Tunnistatko tutut maisemat? – Nämäkin on kuvattu Tampereella

Kalle Parkkinen
Tunnistatko tutut maisemat? – Nämäkin on kuvattu Tampereella

Näyttelijät Inka Kallén ja Eemu Korpela Uuden päivän kuvauksissa. Sarjaa on kuvattu muun muassa Tohlopissa.

Stina KivinenAamulehti

1. Edvin Laine: Musta rakkaus 1957

Väinö Linnan romaaniin perustuva elokuva sijoittuu Puuvillatehtaankadulle.

2. Heikki ja Kaija -sarja 1961–1971

Yksi aikansa suosituimmista televisiosarjoista sijoittui Härmälään.

3. Edvin Laine: Pinsiön Parooni 1962

Komedia, joka kertoo työläisperheen tavoitteesta rakentaa oma koti itselleen.

4. Reinikainen -sarja 1982–1983'

Tankki täyteen -sarjan spinoff, jota kuvattiin esimerkiksi Tammelassa.

5. Mika Kaurismäki: Klaani 1984

Elokuvaa kuvattiin esimerkiksi Pispalassa.

EIJA VILPAS kotialbumi
Eija Vilpas ja Riitta Havukainen ovat Fakta homman päähenkilöt Pirre ja Hansu.

Eija Vilpas ja Riitta Havukainen ovat Fakta homman päähenkilöt Pirre ja Hansu.

6. Fakta homma 1986–1987 ja 1996–1997

Sarja sijoittuu Loimaalle, mutta sitä kuvattiin pääosin Nekalassa.

7. Kummeli -sarja 1991–2004

Mahdollisesti Tampereen tunnetuimmaksi tehnyt tuotanto.

YLE KUVAPALVELU
Kyllä isä osaa sijoittui Tampereen Nekalaan ja myös kuvattiin siellä.

Kyllä isä osaa sijoittui Tampereen Nekalaan ja myös kuvattiin siellä.

8. Kyllä isä osaa -sarja 1994–1995

Sijoittuu Nekalaan.

9. Uusi päivä -sarja 2010–2018

Sarjaa on kuvattu esimerkiksi Vapriikin ympäristössä.

10. Juha Lehtola: Aikuisten poika 2014

Elokuvassa kuljetaan Tammerkosken rannoilla sekä Koulukadun ja Tammelan pallokentillä.

11.Teppo Airaksinen: Juice, ilmestyy 2018 lopussa

Elokuvaa kuvataan esimerkiksi yliopistolla, Tillikassa ja muualla keskustassa.


Lue myös nämä


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet