kansan silmätikuksi ja kohtuuttoman suuren paineen alaisuuteen. Teatterikorkeakoulun tuolloista mediahuomiota kasvatti myös kahden keskenään kilpailevan iltapäivälehden välinen levikkikilpailu: "hullusta taiteilijanerosta" ja "hullusta teatterikoulusta" sai meheviä lööppejä. Korjaus 8.8. klo 14.47 korjattu teatterikoulu teatterikorkeakouluksi. Kantaesitys Jouko Turkasta (1942–2016) ja tämän vaikutuksesta suomalaisiin ja suomalaiseen teatteriyhteisöön. Tutkii miehisen neromyytin rakentumista taiteessa ja sen uhrauksia, feminiinisyyden pelkoa ja isän kaipuuta. Esityskonsepti ja käsikirjoitus: Julia Lappalainen ja Ruusu Haarla, ohjaus Ruusu Haarla, näyttämöllä Julia Lappalainen ja Ruusu Haarla. Ensi-ilta torstaina 9.8. klo 19:00 Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä, toinen esitys perjantaina 10.8. klo 15:30.